Mutkankiverä – Sukellus suomalaiseen pelimanniviulismiin
2. Soittimet
normal text   bigger text

Tavoitteeni laajan sointiskaalan luomisesta viulun avulla on saanut aikaan sen, että olen soittanut jatkotutkintokonserteissa useita erilaisia viuluja. Olen tutustunut kahteen itselleni uuteen soittimeen; oktaaviviuluun ja barokkiviuluun. Lisäksi käytin yhdessä konsertissa alttoviulua ja erikoisvireistä (as-des1-as1-des2-vireeseen viritettyä) viulua. Viimeisen konsertin neljän viulun yhtyeessä oli käytössä myös kaksi viisikielistä viulua, joita en kuitenkaan soittanut itse. Seuraavassa kuvailen jatkotutkintokonserttien soittimia, niiden äänellisiä ominaisuuksia sekä soittimiin liittyviä teknisiä haasteita.



2.1 Viulu



Jatkotutkintokonserttien aikana käytössäni on ollut kolme eri viulua. Ensimmäisen ja toisen konsertin (Tarinoita ja Kohtaamisia) soitin omalla soittimellani, joka on ruotsalaisen Niclas Berglundin vuonna 2001 rakentama viulu. Ostin viulun suoraan rakentajalta heti, kun se valmistui. Uuden viulun ostamisessa on aina riskinsä, mutta ostohetkellä soitin tuntui potentiaaliselta hankinnalta. Valitettavasti soittimen ääni ei ole kehittynyt haluamaani suuntaan. Varsinkin viulun yläkielien sointi on jäänyt hyvin nasaaliksi, mistä en pidä lainkaan. Muutenkin soittimen ääni on melko laatikkomainen verrattuna nykyisin käytössäni olevaan soittimeen. Soitin on kuitenkin siro ja helppo soittaa.

Kuunteluesimerkki 1
Niclas Berglundin viulu: Eteläpohjalainen polskasikermä (trad. sov. Kleemola), Kohtaamisia.

Joulukuussa 2007 sain viideksi vuodeksi käyttööni Suomen Kulttuurirahaston soitinpankin omistuksessa olevan Jaakko Mäkelän rakentaman viulun. Soitin on rakennettu vuonna 2000. Ennen minua se on ollut käytössä ainakin kahdella eri viulistilla. Omaan viuluuni verrattuna Mäkelän instrumentti soi paljon paremmin. Pidän erityisesti sen yläkielten kirkkaudesta, sillä pyrin soittaessani tuottamaan mahdollisimman kirkasta ja puhdasta sointia. Alakielet soivat mukavan muhkeasti. Soittimessa on hiukan paksumpi kaula kuin omassa viulussani, mutta pienen totuttelun jälkeen instrumentti tuntui helpolta ja kevyeltä soittaa. Viulu on käytössäni vuoteen 2012 saakka, ja tämän jälkeen suunnitelmissani on tilata Jaakko Mäkelältä uusi instrumentti. Soitin Mäkelän viulua viidennessä jatkotutkintokonsertissani Viulutalkoot.

Kuunteluesimerkki 2
Jaakko Mäkelän viulu: Karjasoitto (trad. sov. Kleemola), Viulutalkoot.

Kolmannessa jatkotutkintokonsertissa (Sattumia) keskityin erityisesti uusien sävyjen etsimiseen soittooni. Testasin konserttia valmistellessani erilaisia virityksiä eri soittimilla. Päädyin lopulta soittamaan toisen konsertin kappaleista (Vuonoilta kuultua) tuttavani omistamalla viululla, jonka viritin as-des1-as1-des2-vireeseen. Erikoisvireen ansiosta viulu resonoi normaalia viulua enemmän. Soittimen soinnissa oli muutenkin tavoittelemaani hardangerviulun henkeä.

Kuunteluesimerkki 3
Erikoisvireinen viulu: Vuonoilta kuultua (säv. Kleemola), Sattumia.

