Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkko

• Zachariassen, Jens Alexander 1896
• 11 äänikertaa, 2 sormiota ja jalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Kullaan länsitornillisen pitkäkirkon rakensi Tuomas Ravonius 1866-67. Kirkkoa korjattiin perusteellisesti vain runsaat kymmenen vuotta myöhemmin, jolloin mm. torni sai uuden, uusgoottilaisen päätteen. Kun Jens Alexander Zachariassen rakensi urut Kullaan kirkkoon, sieltä purettiin tuntemattoman rakentajan 8-äänikertainen soitin, joka varastoitiin, mutta näyttää sittemmin hävinneen. Zachariassenin uruissa on joitakin mielenkiintoisia teknisiä ratkaisuja, jotka kertovat pneumatiikan vähittäisestä tulosta. Urkuihin myöhemmin tehdyt muutostyöt koskevat ilmanantolaitteistoa.

Ulkoasu

Julkisivu jakaantuu viiteen kenttään. Keskimmäisessä kentässä on pyörökaarinen, kolmiolla korostettu huippu. Reunimmaisissa kentissä on vaakasuora pääte. Keskikentän ylimmässä kohdassa on harppu, ja reunakentissä palmetti. Suorat suuaukkolinjat nousevat voimakkaasti, ja fasadipilleissä on pienet sivuparrat. Fasadi on rikkaasti koristeltu, ja sen muodoilla on paljon yhteisiä piirteitä Tuupovaaran ja Vähänkyrön fasadien kanssa.

Urkujen komponentit on sijoitettu peräkkäin: fasadin takana on ensimmäisen sormion pillistö, huoltokäytävän takana toinen sormio, ja takimmaisena jalkio.

Tekniikkaa

Soittopöytä on erillisenä urkujen edessä. Soittaja istuu kasvot kirkkoon päin. Soittopöytä koppeleineen toimii mekaanisesti, ja myös koneisto on samaa tyyppiä ilmalaatikoille saakka. Laatikon reunassa on vekseli, joka muuttaa mekaanisen toiminnan pneumaattiseksi. Ilmalaatikot ovat pneumaattisia äänikertakanavalaatikoita. Uruissa on siis harvinainen yhdistelmä: mekaaninen koneisto, mutta pneumattisesti toimivat ilmalaatikot.

Urkujen alkuperäinen kuutiopaljepari on korvattu vuonna 1967 vastalaskospalkeella, jonka alla on yksi syöttöpalje polkimineen. Ilmansyöttö huojahtelee melko voimakkaasti, mikä saattaa olla alkuperäinen ominaisuus, koska uruissa ei ole tasaajia.

Musiikillisia ominaisuuksia

Urkuja soittaessa on vaikea huomata laatikoitten pneumatiikkaa, sillä mekaaninen koneisto antaa kosketukselle luonteen. Rekisteritapit ovat toisen sormion yläpuolella, koska urkujen äänikertaventtiilit toimivat mekaanisella koneistolla. Venttiilien rakenteen vuoksi rekisteritapeissa on lukitus.

Suurimpien pillien materiaalina on sinkki, mikä oli 1890-luvulla uutuus. On huomattava, että syy sinkin käyttöön ottoon oli soinnillinen. Metallipillien ylähuuli on pisaran muotoinen, kun Zachariassenilla oli aikaisemmin ollut omaperäinen kuperaksi painettu laabio. Äänitys on tehty korkealla suuaukolla (noin 1/3 huulen leveydestä) melko vähäisin ilmamäärin. Tämä tuottaa nopean ääntämisen ja perussävelvoittoisen soinnin. Urkujen sointi on pehmeä ja laulava; parhaita lajissaan. Dispositiossa kiinnittää huomiota se, että rakentajalle niin tyypillinen Flauto dolce on vaihtunut ylipuhaltavaan Flöjt traverseen. Kiinteät ryhmittimet toimivat polkimilla. Forte avaa useita voimakkaita äänikertoja, ja fortissimo kaikki äänikerrat. Kumpikaan ryhmitin ei ota koppeleita mukaan.

Dispositio

Lisätietoja

Pentti Pelto, Kaksi suomalaista urkuperinnettä (diss.), Sibelius-Akatemia, Vammala 1994