Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Rikala, Helny Kajala

• Thulé, Anders 1860
• 4 äänikertaa, 1 sormio ja liitejalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Anders Thulé rakensi tämän soittimen ilmeisesti 1860-luvulla. Urut on mahdollisesti rakennettu messukyläläiseen kouluun, ja perimätieto väittää niiden olleen myös Messukylän vanhassa kirkossa, mikä kuitenkin näyttää epätodennäköiseltä.

Veturinkuljettaja Karl Stråhl osti urut 1920-luvulla, ja ne tuotiin Lempäälään 1933. Nykyisin urut ovat rouva Helny Kajalan omistuksessa, ja ne ovat säilyneet muuttamattomina, mutta ne eivät ole soittokunnossa. Kajalan urut ovat Anders Thulén kamariurkujen huippumalli: ainoat, joissa on kieliäänikerta, ja lajinsa tunnetuista edustajista kaikkein rikkaimmin ja edustavimmin muotoillut ja koristellut.

Julkisivu ja rakenne

Urkukaappi on tehty uusgoottilaiseen tyyliin. Fasadia jäsentää neljä aukkoa, joita peittää löysä kangas. Urkukaapin päällä on lyyra. Urut on ilmeisesti maalattu uudelleen, mutta ne näyttävät olleen valkoiset alusta lähtien.

Ilmalaatikko on pieni listelaatikko, jossa etummaisena on harmoniäänikerta. Soittoventtiilit ovat laatikon takareunassa, ja koneisto kulkee laatikon alapuolelta. Neljä rekisterikosketinta on muotoiltu metallivivuiksi, jotka tulevat sormiokoskettimiston päissä olevien palikoitten läpi. Vipujen päässä on sorvattu metallinuppi. Sormiokoskettimisto on päällystetty luulla ja ebenpuulla.

Uruissa on kiilan muotoinen syöttöpalje, sekä paralleeli yksilaskoksinen varastopalje, jonka päällä on tarkoitukseen valetut rautapainot. Paljelaitteisto on asetettu sivuseinissä olevien listojen päälle, ja se voidaan vetää ulos kokonaisena. Urkujen liitejalkio on työnnettävissä pöytälaatikon tapaan urkujen sisään. Polkimelle on kaksi paikkaa, etuseinässä urkurille ja sivuseinässä avustajaa varten. Jälkimmäinen on tarpeellinen silloin kun urkuri haluaa käyttää jalkiota.

Dispositio ja sointi

Kajalan urkujen sointi perustuu tavanomaiselle kamariurkujen dispositiolle, jossa on normaalikorkuinen tukittu äänikerta, sekä yhtä oktaavia tätä korkeampi ahdas huilu. Molemmat äänikerrat ovat puuta ja niiden mensurointi noudattaa muiden vastaavien mittoja. Lisäksi uruissa on metallista tehty Salicional sekä jo mainittu harmoniäänikerta, Physharmonika. Molemmat ovat lajinsa ainoita tunnetuissa kamariuruissa. Salicional tuo sointiin viulusävyä, ja voimakas, paineilmalla toimiva Physharmonika antaa kokonaissoinnille rehevyyttä ja värikkyyttä.

Dispositio

Lisätietoja

Pentti Pelto, Anders Thulén kamariurut, Organum 3/1993