2.2 Alttoviulu



Alttoviulu oli mukana ensimmäisessä (Tarinoita) ja kolmannessa (Sattumia) jatkotutkintokonsertissani. Tarinoita-konsertissa alttoviulua soitti Suvi Oskala. Sattumia-konsertissa soitin instrumenttia itse Hiljaa-kappaleessa. Käytössäni oleva alttoviulu on tuntemattoman rakentajan tekemä soitin, josta minulle ei ole tarkempia tietoja. Ostin soittimen vuonna 1997 viulunrakentaja Mark Ahlgrenilta. Vaikka alttoviulu onkin minulle kooltaan hiukan liian suuri, pidän soittimen äänestä todella paljon. Alttoviululle ominainen nasaali sointi ei ole siinä liian hallitseva, ja alakielten sointi on mukavan pehmeä. Olen ajoittain yrittänyt etsiä itselleni pienempää alttoa, mutta en ole vielä löytänyt soitinta, joka miellyttäisi minua yhtä paljon kuin nykyinen instrumenttini.

Kuunteluesimerkki 4
Alttoviulu: Hiljaa (säv. Kleemola), Sattumia.

2.3 Oktaaviviulu



Oktaaviviulua käytin toisessa (Kohtaamisia) ja viimeisessä (Viulutalkoot) jatkotutkintokonsertissa. Oktaaviviulu on tavallisen viulun kokoinen soitin, joka soi erikoisvalmisteisten kieltensä ansiosta oktaavia matalampaa kuin viulu. Viritys on G-d-a-e1. Soittimen akustinen ääni on melko vaimea, koska paksut kielet värähtelevät hitaammin. Siksi soitin toimiikin parhaiten äänentoiston avulla.

Tutustuin oktaaviviuluun ensimmäisen kerran, kun kuulin soitinta amerikkalaisen viulistin Darol Angerin levyllä Diary of a Fiddler. Myös eräs suosikkiviulisteistani, englantilainen Chris Wood soittaa oktaaviviulua muutamalla levyllään. Suomessa soitinta ei ole käytetty kovinkaan paljon, luultavasti siksi, että sen kieliä ei ole helposti saatavilla. Soittimesta käytetään erityisesti jazz-piireissä nimitystä baritoniviulu.

Hankin oktaaviviulun keväällä 2006, kun aloitin Kohtaamisia-konsertin valmistelut. Vaihdoin oktaaviviulun kielet Edvin Kumpulaisen vuonna 1978 rakentamaan viuluun, jossa on hiukan normaalia isompi koppa. Paksujen kielten ansiosta oktaaviviulun sointi on matalampi ja syvempi kuin viulun. Sointi on melko lähellä alttoviulua, se on hiukan nasaali, honottava ja surumielinen. Oktaaviviulussa minua viehättää erityisesti se, että matalampi viritys innoittaa erilaisten säestyskuvioiden soittamisen. Kun on soittanut koko ikänsä melodioita korkealta, on erittäin inspiroivaa päästää musisoimaan matalista oktaaveista.

Soitan oktaaviviulua alttoviulun jousella, koska soitin tarvitsee raskaamman jousen. Lisäksi käytän jousessa pehmeämpää ja tarttuvampaa sellon hartsia. Koska oktaaviviulun kielet ovat selkeästi viulun kieliä paksummat, tarvitaan sekä viulukäden sormiin että jousikäteen huomattavasti enemmän voimaa. Kielten syttyminen on hitaampaa kuin viulussa. Soittimen sävelpuhtauden hallitseminen on varsinkin alakielillä haastavampaa kuin viulussa. Oktaaviviulun mensuuri on sama kuin viulussa, mutta kielet reagoivat jousen paineeseen eri tavalla. Säveltaso nousee helposti ylävireiseksi erityisesti voimakkaasti soittaessa.

Kuunteluesimerkki 5
Oktaaviviulu: Autuas päivä (trad. sov. Kleemola), Kohtaamisia.

