in english

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkko

• Schwan, Olof 1791
• 12 äänikertaa, 1 sormio ja liitejalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Nauvon keskiaikaisessa kirkossa on ollut urut jo 1600-luvulla, mutta kirkon nykyiset urut rakensi ruotsalainen Olof Schwan vuonna 1791. Ne olivat alun perin yksisormioiset, liitejalkiolla varustetut urut, ja ne rakennettiin pääoven yläpuoliselle parvelle. Jens Alexander Zachariassen teki urkuihin vuonna 1878 ajan vaatiman laajennuksen, toisen sormion ja jalkion. Samalla hän teki vähäisiä muutoksia myös I sormion dispositioon. Tässä muodossa urut palvelivat lähes sata vuotta, kunnes veljekset Moberg Ruotsista korjasivat soittimen vuonna 1975 ja palauttivat I sormion Schwanin muotoon. Seuraavassa korjauksessa vuonna 2014 urkurakentamo Kriisa Virosta rakensi uuden kiilapalkeen ja liitti sen Schwan-osastoon, jolloin ilmanpaine voitiin laskea alkuperäiseen 76 millimetriin Zachariassen-pillistöjen jäädessä entiselleen. Nauvon urut ovat maamme säilyneistä 1700-luvun uruista suurimmat ja ainoat restauroidut.

Ulkoasu

Urkujen erikoisuutena on kaksiosainen rakenne, johon luonteenomaisesti kuuluu ns. aukkofasadi. Puoliskot on sijoitettu matalan parven kaiteeseen, ja niiden yläosat on yhdistetty toisiinsa kaarella. Urut kehystävät takaseinässä olevaa ikkunaa. Fasadin puolikkaat koostuvat kahdesta puolipyöreästä turellista ja niiden väliin jäävästä, kaareen päättyvästä kentästä. Turelleissa ovat Principal 8’:n suurimmat pillit, ja tasokentässä saman äänikerran keskialueen pillit. Veistetyt koristeet kehystävät fasadipillejä sekä ylhäällä että pillinjalkojen ympärillä. Fasadi on muotoilultaan pehmeä ja elävä, koska monet tärkeät linjat ovat kaarevia.

Urkujen pääpillistö on sijoitettu symmetrisesti fasadin puolikkaisiin, ja soittopöytä on osien välissä. Myöhemmin lisätyt toinen sormio ja jalkio ovat urkujen oikealla puolella kirkon sivulaivassa lähes näkymättömissä.

Tekniikkaa

Ilmalaatikot ovat lamellirakenteisia, pontattuja listelaatikoita. Niiden sisäiset ja ulkoiset osat on mitoitettu väljästi, mikä viittaa urkujen rakennusajan uusiin taiteellisiin tavoitteisiin. Samaa viestittää se, että suurehkojen venttiilien vuoksi kosketus on melko tukeva. Ilmalaatikot ovat lähellä lehterin lattiaa, vain vajaan metrin korkeudessa. Tällä sijoittelulla on voitu varmistaa urkujen vapaa soiminen matalahkoon kirkkosaliin.

Zachariassenin rakentamassa soittopöydässä on kaksi sormiota ja jalkio. Myös urkujen koneisto on suurelta osin Zachariassenin työtä. Uruissa näkyykin kaksi tyylillistä kerrosta. Ensimmäinen sormio edustaa 1700-luvun loppua, ja soittopöytä, koneisto ynnä toinen sormio 1800-luvun loppupuolen perinnettä.

Musiikillisia ominaisuuksia

Ensimmäisen sormion dispositio sisältää täydellisen principalkuoron lisäksi huomattavan monta kahdeksanjalkaista äänikertaa, sekä peräti kolme kieliäänikertaa. Huuliäänikertojen soinnissa on leveyttä ja tukevuutta, mutta myös heleyttä ja kirkkautta, jopa pientä kirpeyttäkin. Kieliäänikerrat eivät ole erityisen solistisia, vaan niiden sointi pyrkii sulautumaan huuliäänikertoihin. Tukeva basso korostaa satsin alinta ääntä, mikä varsinkin koraalisoitossa on tärkeää. Urkujen kokonaissointi on suuri, leveä ja ehyt. Kosketus vahvistaa ja alleviivaa soinnin ominaisuuksia. Muutamien äänikertojen jakaminen basso- ja diskanttipuoliskoihin tekee mahdolliseksi sooloäänen säestämisen, vaikka käytettäisiinkin vain yhtä sormiota.

Kustaviaanisen ajan urkujen sointi oli leveämpi ja tukevampi kuin oli ollut aikaisemmin. Nauvon uruissa näkyy jo se linja, mikä 1800-luvun puolella voimistui ja huipentui. Äänen voimakkuuden merkitys kasvoi urkumusiikissa, kun taas sointivärien vaihtelua korostava urkuihanne oli väistymässä. Vuonna 1878 rakennettu toinen sormio lisäsi hiljaisia ja runollisia sointisävyjä. Pillistön alkuperäinen Fugara 8' muutettiin myöhemmin 4' ja 1975 se korvattiin uudella Principal 4' -äänikerralla.

 Nykyinen dispositio

Lisätietoja

Björn-Olof Mårtenson, Nauvon urut, Organum 3/1975.