|
Anderson Frans
Tukholmalainen Frans Anderson (1827-1869) oli urkujenrakentaja Gustav Anderssonin poika ja hänen työnsä jatkaja. Hän opiskeli isänsä verstaassa ja myöhemmin Kölnissä, suoritti urkujenrakentajatutkinnon ja sai privilegin 1853. Frans Anderson työskenteli yhdessä isänsä kanssa vuosina 1850-59. Jälkimmäisenä vuonna hän otti verstaan omiin nimiinsä. Frans Andersonin Suomeen rakentamista kuudesta urusta on yksi (Sottunga) jäljellä.
Andersson Gustav
Gustaf Andersson (1797 Ruotsi, Tortuna - 21.3.1872 Tukholma) opiskeli harmoniaoppia Tukholman Musiikkiakatemiassa, ja oli sen jälkeen oppipoikana yhdessä P.Z. Strandin kanssa tämän isän, Per Strandin verstaassa vuoteen 1819 saakka. Andersson jatkoi opintojaan Hallessa Knobelauchilla ja Leipzigissa J.G. Mendellä vuosina 1820-23. Urkujenrakennusprivilegin hän sai 1824. Gustav Anderssonin poika Frans tuli osakkaaksi yhtiöön 1850, jolloin rakentamon nimeksi tuli Gust. Andersson & Son.
Gustav Andersson oli aikanaan yksi Ruotsin merkittäviä rakentajia. Suurimmat urkunsa hän rakensi Turun tuomiokirkkoon 1842.
Backlund Gustav
Itseoppinut puuseppä Gustav Backlund (6.7.1818 Alaveteli - 12.6.1892 Vaasa) eli suurimman osan elämästään Vaasassa. Hän sai porvarioikeudet 1841 sorvarina, mutta menetti ne, eikä anomuksestaan huolimatta saanut niitä uudelleen. Backlund rakensi ilmeisesti peräti kymmenen pientä urkua. Säilyneet soittimet osoittavat harrastajarakentajalle harvinaisen korkeaa ammattitaitoa.
Velj. Beijer
Veljekset Christian ja Johan Christopher Beijer toimivat urkujenrakentajina Ruotsissa ja Suomessa 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa. Christian toimi Pedersöressä myös urkurina, ja häntä kutsuttiin "Den konstrike mäster Christian Bejeriksi".
Christian rakensi ensimmäisen soittimensa Vaasaan (Mustasaareen) 1684. Pedersören urut syntyivät yhdessä nuoremman veljen, Johan Christopherin (1659-8.12.1732) kanssa vuonna 1685. Yhteistyötä olivat myös Raahen (1689) ja Kokkolan (1696) urut. Johan rakensi yksin urut Ouluun 1726. On tosin todennäköistä, että hän vain korjasi Ison vihan aikana rikotut Thel-urut vuodelta 1651. 1690-luvulla Johan rakensi klaveerin yksityishenkilölle Maalahdessa.
Beijerin veljekset rakensivat urkuja myös Ruotsin puolella.
Lisätietoa: Juhani Martikainen, Orglar i Finland från tiden 1600-1800 (diss.), Sibelius-Akatemia, Vaasa 1997.
Böling Carl
Närpiössä ja Kristiinankaupungissa vaikuttanut torppari Carl Böling (? -1826) rakensi mahdollisesti jopa 15 positiivia. Ne ovat lähes kaikki hävinneet.
Lisätietoa: Juhani Martikainen, Pohjanmaan omaa urkukulttuuria, Organum 3/94
Böttcher Friedrich Wilhelm
Urkujenrakennusmestari Sömmerdassa Saksan Thüringenissä. Aloitti urkujen rakentamisen vuonna 1881. Ainoat Böttcher-urut Suomessa ovat Ruoveden Kalelassa.
Conacher Peter
Skotlannissa syntynyt urkujenrakentaja Peter Conacher (1823-) opiskeli Leipzigissa ja työskenteli sen jälkeen kotimaassaan Hill & Sons ja Walker & Sons -rakentamoissa. Conacher perusti yhtiön 1854, ja hänellä oli useita kumppaneita. Rakentamo toimi useissa eri paikoissa, mutta asettui viimein Huddersfieldiin. Peterin poika Joseph opiskeli Ranskassa ja toi sieltä yhtiöön uusia ideoita.
Peter Conacherin perustama yhtiö, Peter Conacher & Co toimii edelleen. Sen toimintakenttä on varsin laaja alihankintatöistä museoinstrumenttien konservointiin saakka.
Lisätietoa: Pekka Suikkanen, Sibelius-Akatemian Peter Conacher -urut, Organum 2/2001.
Forster & Andrews
Yhtiön perustivat 1843 James Alderson Forster ja Joseph King Andrews, jotka molemmat olivat opiskelleet J.C.Bishopin verstaassa. Rakentamon äänitystyö periytyi saksalaiselta rakentajalta. Andrewsin kuoleman jälkeen yhtiö menetti arvostustaan, se myytiin 1924, ja sen toiminta päättyi 1956.
