|
Bachin kantaatit
Toiselle sunnuntaille loppiaisesta on säilynyt kolme Bachin kantaattia:
- Mein Gott, wie lang, ach lange (BWV 155)
- Ach Gott, wie manches Herzeleid (BWV 3)
- Meine Seufzer, meine Tränen (BWV 13)
Kaanan häiden sunnuntain kantaatit korostavat ehkä yllättävästikin kristityn ikävää, vaikka päivä on Jeesuksen jumalallisen voiman ilmaisemisen sunnuntai. Toisaalta Bachin kantaattitekstit eivät lainaakaan päivän evankeliumitekstiä suoraan, vaan viittaavat tekstin "hengelliseen" tulkintaan puhuessaan ilon viinistä (Freudenwein), joksi katkerat kyynelet (bittre Zähren) muuttuvat.
BWV 155 on sävelletty jo vuonna 1716 Weimarissa Salomon Franckin tekstiin. Kuten monissa Weimarin ajan kantaateissa tässäkin on pienehkö esityskoneisto. Kuoroa tarvitaan vasta lopuksi, ellei solistikvartetti huolehti myös päätöskoraalista. Vain kahdesta resitatiivista ja aariasta riittää kuitenkin laulettavaa neljälle sooloäänelle. Kantaatin aloitusta, jousisoitinten värittämää sopraanon resitatiivia (Mein Gott, wie lang, ach lange?) seuraa alton ja tenorin duetto, jota basso continuon ohella hallitsee harvinainen virtuoosinen fagottistemma. Resitatiivin ikävään aaria vastaa: "Jesus weiss die rechten Stunden." Basson resitatiivia (So sei, o Seele, sei zufrieden!) seuraa sopraanon luottavainen aaria (Wirf, mein Herze), jossa vihdoin jousisoittimetkin ovat "täydessä työssä". Päätöskoraalina lauletaan viimeinen säkeistö virrestä Es ist das Heil uns kommen her (virsi 262).
BWV 3 on koraalikantaatti, jonka pohjana on Martin Möllerin samanniminen virsi, alkuaan latinalaiseen Jesu, dulcis memoria pohjautuva. Virren liittyminen juuri tämän sunnuntain sisältöön on löyhä, ellei sen teemana korosteta tuskan vaihtumista iloksi kuten sopraanon ja alton duetossa: "Wenn Sorgen auf mich dringen, will ich in Freudigkeit zu meinem Jesu singen." (Vaikka murheet minua ahdistavatkin, tahdon riemullisesti laulaa Jeesukselleni.)
BWV 13 on sävelletty Leipzigissa vuonna 1726, mutta sen teksti on jo vuonna 1711 julkaistusta Georg Christian Lehmsin kokoelmasta. Jälleen kuoroa tarvitaan vasta lopuksi, vaikka myös kantaatin alkupuolisko päättyy koraaliin, tällä kertaa alttosoolon laulamaan soolokoraaliin, jossa jousisoittimet soittavat obligatoa puhaltimien kaksintaessa solistin cantus firmusta. Saksalainen Bach-tutkija Alfred Dürr huomauttaa, että kantaatin soittimisto ja soittimien käyttö on poikkeuksellista. Teoksen aloittavassa tenorin aariassa jouset vaikenevat, ja konsertoiva soitinsatsi koostuu kahden nokkahuilun ja matalan odoe da caccian kudoksesta. Kantaatin toisessa, päätöskoraalia edeltävässä alton aariassa nokkahuilut ja solistinen viulu puolestaan soittavat yhteistä unisonoääntä.
|
