Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Pihlajaveden kirkko

• Kangasalan Urkutehdas 1916
• 16 äänikertaa, 2 sormiota ja jalkio
• pneumaattinen soittokoneisto ja pneumaattinen hallinta

Pihlajaveden puisen ristikirkon (v. 1870) piirustukset on laadittu intendentinkonttorissa. Tyyliltään se edustaa siirtymävaihetta empirestä uusgotiikkaan.

Kirkon pääoven yläpuoliselle parvelle rakensi Kangasalan Urkutehdas urut puoli vuosisataa kirkon valmistumisen jälkeen. Samalla jouduttiin korottamaan uusille uruille liian matalan parven kattoa. Siksi fasadin yläosa nousee kirkon kattoa ylemmäksi lähes näkymättömiin. Urkujen fasadi on ensimmäisiä niistä, joissa pillejä kehystävät puurakenteet puuttuvat.

Oy Kangasalan Urkutehdas Ab teki urkuihin vuonna 1965 ns. kohennuksen. Äänikertamäärä kasvoi ja dispositio muuttui, mutta urkujen tekniikka säilyi entisellään. Korjaus muutti urkujen luonnetta, mutta muuteltunakin soitin on varsin ehyt ja luonteva.

Ulkoasu

Julkisivussa vapaasti seisovista pilleistä hahmottuu kaksi matalahkoa turellia. Niiden väliin jää suurehko tasokenttä, jota on keskeltä hieman korostettu. Suuaukkolinja on suora, ja metalliset vyöt pillien ympärillä korostavat vaakasuoraa suuntaa. Keskimmäisinä seisovat suurimmat pillit kuuluvat ensimmäisen sormion Principaliin, mutta muut fasadipillit ovat mykkiä. Julkisivun alaosa on muotoilultaan ja tekotavaltaan yksinkertainen.

Ensimmäisen sormion ilmalaatikko on fasadin takana. Sitten on kapea huoltotila ja sen takana toisen sormion paisutuskaappi. Jalkion ilmalaatikot on sijoitettu sormiolaatikoitten sivuille. Kohennuksen vaatimat lisälaatikot on rakennettu paisutuskaappiin ja fasadin vasemmanpuoleiseen turelliin.

Tekniikkaa

Urkujen ilmalaatikot, koneisto ja soittopöytä toimivat pneumaattisen periaatteen mukaisesti. Laatikot ovat tavanomaisia äänikertakanavalaatikoita, joiden reunassa olevat vekselirivit toimivat pienellä palkeella. Ilmalaatikoitten alla on suuri vastalaskospalje varastona. Sen alapinnassa kiilan muotoinen syöttöpalje. Puhallin on lisätty urkuihin kohennuksen yhteydessä vuonna 1965.

Soittopöytä on urkujen edessä, ja soittaja istuu kirkkoon päin. Soittopöytä edustaa fasadin tavoin aikaisemmasta poikkeavaa muotoilua: se on edellistä tyyppiä leveämpi, ja siinä on kaarevat sivuposket.

Musiikillisia ominaisuuksia

Urkujen sointi on kohtalaisen voimakas: ydintä ja intensiteettiä on runsaasti. Principalit soivat viulumaisesti, ja viuluäänikerrat terävästi. Laajat ja täyteläiset huilut pehmentävät ja leventävät kokonaissointia. Mukana on myös hiljaisia äänikertoja, joten soittimen dynaaminen asteikko on laaja. Urkusoinnilta vaadittava kirkkaus saadaan tämän ajan uruissa aikaan voimakkailla ja intensiivisillä viuluäänikerroilla.

Muutostyön tuloksena urkuihin tuli korkeita äänikertoja, jotka kuitenkin sulautuvat kokonaisuuteen varsin luontevasti.

 Alkuperäinen dispositio

Nykyinen dispositio