1
2
Luna Nova
Ke 10.2.2010 klo 19.00 Hotelli-ravinto Alma
Luna Novan sävelet maalailevat kauniita ja villejä kuvia, joissa sininen taivas ja syvät vedet soivat musiikkina.
Uudet ja ennennäkemättömät maisemat avautuvat ja muuntuvat musiikin virrassa. Kansanmusiikin ja jazzin raja-aitoja ei enää ole kuultavissa. Musiikil- linen kudos on elävä ja muuntuva. Kukin muusikko ottaa paikkansa kokonaisuudessa vaihtaen solistista säestäjäksi ja säestäjästä solistiksi. Tellu Turkan ääni soi Luna Novassa sekä taipuisana soittimena toisten rinnalla että solistina sanallisissa lauluissa.

Viriä-konserttisarja


Keväällä 2006 alkanut konserttisarja esittelee monipuolisesti laadukasta kansanmusiikkia ja –tanssia Seinäjoella ja lähiympäristössä. Kerran kuussa järjestettävissä konserteissa ja klubi-illoissa kuullaan ja nähdään niin solisteja, yhtyeitä kuin tanssijoiden ja muusikoidenkin yhteisproduktioita. Viriä! luo nostetta musiikillisten kohtaamisten foorumille, jolla yleisö ja esittäjät, perinteen hioutunut kaava ja uudistusinto sekä ammattilaiset ja harrastajat voivat kohdata.

Menneet

Arto Järvelä

Pe 22.1.10 klo 19.00 Kivirikon juhlahuoneisto
Monen musiikin mies


www.myspace.com/artojarvela

Trepaanit

Pe 11.12.09 klo 19.00 Kivirikon juhlahuoneisto
Ainutlaatuista suomalaisen nykykansanmusiikin kentällä


www.trepaanit.com

Antti Paalanen

Pe 13.11.09 klo 19.00 Uppalan kartano
Pirunkeuhko. Sooloteos kolmiriviselle haitarille.


www.kaihomusic.com

Teija Niku & Grupa Balkan

Pe 6.11.09 klo 19.00 Hotelli-ravintola Alma
TInkimättömällä tyylillä ja varmalla otteella.


www.myspace.com/teijaniku

Sattuma (Petroskoi)

Pe 2.10.09 klo 19.00 Hotelli-ravintola Alma
Uutta ja vanhaa folkkia Petroskoista.


heninen.net/sattuma

Hilja Grönfors trio

Pe 11.9.09 klo 19.00 Hotelli-ravintola Alma
Mestarikansanlaulaja ja Etno-Emma voittaja.


www.myspace.com/hiljagronfors

Ville Ojanen & Rautavaara

La 25.4.09 klo 19.00 Cafe-Bar Palaveri
Pohjalainen maailmanmuusikko levynjulkaisukiertueella.


www.seitamusic.com/villeojanen/

Frigg

Pe 20.3.09 klo 19.00 Hotelli-ravintola Alma
Frigg on yksi suomalaisen nykykansanmusiikin lippulaivoista. Antti Järvelän luotsaama suomalais-norjalainen seitsikko on kahdeksan vuoden uransa aikana kiertänyt Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Frigg valittiin Vuoden yhtyeeksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla v. 2003.


www.frigg.fi

Piia Kleemola: Viulutalkoot

Pe 27.2.09 klo 19.00 Seinäjoen kaupungintalon valtuustosali
Piia Kleemolan viimeisessä tohtorikonsertissa kuullaan huikean häikäisevää viulismia neljän muusikon voimin. Luvassa on eteläpohjalaisen polskan, juurevan pariäänisoiton sekä kiperien tanssirytmien yhdistelmä, jonka kruunaavat Timo Alakotilan ja Eero Grundströmin tilaussävellysten kantaesitykset.


www.myspace.com/piiakleemola

Sväng

Pe 13.2.09 klo 17.00 Hotelli-ravintola Alma
Sväng loihtii esiin virtuoottisia Balkan-rytmejä, svengaavaa ragtimea, kansansävelmiä tai tunteikasta tangoa aidolla mutta niin oudolla soundilla, joka pitää ehdottomasti kuulla ja nähdä elävänä.


www.svang.fi

Orkestar Bordurka

Ti 11.11.08 klo 23.00 Bar15
Kuvitteellisen kansanmusiikin suuryhtye Orkestar Bordurka tarjoilee bordurialaisen kansanperinteen kauneimmat kukkaset syysiltojen iloksi Plekszy-Glaszin muistoa kunnioittaen!


www.myspace.com/bordurka

Halogeeni

Pe 19.9.08 klo 19.00 Hotelli-Ravintola Alma
Halogeeni on Kokkolassa vuonna 2003 syntynyt kansanmusiikkitrio, jonka ohjelmistossa on perinteisiä sekä yhtyeen omia pelimannihenkisiä kappaleita.

Anne-Mari Hakamäki – harmooni, laulu
Matti Hakamäki – mahdoliini, laulu
Juha Virtanen – 2- ja 1-riviset haitarit


www.myspace.com/halogeenitheband

Piia Kleemola: Yxi Tarpeellinen Nuotti-Kiria

La 15.3.2008 klo 18.00 Seinäjoki, Seurakuntakeskuksen sali
Vanhaa ja uutta musiikkia ilmajokisen Samuel Rinta-Nikkolan v. 1809 kokoaman nuottikirjan innoittamana.