1800-luvun soittimet on rakennettu hyvin, ja yhtiötä pidettiin yleisesti eturivin urkurakentamona Englannissa. 1870-1900 rakennettu urut muistuttavat paljon "Isä" Henry Willisin urkuja.
Gren & Stråhle
Tukholmalainen urkujenrakentaja Jonas Gren (1715-1765) oli J.N.Cahmanin oppilaan, Daniel Stråhlen oppilas. Hän sai privilegin 1748 ja otti vuonna 1752 yhtiökumppanikseen Peter Stråhlen (1720-1765), joka myös oli Daniel Stråhlen, isänsä veljen oppilas. Gren oli teoreetikko, mutta Stråhle käytännön mies. Tukholmassa sijainneessa verstaassa rakennettiin kaikkiaan kolmisenkymmentä urkua. Mestarien kuoltua samana vuonna verstas siirtyi Carl Wåhlströmin haltuun.
Gästrin Anders
Anders Gästrin oli Uudenkaarlepyyn urkuri, joka rakensi itselleen erikoislaatuisen kotisoittimen.
Hedlund Olof
Ruotsalainen urkujenrakentaja Olof Hedlund (?-20.4.1749) oli J.N. Cahmanin verstaalla oppipoikana 16:n vuoden ajan 1709-37. Hän jatkoi Cahmanin työtä saatuaan privilegin 1742. Rakentamo toimi Södermalmilla Tukholmassa. Urkujensa soinnissa ja dispositiotekniikassa Hedlund seurasi oppi-isänsä jälkiä.
Jansson Karl August
Karl August Jansson (1846-1929) oli Norrgårdsin isäntä Sundin Strömbolstadista Ahvenanmaalta. Hän oli maanviljelijä ja mehiläishoitaja, mutta hänellä oli myös sahalaitos. Hän lienee rakentanut vain yhdet urut.
Lisätietoa: Eva-Helena Hansen, Åländska orgelbyggare och orglarna de skapat. Kirjallinen työ, Sibelius-Akatemia 1993.
Jurva Albanus
Juho Albanus Jurva (9. 6. 1865 Turtola - 4. 7. 1926 Amerikka) työskenteli B.A. Thulén rakentamossa Kangasalla vuosina 1881-86. Hän jatkoi opintojaan valtion apurahan turvin E.F. Walckerilla Saksassa 1887-93. Suomeen palattuaan Jurva perusti verstaan Lahteen, ja rakensi kaupungin kirkkoon ensimmäiset urkunsa vuonna 1895.
Jurva möi rakentamonsa vuonna 1902 aloittaneelle Lahden Urkutehdas Oy:lle ja perusti uuden urkurakentamon Hollolaan 1903. Jurva vuokrasi Hollolan rakentamon Walckerille vuonna 1910, ja jäi siihen johtajaksi. Walcker katkaisi kuitenkin yhteistyösopimuksen vuonna 1912, minkä jälkeen Jurva jatkoi vielä joitakin vuosia itsenäisesti. Hän muutti Amerikkaan liiketoimien vaikeutuessa 1920.
Lahden Urkutehdas Oy:n johtajana toimi Josef Arnold Gottlieb Hymander (25.2.1882 Helsinki - 17.9.1954 Ranska), joka myös oli opiskellut Walckerilla. Lahden Urkutehdas haettiin konkurssiin vuonna 1909.
Lahtelaisten urkujen (Alb. Jurva, Lahden Urkutehdas ja Walckerin sivuliike) osat - ensi sijassa ilmalaatikot, palkeet, soittopöydät ja pillit - ovat valtaosaltaan Walckerin tuotantoa. Vaikka tästä ei näytä säilyneen kirjallista tietoa, se on nähtävissä osia tarkastelemalla. Mutta mitkä urut Jurva rakensi omissa nimissään, mitkä tehtiin Lahden Urkutehtaassa ja mitkä puolestaan Walckerin filiaalina, on vaikea selvittää. Tekninen tarkastelu ei anna tähän selkeitä vihjeitä, sillä kaikkien tehtaitten urut muistuttavat erehdyttävästi Walckerin urkuja, mikä johtajien opiskelun, ja avoimen yhteistyön tietäen on luonnollista. Näyttää siltä, että liiketoimissaan värikäs persoona Albanus Jurva oli urkujenrakentajana vähemmän itsenäinen. Lahdessa rakennettiin yhteensä 65 uutta urkua. Niiden lisäksi tehtiin korjauksia.
Lisätietoa: Sinikka Kerttula, Juho Albanus Jurva, MuK tutkintoon kuuluva tutkielma, Sibelius-Akatemia 1986.
Kangasalan Urkutehdas
Martti Akseli (Thulé) Tulenheimo (20.3.1883 Kangasala - 19.10.1945 Kangasala) opiskeli ensin silloisen Polyteknillisen korkeakoulun koneenrakennusosastolla. Urkujenrakennukseen hän perehtyi paitsi isänsä Bror Axel Thulén verstaassa, vuosina 1908-10 Marcussen & Sønin rakentamossa. Hän teki opintomatkoja myös Saksaan, Ranskaan, Sveitsiin ja Italiaan.
