Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkko

• Lindqvist, Petter 1768
• 8 äänikertaa, 1 sormio ja liitejalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Finströmin keskiaikainen kivikirkko sai urut vuonna 1768. Ne lahjoitti kapteeni Josias Ehrenmalm. Palkkioksi lahjoituksestaan kapteeni ja hänen perikuntansa saivat oikeuden valita urkurit. Urut rakensi Petter Lindqvist, joka oli tullut Ruotsista yhdessä puuseppämestari Östedtin kanssa. Lindqvist jäi urkujen valmistuttua paikkakunnalle ja toimi siellä urkurina kuolemaansa saakka 1803.

Urut rakennettiin kirkon länsiparvelle. Vuonna 1852 urkujen dispositiota muutettiin ja koneistoa korjattiin. Työn teki Anders Thulé, jonka jäljiltä urkujen luonne näyttää muuttuneen varsin perusteellisesti. Vuonna 1925 urut siirrettiin kirkon eteiseen pois uusien tieltä. Hans Heinrich laittoi ne soittokuntoon vuonna 1974 tavoitteena se muoto, mikä niillä oli 1800-luvun puolivälissä. Urkuja käytetään edelleen tiettyinä juhlapäivinä muutamia kertoja vuodessa.

Finströmin urkujen historian kiinnostava piirre on siinä, että urkuri rakensi ensin itselleen työkalun ja turvasi näin toimeentulonsa. Soittimen rakenteista voi nähdä, että tekijä ei ollut koulutettu urkujenrakentaja, vaikka onkin saanut aikaan käyttökelpoiset urut. On säilynyt tietoja, joiden mukaan urkuja oli tarkoitus laajentaa suuremmalla pääpillistöllä ja jalkiolla. Nämä jäivät kuitenkin tekemättä.

Ulkoasu

Urkujen julkisivu edustaa skandinaavista 1700-luvun perinnettä. Se on sommittelultaan tavanomainen: kolme turellia rajaa väleihin jääviä kaksikerroksisia kenttiä. Fasadin suhteissa, detaljeissa ja tekotavoissa voi aistia talonpoikaisia piirteitä. Kaappi on nyt valkoinen, mutta se on ollut alun perin harmaanvihreä kullatuin listoin. Mykät fasadipillit on tehty puusta, ja koristeet ovat vähäisiä.

Urkujen rakenteesta

Kaikki pillit ovat kaapin yläosassa julkisivun takana. Ilmalaatikko on lamellilaatikko, jonka pillitukit, listeet ja peitelevyt ovat yksimittaisia laatikon päästä päähän. Ilmalaatikon alla on sormiokoskettimisto ja koneisto. Koskettimisto ei ole enää alkuperäinen, ei myöskään koneisto. Myös alkuperäinen palje on korvattu uudella.

Urkujen tämänhetkinen dispositio samoin kuin sointikin orientoituvat enemmän 1800-lukuun kuin 1700-luvun jälkipuoliskoon. Suuri osa pillistöstä on peräisin 1800-luvulta.

 Dispositio nykyisin

Dispositio 1768

Lisätietoja

Martikainen, Juhani: Orglar i Finland från tiden 1600-1800. Sibelius-Akademin 1997;Hannikainen, Päivi-Liisa: Suomen urut Hülphers-käsikirjoituskokoelmassa teoksessa Hannikainen (toim.): Soikaa urut, laulakaa klaveerit. Sibelius-Akatemia 1998.