Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkko

• Thulé, Bror Axel 1882
• 12 äänikertaa, 2 sormiota ja jalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Merijärven kirkko on rakennettu yli-intendentinviraston piirustusten mukaan 1779. Aumakattoisen, erivartisen ristikirkon sisäkatteena on puuholvaus ja keskellä kupu. Bror Axel Thulén 1882 Alastarolle rakentamat urut siirrettiin Merijärvelle vuonna 1954. Urut kärsivät vaurioita kirkon tulipalossa 1974. Palon jälkeisessä korjauksessa niitä on jonkin verran muuteltu. Niiden suurrakenne ja pääosa soinnillisesta materiaalista on kuitenkin säilynyt.

Ulkoasu

Urut on sijoitettu pääoven yläpuoliselle parvelle, jonne ne sopivat luontevasti siitä huolimatta, että ne suunniteltiin toiseen kirkkoon. Julkisivun keskellä on iso, suippokaarinen pillikenttä ja laidoilla pienemmät apilanlehtikaarin rajatut kentät. Näitä kenttiä rajaavat pilasterit jatkuvat korkealle ja päättyvät fiaaleihin, joissa on ristikukat. Väliin jääviä pienempiä kenttiä on parittain kummallakin puolella. Julkisivun pillit ovat verraten suuria, joten fasadi on tasakorkea, ja vaakasuorat linjat leimaavat sen sommittelua. Julkisivun yksityiskohtien muotokieli muistuttaa uusgotiikkaa, mutta on yksinkertainen ja pelkistetty. Kaappi maalattiin alun perin öljymaalilla valkoiseksi ja koristeet kullattiin. Pintakäsittely on sittemmin uusittu.

Tekniikkaa

Sormiot on rakennettu yhteiselle laatikolle, joka on fasadin takana. Jalkion laatikko on kaapin takaosassa. Listelaatikkotyyppisten ilmalaatikoitten kanavissa on kaksinkertaiset väliseinät. Ensimmäisen sormion suurissa soittoventtiileissä on pieni apuventtiili kosketusta keventämässä. Uruissa oli alun perin kolme kuutiopaljetta, mutta ne on hävitetty jo ennen Merijärvelle siirtoa ja korvattu vastalaskospalkeella.

Matala soittopöytä on urkujen edessä keskellä, ja soittaja istuu alttaria kohti. Rekisteritapit on sijoitettu sormiokoskettimistojen molemmin puolin. Soittopöydässä ovat vain jalkiokoppelit, sillä sormioihin liittyvät koppelit on rakennettu julkisivun taakse, lattialle sijoitettuun kehikkoon. Tähän lienee syynä se, että uruissa on tavallista enemmän koppeleita, jotka tuskin olisivat mahtuneet normaalilla tavalla soittopöytään. Vellat ovat metallia, samoin hallinnan akselit ja vinkkelit.

Musiikillisia ominaisuuksia

Urkujen ensimmäisen sormion kosketus on melko raskas, vaikka sitä onkin kevennetty apuventtiileillä. Toinen sormio on kevyempi, onhan siinä vain pienet venttiilit kahta äänikertaa varten.

Tilaaja on ilmeisesti halunnut suurta sointia ja kahta sormiota. Koska tietyt perusäänikerrat tarvitaan ensimmäiselle sormiolle, on toiselle sormiolle jäänyt vain kaksi äänikertaa. Jalkiossa on vain kolme välttämättömintä äänikertaa.

 Nykyinen dispositio

Lisätietoja

Pentti Pelto, Kaksi suomalaista urkuperinnettä (diss.). Sibelius-Akatemia. Vammala 1994.