Martti Tulenheimo tuli tehtaan johtoon 1911 ja otti pian käyttöön nimen 'Kangasalan Urkutehdas, omist. Martti Tulenheimo'. Tulenheimo viimeisteli pneumatiikan konstruktiot, jotka jo 1915 paikkeilla saavuttivat sen muodon, mikä niillä oli 1960-luvulle saakka. Urkujen dispositiot uudistuivat ja äänitys muuttui kapeammaksi ja terävämmäksi. Fasadien puiset kehysrakenteet hävisivät ja pillien ryhmittelystä tuli fasadimuotoilun keskeinen tekijä. Fasadipilleihin ilmestyi jonkin verran myös koristelua.
Martti Tulenheimo julkaisi yhdessä Oskar Merikannon kanssa teoksen "Urut, niiden rakenne ja hoito" (1916). Hänelle myönnettiin teollisuusneuvoksen arvonimi vuonna 1943.
Koskimies Iivari Eliel
Iivari Eliel Koskimies (1873-1929) opiskeli musiikkia Helsingin Filharmonisen seuran orkesterikoulussa, ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon Helsingin Yliopistossa 1896. Hän toimi seminaarin musiikinlehtorina Uudessakaarlepyyssä ja Jyväskylässä. Koskimies rakensi kahdet urut, ja sävelsi kuorolauluja opetustoimensa ohella.
Lisätietoa: Hannele Solala, Iivari Eliel Koskimies ja hänen urkurakennuksensa, kirjallinen työ, Sibelius-Akatemia 1999.
Koutböle Karl
Karl Koutböle (1822-1904, nimi esiintyy myös muodossa Kaarle Kustaa Kaarlenpoika Kouttu) oli sauvolainen maanviljelijä ja keksijä, joka jo viisitoistavuotiaasta lähtien kehitteli ja rakensi menestyksellä erilaisia välineitä maatalouskäyttöön. Keksinnöistään hän sai Suomen Talousseuran mitalin vuonna 1868.
Koutböle rakensi urut, jotka myöhemmin siirrettiin Sauvon kirkkoon, pienemmät urut kotiinsa sekä ilmeisesti useita posetiiveja.
Lindén Johan
Johan Lindén tunnetaan vain rakentamiensa urkujen - ilmeisesti ainoitten - ilmalaatikon venttiililuukun sisäpintaan kirjoittamastaan signeerauksesta. Sen mukaan hän on ollut tamperelainen rautatien jarrumies 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Lindholm Alfred
Alfred Lindholm (1847-1930) toimi kanttorina Sundissa vuodesta 1870 kuolemaansa asti. Lindholm oli myös veistonopettaja ja puuseppä. Hän rakensi ilmeisesti vain yhdet urut.
Lisätietoa: Lisätietoa: Eva-Helena Hansen, Åländska orgelbyggare, Kirjallinen työ, Sibelius-Akatemia 1993.
Lindqvist Petter
Ruotsalainen urkuri Petter Lindqvist (1737-1803) tuli Finströmiin, Ahvenanmaalle ja rakensi kirkkoon urut. Lindqvist valittiin sen jälkeen urkuriksi seurakuntaan. Hänen suuremmat urkujenrakennussuunnitelmansa - urut selkäpillistöksi, uusi pääpillistö ja jalkio - eivät toteutuneet.
Lindström Johan
Johan Lindström (1796-1834) oli hämeenlinnalainen kelloseppä. Hän rakensi yhdet urut ilmeisesti kotisoittimekseen.
Lybäck Petter
Petter Lybäck (1841-1900) oli Kruununkylän lukkarinviran ohella merkittävä harrastajaurkujenrakentaja, kaltaistensa joukossa ehkä ykkönen maassamme. Hän opiskeli kaksi vuotta, 1878-79 Tukholmassa Åkerman & Lundin verstaassa. Tämä selittänee rakenteelliset samankaltaisuudet soittopöydissä ja ilmalaatikoissa.
Lybäck rakensi kahdeksan soitinta, ja teki muutamia merkittäviä korjauksia. Häneltä on säilynyt Revonlahden urkujen ohella vain Teerijärven ja Purmon fasadit, joitakin soittopöytiä sekä muutamia pillejä.
Marcussen & Søn
Tanskalaisen yhtiön perustaja oli Jürgen Marcussen (1781-1860). Rakentamon ensimmäiset urut valmistuivat vuonna 1806, mitä pidetään yhtiön perustamisvuotena. Jürgen Marcussen oli työskennellyt puolitoista vuotta Oppenhagenilla, mutta oli muuten pääasiassa itseoppinut. Vuonna 1826 hän otti yhtiökumppanikseen Andreas Reuterin (1798-1847), jolloin toiminimeksi tuli Marcussen & Reuter. Marcussen oli käytännön rakentaja, Reuter taas teoreetikko, joka tutki mm. saksalaisen urkuteoreetikon J.G. Töpferin kirjoituksia huolellisesti. Marcussen kehitti kuutiopalkeen, ja Reuter ns. ekspressioslitsin.
