SIBELIUS-SEURA RY
Sibelius-Seura perustettiin 7.12.1957 toteuttamaan Jean Sibeliukseen liittyviä suuria hankkeita, näkyvimpänä aluksi taiteilija Eila Hiltusen Sibelius-monumentti (1967) Helsingissä. Seuran aloitteesta Ainola, Sibeliuksen koti Järvenpäässä, on nykyisin suosittu ja kansainvälisesti tunnettu vierailukohde.
Seuralla on tällä hetkellä kolme kansainvälisesti tärkeää hanketta.
- Joka viides vuosi järjestettävä Kansainvälinen Jean Sibelius –viulukilpailu on yksi merkittävimmistä klassisista musiikkikilpailuista maailmassa.
- Sibeliuksen koottujen teosten uuden kriittisen laitoksen toimitustyö varmistaa luotettavan perustan Sibeliuksen musiikin esittämiselle sekä nyt että tulevaisuudessa. Työ jatkunee vuoteen 2025 saakka.
- Seura osallistuu aktiivisesti vuonna 2015 vietettävän Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuoden valmisteluihin ja toteutukseen. Linkki>>
TOIMINTA-AJATUS
Seuran tarkoituksena on kehittää Jean Sibeliukseen ja hänen musiikkiinsa kohdistuvaa harrastusta, hänen musiikkinsa esittämistä sekä hänen sävellyksiään koskevaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa. Tehtäväänsä seura toteuttaa muun muassa
- julkaisemalla Jean Sibeliuksen koottujen teosten kriittistä laitosta yhteistyössä Kansalliskirjaston ja kustannusliike Breitkopf & Härtelin kanssa. Linkki>>
- järjestämällä joka viides vuosi, seuraavan kerran 2015, Kansainvälisen Jean Sibelius –viulukilpailun. Linkki>>
- ylläpitämällä yhteyksiä muihin Sibelius-seuroihin. Lue lisää>>
- osallistumalla joka viides vuosi, seuraavan kerran 2015, kansainvälisen Sibelius-konferenssin järjestelyihin. Lue lisää>>
- palkitsemalla Jean Sibeliuksen musiikin hyväksi tehtyä työtä. Lue lisää>>
- järjestämällä erilaisia tilaisuuksia ja matkoja jäsenistölleen
Sibelius-Seura ry on yksityinen yhdistys, jonka toiminta perustuu jäsenistön aktiivisuuteen ja luottamushenkilöiden vapaaehtoiseen työpanokseen. Viulukilpailuja ja Sibeliuksen koottujen teosten julkaisemista varten seura saa tukea valtiovallalta, yksityisiltä säätiöiltä ja muilta yhteistyökumppaneiltaan.