Piia Kleemola - barokkiviulu
Marianna Henriksson - cembalo
Petri Prauda - cittern ja säkkipilli


www.myspace.com/piiakleemola

Antti Paalanen: Hauras – soiva hiljaisuus

15.3.2008 klo 18.00 Seinäjoki, Seurakuntakeskuksen sali
”Hauras” on minimalistinen, ajaton ja hiljaisuudesta kumpuava sooloteos 1-2-rivisille haitareille.


www.anttipaalanen.com

Markku Lepistö & Co

Pe 25.1.2008 klo 19 Hotelli-Ravintola Alma
Markku Lepistön musiikin taustalta löytyy vahva pohjalainen perinne, johon yhdistyy vaikutteita ympäri maailmaa. Lepistö tunnetaan soolouransa ohella myös työskentelystään maailmanmusiikkiyhtye Värttinän riveissä.


www.markkulepisto.com

Kiharakolmio

Ke 14.11.2007 klo 19.30 Hotelli-Ravintola Alma
Alavutelaisamerikkalaisen musiikin helmiorkesteri.


www.kiharakolmio.com

Papa Fransua & Tropical Tune Band

Pe 16.11.2007 klo 22.00 Ravintola Palaveri
Tohtori François Tsoubalokon vetämän yhtyeen musiikki on fuusiota, jossa perinteinen afrikkalainen biitti yhdistyy latinaisamerikkalaisiin sekä blues- ja jazzvaikutteisiin.


Sattumia — Piia Kleemolan soolokonsertti

La 28.4.2007 klo 19.00 Seinäjoen kaupungintalon valtuustosali
Piia Kleemola etsii soolokonsertissaan uusia sävyjä pohjalaiseen pelimanniviulismiin.


www.myspace.com/piiakleemola

Polka Chicks

22.3.2007 klo 20.00 Rytmikorjaamo, Vaasantie 11
Tyttötrio Polka Chicks soittaa energisellä otteella suomalaista perinnemusiikkia ja omia sävellyksiään.


www.myspace.com/thepolkachicks

Bellow Poetry -runosoitto — Maria Kalaniemen soolokonsertti

17.2.2007 Seinäjoen kaupungintalon valtuustosali
Ainutlaatuista musiikkia, jossa nousee esiin harmonikan merkitys meditatiivisena, syvällisenä ja herkkänä instrumenttina.


www.mariakalaniemi.com

Troka

14.12.2006 klo 20.30 Ravintola Marian Talli, Puistotie 3, Lapua
Troka soittaa juurevaa perinnemusiikkia pohjanmaalta ja Ruotsista sekä yhtyeen jäsenten säveltämää ja sovittamaa musiikkia vahvasti perinteeseen nojaten.


www.myspace.com/trokatheband

PolePole

2.11.2006 Rytmikorjaamo
Ainutlaatuista musiikkia, jossa nousee esiin harmonikan merkitys meditatiivisena, syvällisenä ja herkkänä instrumenttina.

Turkka & Paalanen

2.11.2006 Rytmikorjaamo
Intiimin Turkka ja Paalanen -duon muodostavat Eero Turkka ja Antti Paalanen. He soittavat ilolla ja herkällä kontaktipelillä suomalaisia ja pohjoismaisia perinnesävelmiä. Ohjelmistoon kuuluu myös omia sävellyksiä.


www.perinnearkku.net/turkkapaalanen

Kohtaamisia — Piia Kleemolan tohtoritutkintokonsertti

21.10.2006 Seinäjoen kaupungintalon valtuustosali
Musiikki- ja tanssiteos Kohtaamisia yhdistää suomalaisen kansanperinteen pohjalta pulppuavassa pyörteessään musiikkia ja tanssia ennennäkemättömällä tavalla. Muusikko tempautuu soittonsa voimasta tanssin pyörteisiin, tanssija tuntee välttämätöntä tarvetta yhtyä musisointiin.


www.myspace.com/piiakleemola

Marianne Maans

26.5.2006 Mallaskosken panimoravintola
Marianne Maans on kansanmuusikko jonka musiikilliset juuret pohjautuvat suomenruotsalaiseen viuluperinteeseen.


www.mariannemaans.net

Puhti

26.5.2006 Mallaskosken panimoravintola
Puhti on ainutlaatuinen kahden naisen kansanmusiikki- ja tanssiduo, jonka lähtökohtana on karjalaisuus. Musiikin maisterine-Mari Kivimäki soittaa haitaria, koreografi Reetta-Kaisa Pirhonen tanssii ja lisäksi molemmat laulavat. Puhti on Anhullun koheltavaa, välillä herkistyvää, iloista ja paatoksellista tanssijan ja muusikon yhteistyötä.


www.puhti.eu

Hyperborea

2.4.2006, Kivirikon juhlahuoneisto
Hyperborean musiikissa sen soitannollisiin tavaramerkkeihin - mehevään svengiin ja konstailemattomaan meininkiin - kietoutuu eeppisten perinneteemojen lumo. Yhtye tulkitsee polkkia, sottiiseja ja polskia tyrmäävän tanssittavalla otteella omien sävellysten lomittuessa juurevasti perinteisen materiaalin sekaan.


www.perinnearkku.net/hyperborea

© 2009 Sibelius-Akatemia, Seinäjoen yksikkö, seinajoki(at)siba.fi, p. 06-416 2965

siba_logo ucs