Reuterin kuoltua Jürgen Marcussenin poika liittyi yhtiöön, jonka nimeksi tuli nyt Marcussen & Søn. Yhdessä he rakensivat pääasiassa mekaanisella koneistolla ja listelaatikoilla varustettuja romanttistyylisiä urkuja. Vuonna 1902 Johannes Lassen Zachariassen osti yhtiön. Vasta tuolloin tuli rakentamossa pneumatiikka käyttöön.
Nykyisin Marcussen & Son on maailman vanhin toimiva urkurakentamo.
Mattson J.E.
Johan Erik Mattson (myöh. Holmberg, 1818-1905) toimi Getan lukkarina, sitten Bomarsundin linnoituksen evankelis-luterilaisen kirkon lukkari-urkurina. Linnoituksen antautumisen jälkeen hän siirtyi Skarpansin urkuriksi. Hän ei liene rakentanut enempää kuin yhdet urut.
Lisätietoa: Eva-Helena Hansen, Åländska orgelbyggare, och orglarna de skapat, kirjallinen työ, Sibelius-Akatemia 1993.
Normann Gustav
Gustav Normann (vanhan kalenterin mukaan 27.7.1821 Rägavere vald, Polula küla, Simuna - 6.1.1893 Tallinna) perusti urkurakentamon Tallinnaan 1845. Hän oli ensimmäinen Tallinnassa toiminut virolainen urkujenrakentaja. Normannin veli oli Simunan seurakunnan urkuri, ja Normannin oppipojasta, Gustav Terkmannista kasvoi merkittävä virolainen rakentaja.
Gustav Normann rakensi Suomeen kaikkiaan kuudet urut, joista kaksi on säilynyt soittokunnossa ja yksi varastoituna. Normannin urut ovat ajankohtaan nähden konstruktioiltaan ja soinniltaan vanhanaikaisia. Vain tasavireisyys viittaa 1800-luvun loppupuolelle. Dispositioissa on niukasti 'uudenaikaisia' äänikertayhdistelmiä, ja hän käytti pääasiassa kiilan muotoisia palkeita. Hänen Suomeen rakentamissaan fasadeissa voi aistia myöhäisen barokin muotokieltä. Viimeksi mainittu on kiintoisa asia, sillä Normannin fasadit Virossa ovat tyypillisesti uusgotiikkaa.
Penna Kustaa Fredrik
Forssalainen kiertokoulun opettaja Kustaa Fredrik Penna rakensi 1800-luvun lopussa yhdet urut.
Ranne Johan Valter
Johan Valter Ranne (ent. Renvall, 1888-1957) syntyi Yläneellä ja valmistui kanttori-urkuriksi Turun lukkari-urkurikoulusta 1910. Vuodesta 1912 lähtien hän oli Sippolan kanttori-urkuri. Ranne rakensi pienet kotiurut, joita säilytetään Yläneen kotiseutumuseossa.
Ravander Adam
Adam Emanuel Ravander (s.1817 Saltvik) oli Eckerön nimismies, joka rakensi kaikkiaan kolmet urut Ahvenanmaalle. Adam Ravanderin isoisä tuli 1762 Ahvenanmaalle rakentamaan yhdessä Karl-Petter Lenninghin kanssa urkuja Sundin kirkkoon ja hänen poikansa, Adamin isä, toimi ajoittain myös urkurina.
Lisätietoa: Eva-Helena Hansen, Åländska orgelbyggare, Kirjallinen työ, Sibelius-Akatemia 1993.
Rehnberg Henrik
Naantalin suntio Henrik Rehnberg (29.3.1841 Rymättylä - 3.3.1924 Naantali) teki itselleen kotisoittimen 1880-luvulla.
Roman Gustaf Adolf
Dragsfjärdin urkuri Gustaf Adolf Roman (1824-1875) rakensi kolmiäänikertaiset kamariurut yhdessä puuseppä Karl Wilhelm Wickströmin (1837-1915) kanssa.
Rossander Karl Anders
Karl Anders Rossander (1855-1933) syntyi Lemlannissa, Ahvenanmaalla. Lyhyen merillä olon jälkeen hän asettui asumaan Hammarlandiin. Hänet tunnettiin suutarina, räätälinä, kelloseppänä ja muurarina. Tarvittaessa hän saattoi toimia myös kanttorina. Rossander rakensi tiettävästi 25 harmonia ja yhdet urut.
Lisätietoa: Eva-Helena Hansen, Åländska orgelbyggare och orglarna de skapat. Kirjallinen työ, Sibelius-Akatemia 1993.
Råman Johan
Johan Råman (1779 Viro - 27.12.1847 Hämeenlinna) oli virolaissyntyinen, mutta Suomeen asettunut puuseppä. Hän on mahdollisesti työskennellyt Pärnussa J.A. Steinin urkuverstaalla.
