Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Seurasaari Karunan kirkko

• Lindström, Johan 1820
• 6 äänikertaa, 1 sormio ja liitejalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Seurasaaren ulkomuseossa olevassa Karunan kirkossa on urut, jotka hämeenlinnalainen kelloseppä Johan Lindström rakensi itselleen 1820-luvulla. Soittimen kohtalosta ei tosin ole varmaa tietoa Lindströmin kuoleman jälkeen 1834, mutta mitä todennäköisimmin hänen rakentamansa soitin lahjoitettiin Vanajan kirkkoon 1875. Siellä se oli käytössä uusien urkujen tuloon saakka 1904, jolloin se sijoitettiin purettuna kirkon asehuoneeseen. Arvid Hornin 1685 rakennuttama Karunan kirkko tuotiin vuonna 1912 Seurasaareen, ja Lindströmin urut lahjoitettiin museolle tähän kirkkoon asetettaviksi. Urkuihin on lisätty puhallin 1970-luvulla, mutta nykyisin urut eivät ole enää soittokunnossa.

Kelloseppä Lindström näyttää rakentaneen urut kotiinsa. Ne ovat kotisoittimeksi melko suuret sekä fyysisesti että soinnillisesti. Lindströmiltä on kulunut lähes puolentoista vuoden mittainen työaika urkujen rakentamiseen. Urkujen suunnittelijana ja rakentajana hänen taitoaan on ihailtava.

Urkujen ulkoasu

Urkukaappi on tasapäätteinen ja tasaleveä. Sen yläreunaa kiertää profiililista, ja kaapin keskikohdalla on kaksi erillistä, pienempää profiililistaa alaosaa jäsentämässä. Urkujen julkisivu on viisikenttäinen. Reunoilla on suuret symmetriset tasokentät ja niiden välissä kolme hieman matalampaa, joista keskimmäinen on symmetrinen. Kaikki fasadipillit ovat puusta tehtyjä kuvia. Koskettimistot ovat etuseinän keskellä ja rekisteritapit sormion molemmin puolin. Urut on maalattu valkoisiksi, mutta niiden aikaisempi väri näyttäisi olleen sininen.

Tekniikkaa

Urkujen kaksoispalje on kaapissa alimmaisena. Yläosa toimii varastopalkeena ja alaosa on syöttöpalje, jonka poljin on takaseinän alaosassa. Ilmakanava johtaa varastopalkeesta hieman ylempänä olevaan ilmalaatikkoon. Kaikki tarpeellinen on saatu mahtumaan hyvään järjestykseen suorakulmaisen kaapin sisään.

Ilmalaatikko on listelaatikko, ja kaikki pillit seisovat sen päällä. Kaapin seinät ovat umpinaisia, mutta katto puuttuu. Tämä rakenne ohjaa äänen tulemaan katon kautta heijastuneena kuulijoitten korviin, mikä pehmentää ja diffusoi sointia. Sormiokoskettimisto on mitoitettu ajan pianostandardin mukaan. Äänikertanimet on painettu rekisteritapeissa oleviin posliinikilpiin.

Kaikki pillit ovat puuta. Ne on tehty huolellisesti, mutta pillien tukeminen on suurpiirteistä. Aikansa periaatteita noudattavasta dispositiosta voi päätellä soinnin olleen melko tukeva, vaikka pillien materiaali onkin muokannut sointia kamarimusiikilliseksi. Huomiota herättää jalkiokoskettimiston suuri ääniala.

Dispositio