in english

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkon sakariston yläkerta

• Råman, Johan 1830
• 8 äänikertaa, 1 sormio ja liitejalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Urjalan puinen ristikirkko on Martti Tolpon työtä vuodelta 1806. Urut tähän kirkkoon rakensi Hämeenlinnan kaupungin rakennusmestari, virolaissyntyinen Johan Råman. Ne olivat kirkon ensimmäiset, ja yleensäkin aivan ensimmäisiä Hämeen maaseurakunnissa. Urkuja käytettiin vuoteen 1912 saakka, jolloin kirkkoon rakennettiin uusi soitin. Soitinvanhusta ei tuolloin hävitetty, vaan se laskettiin kaikesta päätellen kokonaisena – toki ilman pillejä – alas parvelta, siirrettiin sakaristoon ja nostettiin siitä välikaton purkamisen jälkeen yläkertaan, entiseen pitäjäntupaan. Pitäjäntuvan kattotuoleja oli sahattava poikki, jotta uruille saatiin riittävästi tilaa. Soittimen runkokehikko on kokonainen, ja koneistokin on koossa, mutta pillit ovat osin pitäjäntuvan lattialla.

Suomen siirtyminen Venäjän vallan alaisuuteen 1809 hiljensi urkujenrakennuksen lähes kokonaan muutamaksi vuosikymmeneksi. Urjalan urut ovat ’siivet leikattuinakin’ tärkeä esimerkki tuon ajan suomalaisesta urkujenrakennuksesta. Näyttää siltä, että ne olivat jo 50-vuotiaan rakentajansa ensimmäiset urut.

Ulkoasu

Urkujen julkisivu on viisijakoinen. Keskellä on Principalin suurimmista pilleistä muodostettu pyörökaarinen, päätykolmioon päättyvä kenttä. Sen molemmin puolin on pienemmistä pilleistä koostuvat tasokentät. Fasadin laitaturellit ovat ainutlaatuiset. Ne ovat puusta liimaamalla tehtyjä pyöreitä tynnyreitä, joihin on maalattu pillien kuvia. Osa julkisivun pilleistä on soivia, osa taas mykkiä kuvia. Viimeksi mainituissa vain pillin etupuoli on tinasta, takapuolen muodostaa tukena toimiva lauta. Tekijä on jättänyt julkisivun suurimman pillin jalkaan signeerauksensa. Samanlaisia signeerauksia on Suomessa säilynyt vain yksi Urjalan lisäksi. Kehysrakenteinen urkukaappi sisältää kaikki muut osat, paitsi palkeet, jotka on sijoitettu takana olevaan, erilliseen paljekaappiin.

Tekniikkaa

Ilmalaatikko on täsmällisesti ja taitavasti tehty, ja sen rakenteissa voi tunnistaa ajan ruotsalaisten rakentajien ratkaisuja. Tyypiltään laatikko on pontattu, lamellirakenteinen listelaatikko, jonka järjestys noudattaa fasadin viitoittamaa linjaa.

Uruissa on kiilan muotoinen, yksilaskoksinen varastopalje ja sen alla saman muotoinen syöttöpalje, jota käytellään polkimella. Ilmakanavat tulevat varastopalkeesta monien mutkien kautta vellaston alta venttiiliruumaan. Tasaajat puuttuvat, eikä uruissa ole koskaan ollut puhallinta.

Soittopöytä on urkujen vasemmassa päässä. Soittopöydän kaikki osat on tehty täsmällisesti ja ammattitaitoisesti. Alakoskettimet on päällystetty mustaksi värjätyllä kovapuulla, ja niiden päässä on paperista puristettu koriste. Yläkoskettimissa on luupäällys. Soittamisen myötä on koskettimiin kulunut syvät kuopat.

Koneisto etenee koskettimista vaakasuorassa asennossa olevaan vellastoon ja edelleen ilmalaatikon takareunalla oleviin venttiileihin. Puurakenteisen vellaston jokainen vella on laakeroitu kahdella kärkilaakerilla, joista toinen on säädettävä.

Rekisteritapit on sijoitettu yhteen riviin nuottilaudan ja koskettimiston väliin. Tapit ovat samassa järjestyksessä kuin listeet, ja koska ilmalaatikko on tappien kanssa lähes samalla korkeudella, hallintakoneisto on hyvin yksinkertainen.

Musiikillisista ominaisuuksista

Pillistön mitoitus on lähellä muutamien ruotsalaisten rakentajien mensurointiperiaatteita. Myös pillien tekotapa, ’käsiala’ edustaa samaa linjaa. Kieliäänikerran, Trompetin, rakenne viestittää huuliäänikertoihin sulautuvasta soinnista, joka ei ole solistinen. Dispositio on hieman vanhahtava ajan yleiseen käytäntöön verrattuna, ja siitä puuttuu eräitä tyypillisiä äänikertoja. Voidaan kuitenkin ajatella, että urkujen sointi on edustanut ajan ruotsalaista perinnettä. Mutta tämä on vain olettamus, sillä urut ovat olleet soittokunnottomat siitä lähtien kun ne tuotiin pitäjäntupaan.

Dispositio

Lisätietoja

Pentti Pelto, Johan Råman, Kuopion kirkon ensimmäisten urkujen rakentaja, teoksessa Helena Riekki - Erkki Tuppurainen (toim.), Urkuja, rakentajia ja soittajia Suomessa ennen 1840-lukua.