Hän tuli Etelä-Suomeen ilmeisesti vuonna 1816 ja toimi Porvoon lähistön kartanoissa ja teollisuuslaitoksissa rakennus- ja asennustöissä. Hämeenlinnassa hän sai vuonna 1820 rakennusmestarin oikeudet. Johan Råman teki erilaisia urkutöitä jo 1820-luvun puolivälistä alkaen, mutta ensimmäiset urkunsa hän rakensi Urjalaan vuonna 1830. Råman rakensi myös taffelipianoja (yksi on Hämeenlinnan kaupungin historiallisessa museossa). Säilyneet soittimet osoittavat hänen saaneen ammattikoulutusta.
Näyttää siltä, että Råmanin Kuopion kirkkoon 1839 rakentamat urut aloittivat uuden tyylikauden Suomen urkuhistoriassa. Kuolema keskeytti Råmanin viimeisen työn, Korpilahden urkujen rakentamisen. Hämeenlinnan kaupunkiseurakunnan kuolinkirjassa Råmanin ammatiksi on merkitty "orgelbyggare", urkujenrakentaja. Hänen hautajaisiaan vietettiin Hämeenlinnassa huomattavin kunnianosoituksin.
Lisätietoja: Pentti Pelto, Johan Råman - Kuopion kirkon ensimmäisten urkujen rakentaja, teoksessa Helena Riekki, Erkki Tuppurainen (toim.) Urkuja, rakentajia ja soittajia Suomessa ennen 1840-lukua. Kuopio 1995.
Olof Schwan
Tukholmalaista urkujenrakentajaa Olof Schwania (18.10.1744 Säter - 15.4.1812 Tukholma) pidetään cahman-koulun urkujenrakennustaidon viimeisenä mestarina. Schwan tuli Ruotsin johtavan urkurakentamon Gren & Stråhlen verstaaseen oppipojaksi varsin nuorena, mutta ei saanut jatkaakseen sen toimintaa, vaan sai privilegin vasta 1771. Schwan toimi jonkin aikaa yhdessä Mathias Swalberg nuoremman kanssa.
Kun Schwan kuoli, sanottiin: ". . . riket förlorade med honom sin enda verklige orgbyggare." Schwania kutsuttiin jo eläessään Ruotsin Silbermanniksi, millä korostettiin hänen rakentamiensa urkujen soinnin hienoutta.
Lisätietoa: Carl-Gustaf Lewenhaupt, Urkujenrakentaja Olof Schwan, Organum 1/1996
Setterquist G.A.
Gustav Adolf Setterquist (1842-1906) oli ruotsalaisen Erik Adolf Setterquistin (1809-1885) poika, joka sai oppinsa isänsä rakentamossa. Hän tuli rakentamon osaomistajaksi 1874 lähtien, ja jatkoi isän kuoleman jälkeen itsenäisenä. G.A.Setterquist käytti uruissaan listelaatikkoa vuosisadan vaihteeseen saakka.
G.A.Setterquist ei rakentanut urkuja Suomeen, mutta yksi hänen rakentamansa soitin (Helsingin Pyhän Sydämen kappelin urut) tuotiin tänne 1990-luvun alussa.
Strömbäck Nils
Nils Strömbäck (8.5.1751 Vaasan seutu? - 1790?) opiskeli 1774 urkuri Henric Kahelinin oppilaana. Vuonna 1775 Strömbäck korjasi ja laajensi Hedlund-positiivia Närpiössä. Tämän jälkeen hän tarjoutui rakentamaan uudet urut Kristiinankaupunkiin. Ehtona oli, että hän tulisi itse myös urkuriksi. Maistraatti hyväksyi Strömbäckin esityksen. Erimielisyyksien vuoksi Strömbäck muutti kuitenkin 1782 Raumalle, minne hän myös tarjoutui rakentamaan urut. Näiden 1784 valmistuneiden urkujen yläpillistöksi tuli hänen aiemmin rakentamansa positiivi.
Vuonna 1787 Strömbäck lähti Raumalta kohti itää etsimään parempaa toimeentuloa. Hän haki 1788 Turun tuomiokirkon urkurinvirkaa saamatta sitä. Strömbäck lienee kuollut 1790. Hänen kuolinpaikkansa on tuntematon.
Strömbäck laati koraalikirjan. Hän käytti itsestään urkujenrakentajan ammattinimikettä ensimmäisenä Suomessa.
Lisätietoa: Juhani Martikainen, Orglar i Finland från tiden 1600-1800 (diss.), Sibelius-Akatemia, Vaasa 1997.
Telin Anders
Anders Telin (1716 Pietarsaari - 1778 Kokkola) oli papin poika, joka opiskeli Turun akatemiassa ja Uppsalan yliopistossa. Hän jätti kuitenkin opillisen uran ja hankki laivanrakennusmestarin pätevyyden. Telin tunnettiin Kokkolan etevimpänä laivanrakentajana. Hänen laajahkossa kirjastossaan oli seitsemällä eri kielellä kirjoitettuja kirjoja ainakin laivanrakennuksesta ja herrnhutilaisuudesta.
