Jean Sibeliuksen koottujen teosten kriittinen laitos
Seura julkaisee yhteistyössä Helsingin yliopiston kirjaston ja kustannusliike Breitkopf & Härtelin kanssa Jean Sibeliuksen Koottujen teosten kriittistä laitosta. Teossarjan julkaiseminen aloitettiin vuonna 1996 ja sarja tulee käsittämään arviolta 52 nidettä.
Lue lisää>>
Julkaisusarjan päätoimittajana ovat toimineet professori Fabian Dahlström (1996—2000) ja professori Glenda Dawn Goss (2000—2004). Nykyinen päätoimittaja on musiikin tohtori Timo Virtanen.
Kootuista teoksista on valmiina 15 nidettä. Vuoden 2010 julkaisuohjelmassa on 2 nidettä.
Teossarja käsittää valmistuttuaan kaikki Sibeliuksen valmiit sävellykset sekä kaikki hänen omat sovituksensa. Julkaisu perustuu alkuperäislähteiden tieteelliseen ja kriittiseen arviointiin. Teossarjan tehtävänä on toimia pohjana nuottien julkaisemiselle esitystarkoituksiin.
Tarve uusinta tieteellistä tutkimusta hyödyntävästä Sibeliuksen teosten täydellisestä laitoksesta on tunnustettu ammattipiireissä jo kauan. Useiden Sibeliuksen keskeistenkin sävellysten nuottijulkaisut ovat olleet puutteellisia. Teossarjan toinen tarkoitus on tuoda Sibeliuksen musiikki kokonaisuudessaan esittävien taiteilijoiden käyttöön, sillä huomattava osa painetuista nuoteista ei ole ollut enää saatavissa kauppojen välityksellä. Nuottien tarve on korostunut Sibeliuksen musiikin saaman uuden kansainvälisen kiinnostuksen myötä.
Jean Sibeliuksen kriittisen laitoksen aloittaminen juuri 21. vuosisadan kynnyksellä on seurausta ennen muut asiitä, että Sibeliuksen perilliset lahjoittivat säveltäjän jäämistössä olleet käsikirjoitukset Helsingin yliopistolle vuonna 1982. Tämä antelias lahjoitus mahdollisti kokonaiskuvan saamisen Jean Sibeliuksen laajasta tuotannosta ja hänen sävellysprosessistaan. Lahjoitus herätti ajatuksen näihin lähteisiin perustuvan kriittisen laitoksen toimittamisesta.

Linkit
|