in english

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Diakonissalaitoksen kirkko

• Thulé, Bror Axel 1902
• 8 äänikertaa, 2 sormiota ja jalkio
• pneumaattinen soittokoneisto ja pneumaattinen hallinta

Arkkitehti K.A.Wreden suunnittelema Helsingin Diakonissalaitoksen uusi toimitalo valmistui vuonna 1898. Laitos sai oman kirkon sairaalan ja sisarkodin yhteyteen. Kirkkosali on pohjakaavaltaan suorakaiteinen pitkäkirkko, jonka yksityiskohdissa on keskiaikaisia vaikutteita.

Bror Axel Thulé rakensi kirkkoon kaksisormioiset urut vuonna 1902. Niitä korjattiin ja niiden dispositiota muutettiin vuonna 1957, mutta muutoksista suuri osa on palautettu vuonna 1993 virolaisen urkurakentamo Kriisan ja Helmuth Gripentrogin yhteistyönä. Urut ovat pääkaupungin vanhimmat, paikallaan säilyneet pneumaattiset urut.

Ulkoasu

Urut on sijoitettu alttarin yläpuolella olevalle parvelle. Ensimmäisen sormion ilmalaatikko on fasadista lukien ensimmäisenä, ja toisen sormion paisutuskaappi sen takapuolella. Jalkion pillit ovat takimmaisina. Suuri palje on rakennettu ilmalaatikoitten alle.

Julkisivun kolmen kentän yläosat ovat apilanlehden muotoisia. Keskimmäisen kentän jyrkkä kolmiopääte korostaa fasadin keskiosaa, sillä reunakentissä on tasaiset päätteet. Julkisivun pilasterit jatkuvat ylöspäin fiaaleina, joita on koristeltu pienin päätyaihein. Fasadipillien suuaukkolinjat ovat vaakasuorat, ja osa fasadipilleistä soi. Julkisivun koristeaiheet on haettu uusgotiikasta. Urkukaapin paneloidut sivuseinät jatkuvat kirkon seinään saakka.

Tekniikkaa

Äänikertakanavatyyppiset ilmalaatikot ovat pneumaattisia keilalaatikoita. Sellaiset ovat Bror Axel Thulén uruissa hyvin harvinaisia. Säilyneitä on Diakonissalaitoksen urkujen ohella vain Suoniemen 1903 valmistuneessa soittimessa.

Pneumaattisesti toimiva soittopöytä on rakennettu urkujen vasempaan sivuseinään. Siinä on kaksi selluloidilla ja eebenpuulla päällystettyä koskettimistoa, ja niiden yläpuolella pyöreitten äänikertapainikkeitten rivi. Urkujen koneisto on pneumaattinen, ja soittajan käskyt etenevät urkuihin koneistopaineen muutoksina ohuita lyijyputkia myöten.

Varastopalkeena toimii vastalaskospalje, ja siitä ilma siirtyy pyöreitä puukanavia myöten rekisterilaatikkoon. Tasaajat vaimentavat paineen huojahduksia.

Musiikillisia ominaisuuksia

Urut edustavat rakennusaikaansa, vaikka täydellistä palauttamista alkuperäiseen muotoon ei olekaan tehty. Sointi on pehmeä ja laulava, ja viuluäänikerroissa hieman kirpeäkin. Ensimmäinen sormio soi voimakkaasti, kun taas toinen sisältää pehmeitä ja hiljaisia sävyjä.

 Dispositio 

Lisätietoja

Markus Malmgren, Diakonissalaitoksen urut, Organum 3/1993