Telin näyttää ryhtyneen rakentamaan ensimmäistä urkuaan ilman sopimusta, kun laivanrakennus tyrehtyi Kokkolassa 1760-luvulla. Soitin ostettiin Uudenkaarlepyyn kirkkoon 1768. Telin tunsi urkujen toimintaperiaatteet ja käytön, mutta hänellä ei näytä olleen urkujenrakentajan kokemusta. Hänen urkukonstruktionsa toimivat, mutta ne poikkeavat tavanomaisista urkujenrakennustavoista.
Lisätietoa: Lisätietoa: Juhani Martikainen, Orglar i Finland från tiden 1600-1800 (diss.), Sibelius-Akatemia, Vaasa 1997.
Thulé Anders
Anders Thulé (11.07.1813 Kilassa - 29.02.1872 Kangasalla) oli talonpojan poika Ruotsista. Hänestä piti tulla lukkari, mutta teknisemmän työn toivossa hän tuli Tukholmaan ja joutui Gustav Anderssonin urkuverstaalle. Thulé johti Oulun, Turun ja Inkoon Andersson-urkujen pystyttämisen ja todennäköisesti myös äänitti ne. Tammisaaren urkujen tilauksen myötä hän jäi Suomeen. Mahdollisesti Thulé oli jo aikaisemmin halunnut ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi, ja käytti komennusmatkansa Suomeen hyväkseen.
Anders Thulé hallitsi urkujenrakentajan ammatin jo itsenäisen toimintansa aloittaessaan. Hänen urkunsa osoittavat alusta alkaen kokonaisuuden hallintaa ja suurta ammattitaitoa. Muutokset rakennustavoissa olivat vuosien myötä vähäisiä. Thulé piti itseään ajan tasalla tutustumalla toisten tekemiin urkuihin (ainakin Helsingin Nikolainkirkon Walcker-urkuihin, Loviisan Strand-urkuihin ja Uudenkaupungin Marcusseneihin). Hänen kirjastossaan oli lukuisten urkukirjojen ohella myös muuta kirjallisuutta.
Anders Thulé käytti uruissaan listelaatikkoa ja mekaanista koneistoa. Konstruktiot ovat yksinkertaisia ja luotettavia, ja käytetty materiaali ensiluokkaista. Thulé rakensi 22 kirkkourun lisäksi kamariurkuja, joita on löydetty toistaiseksi 14. Kirkkouruista neljä oli kaksisormioisia ja muut yksisormioisia. Viimeksi mainituissa oli itsenäinen tai liitejalkio.
Anders Thulén fasadit ovat säännöllisesti mykkiä, ja fasadipillit ahtaita. Tämä antaa ulkoasulle oman leimansa, sillä pillien lukumäärä yksittäisissä kentissä on melko suuri. Kamariurut poikkeavat sekä konstruktioittensa että soinnillisten ominaisuuksiensa puolesta kirkkouruista.
Lisätietoa: Pentti Pelto, Kaksi suomalaista urkuperinnettä (diss.), Sibelius-Akatemia. Vammala 1994.
Thulé Bror Axel
Bror Axel Thulé (28.08.1847 - 13.8.1911 Kangasalla) syntyi Anders Thulén toisena lapsena. Bror Axelin piti mennä Turun tuomiokirkon urkurin J.F. Boströmin oppiin, mutta opettajan kuoleman vuoksi suunnitelma ei toteutunut. Isänsä verstaalla hän teki aluksi pääasiassa metallitöitä, mutta pääsi lopulta valmistamaan pillejä. 22-vuotiaasta lähtien Bror Axel viritti urkuja isän istuessa soittopöydän ääressä. Hollolan urut 1869 olivat hänen ensimmäinen oma äänityksensä ja Orivedellä hän johti 1871 pystytyksen ensi kertaa.
Kun rakentamo Anders Thulén kuoleman jälkeen siirtyi Bror Axelin nimiin, tämän kykyjä epäiltiin julkisesti. Vastoin odotuksia hän sai luottamusta, laajensi rakentamon toimintaa, ja pystyi vastaamaan kilpailutilanteeseen Zachariassenin kanssa.
Vuonna 1878, kun Bror Axel Thulé oli toiminut itsenäisenä rakentajana jo kuusi vuotta, hän matkusti Pariisin maailmannäyttelyyn läpi Euroopan. Matkallaan hän tutustui urkuihin, urkureihin ja urkujenrakentajiin eri maissa. Hän vieraili Cavaillé-Còllin tehtaassa Ranskassa, ja kuuli mm. C.M. Widorin soittoa. Hänen matkakertomuksestaan välittyy innostus nähdyistä asioista, mutta myös kritiikki. Matkan tuloksena hän näyttää vähitellen löytäneen oman rakennustyylinsä.
