Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Eijo Vesanen

• Tuntematon 1830
• 3 äänikertaa, 1 sormio, ei jalkiota
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Professori Eijo Vesanen Helsingissä omistaa pienet urut, jotka on hankkinut hänen äitinsä isä, Vihdin ruotsalaisen seurakunnan urkuri Johan Adolf Edelmann (s. Porvoossa 1844). Urkuja on korjattu kevyesti viime vuosien aikana, ja ne ovat soittokunnossa. Niihin ei näytä tehdyn mitään muutoksia.

Urkujen rakentajaa enempää kuin rakennusaikaakaan ei tiedetä. Soittimen tyylipiirteiden perusteella voidaan arvioida, että urut on rakennettu 1800-luvun alkupuoliskolla. Niitä tutkiessa tulee vertailukohtina mieleen Gustav Anderssonin rakentama positiivi Sibelius-museossa (n:o 239) sekä Turun Akatemiatalon urut. Muutamat yksityiskohdat viittaavat 1800-luvun alussa valmistettuihin taffelipianoihin. Eijo Vesasen soitin on ainut laatuaan maamme vanhojen säilyneitten urkujen joukossa.

Ulkoasu ja tekniikkaa

Urkujen rakenne on yksinkertainen ja selväpiirteinen. Alimmassa osassa on syöttöpalje metallisine polkimineen, ja sen päällä kiilan muutoinen varasto. Kaikki pillit ovat soittajan polvien korkeudella urkujen takaosassa. Koskettimisto, soittokoneiston vipat ja hallintakoneisto ovat ylinnä. Soitin on viilutettu mahongilla ja kiillotettu, eikä se ole tavallista pöytää korkeampi. Etukulmien koristeelliset pilarit ja kummankin sivuseinän pronssista valetut kahvat leimaavat ulkoasua.

Ilmalaatikko on kromaattisesti jaettu listelaatikko, jonka venttiilit ovat takareunalla. Kaikki pillit ovat puuta, poikkileikkaukseltaan neliömäisiä. Pillien muoto ulkoasun ohella helpottaa ajoitusta. Kaikki pillit ovat tallella, tosin muutamia pienimpiä pillejä on korvattu uusilla metallisilla.

Koskettimisto on päällystetty norsunluulla ja mustaksi värjätyllä lehtipuulla, ja se ulottuu diskantissa kolmiviivaiseen g:hen saakka. Koskettimet on laakeroitu takapäästään, ja niiden keskikohta painaa taaksepäin suuntautuvien vippojen keskikohtaa. Vipan takapää puolestaan painaa venttiilin auki pitkällä työntötangolla. Uruissa on kaksi nimetöntä rekisteritappia koskettimiston kummallakin puolella. Kolmesta tapista lähtee välitys listeisiin, yksi on vain symmetrian vuoksi. Pystysuorien rekisterivellojen kylkeen on kirjoitettu äänikertojen nimiä.

Musiikillisia ominaisuuksia

Bassopään pillit ovat tukittuja, mutta diskantti on kaikissa äänikerroissa avoin. Sointi on pehmeän kamarimusiikillinen, mutta se poikkeaa esimerkiksi Anders Thulén kamariurkujen soinnista, joiden pillit ovat varsin syviä leveyteensä verrattuna. Soitin on pieni ja siro, koska normaalikorkuisen äänikerran vaatimia suuria pillejä ei siinä ole.

  Dispositio