in english

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkko

• Beijer, veljekset 1685
• 8 äänikertaa, 1 sormio ja liitejalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Jepuan ristikirkon (Johan Erik Thomasson Romar 1861) pohjoissakaran perällä on vanhat urut, joiden historiaa ei ole kyetty täysin selvittämään. Juhani Martikaisen mukaan kyse on melko varmasti niistä uruista, jotka veljekset Beijer rakensivat Pedersören kirkon alttarin vasemmalla puolella olleelle parvelle vuonna 1685.

Ison vihan aikana, vuonna 1714 Pedersören urkuja rikottiin niin, että vain puuosia ja palkeet jäivät jäljelle. Henric Kahelin korjasi soittimen vuonna 1774. On myös esitetty, että Kahelin olisi rakentanut ne, mutta tieto ei näytä pitävän paikkaansa.

Vuonna 1888 Uudenkaarlepyyn urkuri Anders Gästrin siirsi Pedersören urut Jepuan kirkon parvelle. Niitä käytettiin aina vuoteen 1963 saakka, jolloin kirkkoon hankittiin uudet urut. Vanha soitin, nyt jo soittokunnottomana, siirrettiin kirkon lattialle. Vaikka se kärsi siirron yhteydessä vaurioita ja menetti pillejään, saa uruista vielä kokonaiskuvaa visuaalisen tarkastelun pohjalta.

Julkisivu

Jepuan urkujen julkisivu on viisijakoinen: keskellä on suuri, puolipyöreä turelli, laidoilla pienet, ja näiden väleihin on sijoitettu tasokentät, joiden päättenä on karniisin muotoinen kaari. Jäsentely seuraa 1600- ja 1700-lukujen yleistä käytäntöä Ruotsi-Suomessa, mutta fasadin muotoilussa on poikkeavia piirteitä, mm. pilasterien kasettikoristelu, joita ei esiinny maassamme muualla. Kolme veistettyä figuuria urkujen päällä ansaitsevat erityismaininnan. Keskellä on kuningas Daavid harppuineen. Laitaturellien päällä kaksi säätyläisasuista sotilassoittajaa miekat vyöllä soittavat oboeta ja viulua.

Julkisivu vaikuttaa leveyteensä nähden matalalta ja sen suhteet jopa vääristyneiltä. Fasadin rakenteissa onkin selviä jälkiä madaltamisesta, mutta ei ole selvinnyt, millä tavalla ja milloin tämä on tapahtunut. Tarpeelliseksi se tuli viimeistään silloin, kun urut tuotiin Jepualle.

Urkukaappi on ylhäältä alas tasaleveä ja syvyydeltään varsin pieni. Se on tehty barokin käytännön mukaisesti kehikoista, jotka on liitetty nurkista yhteen. Kehikoitten aukot on peitetty luukuilla, joista osa saranoitu.

Tekniikkaa

Urkujen kaappi muodostaa soittimen rungon, jonka varaan toiminnalliset osat on asetettu. Ilmalaatikon päällä ovat kaikki pillit, soittokaappi on etuseinän keskellä ja koneisto kulkee koskettimistosta alakautta ilmalaatikon venttiileihin. Suuret ja pitkäliikkeiset rekisteritapit ovat nuottilaudan molemmin puolin. Palkeitten on täytynyt sijaita alun perin urkukaapin alaosassa, sillä muualla ei niille ole Pedersören kirkossa ollut tilaa. Jepuan kirkon parvella oli uudemmille palkeille oma kaappi urkujen takana. Palkeet ovat säilyneet kirkon eteisen viereisessä huoneessa, mutta kaappi on hävinnyt.

Urkujen kaappirakenne on melko karkea, mutta nykyinen ilmalaatikko on sen sijaan kauniisti ja täsmällisesti tehty. Se voisi ehkä olla Henric Kahelinin tekemä 1774, sillä lamellirakenteisena se on 1700-luvun tuotetta, eikä veljekset Beijerin rakentama. Tätä ajoitusta vahvistaa myös laatikon kromaattinen suuri oktaavi. Tilaa on kahdeksalle äänikerralle, joista vain kuusi on ollut käytössä silloin, kun urut tuotiin Jepualle. Kahdesta kieliäänikerrasta on laatikolla jäänteitä.

Dispositio on säilynyt Flintenbergin ja Telinin lausunnossa, jonka he antoivat Abr. Hülphersille uruista vuonna 1766, siis ennen Kahelinin tekemää korjausta. Seuraavassa äänikertojen nimet ovat lausunnon esittämässä muodossa.

  Urkujen alkuperäinen dispositio

Martti Hela antaa urkujen disposition 1920-luvun muodossa:

Lisätietoa:

Hülphers, Abr.: Historisk Afhandling om Musik och Instrumenter särdeles om Orgwerks inrättning .. Wästerås 1773/Stockholm 1969.

Hela, Martti: Vanhojen urkujemme vaiheita. Porvoo 1924;

Martikainen, Juhani: Orglar i Finland från tiden 1600-1800. Sibelius-Akademin. Helsingfors 1997.