2.4 Barokkiviulu



Neljäs jatkotutkintokonserttini, Yxi Tarpeellinen Nuotti-Kiria, keskittyi kansanmusiikin ja barokkimusiikin yhteyksien tutkimiseen. Soitin konsertin Sibelius-Akatemian omistamalla barokkiviululla ja -jousella. Barokkiviulu eroaa viulusta sekä rakenteeltaan että soittotekniikaltaan. Soittimen otelauta on lyhyempi kuin viulussa. Barokkiviulun kaula on loivemmassa kulmassa soittimen koppaa kohti. Talla on matalampi ja loivemmassa kaaressa kuin viulussa. Yksi suurimmista eroista on suolikielten käyttäminen. Myös barokkijousi eroaa suuresti modernista jousesta. Jousi on hiukan lyhyempi, siinä on kaareva muoto ja vähemmän jouhia kuin modernissa jousessa.

Suolikielten ansiosta barokkiviulun soittotekniikka eroaa suuresti viulun soittotekniikasta. Suolikielet reagoivat soittajan antamiin impulsseihin hitaammin kuin metallikielet. Siksi barokkiviulun sointi täytyy ikään kuin kaivaa irti kielistä. Jousen kontakti kielen pintaan on erittäin intensiivinen. Tämän vuoksi en pystynyt käyttämään barokkiviululla soittamissani kappaleissa niin paljon hyppivää jousta kuin olisin käyttänyt modernilla viululla soittaessani. Vasemman käden sormenpäät pyritään laskemaan kielelle niin, että mahdollisimman paljon lihaa osuu kieleen. Tämä auttaa muhkean soinnin luomista. Suolikielten ansiosta barokkiviulun sointi on mielestäni yhtä aikaa hyvin arkaainen sekä kirkas. Viuluun verrattuna barokkiviulu on kuitenkin soinniltaan selkeästi hiljaisempi.

Kuunteluesimerkki 6
Barokkiviulu: F-duuripolska (trad. sov. Kleemola), Yxi Tarpeellinen Nuotti-Kiria.

2.5 Viisikielinen viulu



Viimeisen jatkotutkintokonsertin (Viulutalkoot) pääosassa oli neljästä viulusta koostuva yhtye. Emilia Lajunen ja Suvi Oskala soittivat konsertissa viisikielistä viulua. Kansanmusiikin ja jazzmusiikin genreissä viime aikoina yleistyneessä instrumentissa yhdistyvät viulun ja alttoviulun ominaisuudet. Soittimen viritys on c-g-d1-a1-e2. Viisikielisen viulun koko ja muut ominaisuudet vaihtelevat rakentajasta riippuen. Eräät rakentajat tekevät soittimesta alttoviulun kokoisen, mikä mahdollistaa muhkeamman äänen. Emilian ja Suvin soittimet ovat viulun kokoisia, joten ne sopivat pienikätisellekin viulistille. Soittimet ovat ruotsalaisen Per Klingan valmistamia. Klinga itse kutsuu soitintaan violinaksi. Viulujen matalinkin kieli soi muhkeasti, vaikka resonanssia tuottaa vain viulun koppa. Molemmissa soittimissa on hyvin kirkkaasti soiva ylärekisteri. Alakielissä on hiukan alttoviululle tyypillistä honottavuutta.

Viisikielisen viulun kielet ovat lähempänä toisiaan kuin viulussa tai alttoviulussa. Tällä vältetään se, että otelaudan leveys ei kasva liian suureksi. Koska kielten etäisyys on pienempi ja d-kieli sijaitsee viisikielisyyden takia keskellä tallaa, soitin saattaa tuntua aluksi viulistin käteen oudolta. Kielten etäisyydestä johtuen myös jousen kielenvaihdot ovat erilaiset kuin viulussa.

Kuunteluesimerkki 7
Viisikielinen viulu: Kiljanderin polska (trad. sov. Grundström), Viulutalkoot. Emilia Lajunen ja Suvi Oskala: viisikielinen viulu, Kukka Lehto: viulu.



TAKAISIN ALKUUN