Matematiikka ja tekniikka olivat Bror Axelille läheisiä, ja hänen uruissaan esiintyykin mielenkiintoisia ja innovatiivisia konstruktioita. Osuutensa näiden syntymiselle lienee myös Johan Kaupelinilla (myöh. Kauppi), joka siirtyi Zachariassenilta Thulén rakentamoon työnjohtajaksi.
Bror Axel Thulé rakensi ensimmäisen äänikertakanavalaatikon 1880. Hän sai sille patentin, ja sitä käytettiin aluksi mekaanisen koneiston yhteydessä. Maassamme ensimmäisen pneumaattisen koneiston hän rakensi Tampereen Aleksanterinkirkon urkuihin. 1880- ja vielä 1890-luvulla B.A.Thulé rakensi useita hybridikoneistoja, joissa oli pneumatiikan ohella mekaanisiakin toimintoja.
Thulé rakensi kaikkiaan 195 uutta urkua, joista lähes 40 oli yksiäänikertaisia koulu-urkuja. Nimensä mukaan koulu-urkuja käytettiin kouluissa ennen harmonia, mutta niitä tehtiin myös yksityisille henkilöille. Bror Axel Thulén uruista vain Tampereen Aleksanterinkirkon urut vuodelta 1911 olivat 3-sormioiset. 30-äänikertaisia tai sitä suurempia soittimia oli kaikkiaan kuudet.
Bror Axel Thulélta on säilynyt kesken jäänyt urkukirjan käsikirjoitus. Thulé oli talonpoikaissäädyn edustajana säätyvaltiopäivillä vuosina 1905-06.
Lisätietoa: Pentti Pelto, Kaksi suomalaista urkuperinnettä (diss.), Sibelius-Akatemia. Vammala 1994.
Torenberg Carl
Carl Torenberg (1743-1813) syntyi Porissa ja kävi siellä triviaalikoulun. Hän oleskeli elämänsä aikana Suomen lisäksi ainakin viidessä Euroopan maassa. Carl Torenbergin poika Johannes oli Turun tuomiokirkon urkuri ja akatemian musiikinjohtaja.
Carl Torenberg sai koulutuksen soitinrakentajaksi Hollannissa. Hän rakensi muun muassa fortepianoja ja muitakin klaveereja. Torenberg omisti soittimen, josta hän käytti nimeä Orchester mecanique. Sillä annettiin konsertteja Turussa.
Torenberg rakensi urut Sauvon kirkkoon käyttäen siellä 1600-luvulta saakka säilyneitä urkuosia. Hän korjasi myös Turun tuomiokirkon urkuja kahdesti. Turun Akatemiatalon urkujen rakentamisen hän lienee aloittanut, mutta ne jäivät häneltä kesken.
Lisätietoa: John Rosas, Kring en gammal orgel, Budkavlen, Åbo Akademi 1953.
Walcker E.F. & co
E.F. Walcker & Co (Ludwigsburg, Württenberg) oli vuonna 1820 Eberhard Friedrich Walckerin (1794-1872) perustama urkurakentamo, jonka toimintaa hänen poikansa Karl (1845-1908) jatkoi. Oscar Walcker (1869-1948), edellisen veljenpoika, tuli yhtiöön oppilaaksi 1885. Hän kehitti urkujen piirtämistä, asentamista ja äänitystä. Oscar Walcker otti käyttöön myös koneita ja pyrki taloudellisuuteen rationalisoimalla valmistusta. Oscar Walcker oli aktiivisesti mukana Elsassista ennen ensimmäistä maailmansotaa alkaneessa urkujenuudistusliikkeessä, ja hänen johdollaan rakennettiin Freiburgin yliopiston tunnetut Praetorius-urut.
E.F. Walcker tunsi abbé Voglerin ja hänen simplifikaatiosysteeminsä. Walcker rakensi Frankfurt am Mainin Pauluskirkkoon vuonna 1833 uudet urut, jotka kolmine sormioineen ja kaksoisjalkioineen edustivat ensimmäisinä saksalaista romantiikkaa. Walcker kehitti keilalaatikon (ensimmäinen 1842), jonka hän patentoi. Keilalaatikko oli patentin vapautumisen jälkeen lukuisten rakentajien jäljittelyn, ja myös kehittämisen kohteena. E. F. Walcker piti yhteyttä ranskalaiseen Aristide Cavaillé-Còlliin. Pneumatiikka tuli Walckerilla käyttöön verraten myöhään, vasta 1890 paikkeilla. Walckerin urkurakentamo oli yksi neljästä keskieurooppalaisesta tehtaasta, jotka vuonna 1914 valmistivat jopa 1500-2000 äänikertaa kukin. Näiden tehtaiden suuruus oli ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä elsassilaisen urkuliikkeen kritiikin kohteena.
Suomeen Walcker rakensi 48 urkua, joista ennen vuotta 1917 yhteensä 30. Vain yksi, Richard Faltinin kotiurut Sibelius-museossa, on viimeksi mainituista säilynyt.
Wikström K.G.
Karl Gustav Wikström (5.6.1861 Turku - 30.5.1908 Nilsiä) tuli Bror Axel Thulén verstaalle oppipojaksi 1882. Kuusi vuotta myöhemmin hän lähti valtion apurahan turvin jatko-opintoihin New Yorkiin, ensin Kempisille ja sen jälkeen tunnetulle Rooseveltille. Palattuaan Suomeen hän rakensi ensimmäisen soittimensa Rymättylään 1893, ja perusti sen jälkeen oman rakentamon Naantaliin.
Wikström näyttää olleen tyytyväinen Amerikassa saamaansa opetukseen ja työskentelymahdollisuuksiin. Suomeen palattuaan hän kuitenkin totesi jääneensä jälkeen. Täällä jo käyttöön otettuun pneumatiikkaan Wikström joutui perehtymään työnsä ohessa eivätkä hänen konstruktionsa aina noudattaneet alan yleisiä rakennustapoja.
Toimittuaan lähes kymmenen vuotta ensimmäisissä tiloissaan, Wikström rakennutti vuonna 1902 omat tilat Naantalin Koivulaan. Urkujen rakentaminen päättyi, kun Wikström kuoli kesken urkujen viimeistelytyön Nilsiässä. Wikström rakensi 19 uutta urkua (mm. veljensä kuvanveistäjän Emil Wikströmin ateljeeseen Visavuoreen). Niiden lisäksi hän teki urkujen uudistuksia ja muita pienempiä töitä. K.G. Wikströmin poika, Erkki Valanki työskenteli urkujenrakentajana 1912-1970 Kangasalla.
Lisätietoa: Erkki Valanki, Urkujenrakentaja K.G. Wikström, omakustanne. Kangasala 1979.
Zachariassen J.A.
Jens Alexander Zachariassen (24.5.1839 Broager, Tanska - 14.6.1902 Uusikaupunki) oli tunnetun tanskalaisen urkujenrakentajan, Jürgen Marcussenin tyttären poika. Hän aloitti työskentelyn ja opiskelun urkujenrakentajaksi Marcussenin urkurakentamossa jo 1853. J.A. Zachariassen tuli johtamaan Uudenkaupungin Marcussen-urkujen pystyttämistä 1865, ja palasi vuonna 1870 kaupunkiin aloittaakseen oman toimintansa urkujenrakentajana. Hänen ensimmäiset urkunsa valmistuivat Poriin ja Perniöön 1872. Zachariassenin tavaramerkki olivat kuutiopalkeet, ja suomalaiseen urkuperinteeseen hänen urkunsa toivat uudenlaisen - kirkkaamman ja heleämmän soinnin.
Zachariassenin urkurakentamon voitokkaasti noussut tähti alkoi laskea jo 1890-luvun puolivälissä. Rakentamon johdon mielenkiinto suuntautui muille aloille, ja erinomainen Johannes Lassen Zachariassen, joka oli tullut Uuteenkaupunkiin 1880-luvun puolivälissä, kutsuttiin johtamaan Marcussenin rakentamoa Tanskassa.
Jens Alexander Zachariassenin kuoltua hänen poikansa, Alexander Gabriel Zachariassen (4.9.1870-22.5.1937) jatkoi hyvistä uruistaan tunnetun rakentamon toimintaa. Hän ei lopettanut urkutuotantoa, mutta ei sitä erityisesti kehittänytkään. Zachariassenin pneumatiikka ei näytä olleen kovin luotettavaa, minkä vuoksi nuoremman Zachariassenin aikana tehtyjen urkujen koneistot ovat usein hybridejä: niissä on sekä pneumaattisia että mekaanisia toimintoja. Viimeiset urut rakennettiin Hirvensalmelle, missä viimeinen rakentaja, Lindqvist uupui työnsä ääreen. Zachariassenin rakentamossa rakennettiin kaikkiaan 116 uutta urkua sekä tehtiin korjauksia vanhempiin.
Lisätietoja: Pentti Pelto, Kaksi suomalaista urkuperinnettä (diss.), Sibelius-Akatemia. Vammala 1994.
Zink Ernst Henrik
Jaakkiman urkuri Ernst Henrik Zink (1855-1942) rakensi yhdet pienet urut.
Åkerlund Matias
Matias Åkerlund (?-1901) oli loviisalainen kansakoulunopettaja, joka oli valmistunut Uudenkaarlepyyn seminaarista. Hän keskittyi veistonopetukseen, mutta toimi myös voimisteluopettajana. Loviisan torviseptetissä hän soitti kornettia. Hän on rakentanut muutamia urkuja, jotka osoittavat suurta puusepäntaitoa.
Öhman Karl
Karl Öhman (1802-1872) oli pitäjänmuurari ja itseoppinut käsityöläinen Saltvikista, Ahvenanmaalta. Hän valmisti ainakin viisi pientä urkua, niiden joukossa mm. Getan kirkon urut, joissa oli tiettävästi kuusi äänikertaa ja liitejalkio.
|
