Mutkankiverä – Sukellus suomalaiseen pelimanniviulismiin
1. Johdanto
normal text   bigger text

Taiteelliseen tohtorintutkintoon liittyvässä kirjallisessa työssä esittelen ja analysoin tutkintoon kuuluvaa viiden konsertin kokonaisuutta. Erityisesti keskityn konserteissa käyttämieni tulkintakeinojen ja käytössä olleiden instrumenttien esittelyyn. Yhtenä jatkotutkintoprosessin pääteemoista on ollut oman muusikkouden kehittäminen ja tulkintakeinojen laajentaminen. Olen lähtenyt liikkeelle perinteisestä suomalaisesta kansanomaisesta viulunsoitosta, mutta tavoitteena on ollut ilmaisukeinojen kehittäminen perinteisesti tässä genressä käytettyjä keinoja laajemmalle. Kansanomaisella viulunsoitolla tarkoitan tässä tapauksessa historiallista kansanmusiikkia, jota itseoppineet viulistit ovat esittäneet esimerkiksi tanssi- ja häätilaisuuksissa 1700–1900-luvuilla. Soiton tunnusmerkkejä ovat olleet muun muassa kuulonvaraisesti välittyminen, soolosoitto, muuntelu ja yksiäänisyys.

Olen ottanut soittooni vaikutteita sekä klassisesta että eri maiden kansanomaisesta viulunsoitosta niin soinnillisesti kuin soittoteknisestikin. Viulun lisäksi olen perehtynyt viuluperheen muihin soittimiin, erityisesti oktaavi- ja barokkiviuluihin. Vuonna 2005 tekemässäni jatkotutkintosuunnitelmassa kirjoitan aiheesta seuraavasti: ”Soitossani käyttämien äänenvärien, saundien ja tulkintakeinojen tutkiskeluun liittyen aion syventää ’Liekki’-soolokonsertissa aloittamiani kokeiluja, muun muassa kehittää jousitekniikkaani ja perehtyä erityisesti jousen perkussiiviseen käyttöön. Tarkoituksenani on tutustua oktaaviviuluun ja erityisesti sen käyttöön säestyksessä ja stemmasoitossa.” (Kleemola 2005.)

Aluksi esittelen musiikillisen historiani, sillä se on vaikuttanut hyvin vahvasti muusikkouteeni sekä tapaani säveltää, sovittaa ja työskennellä arkistomateriaalin parissa. Sen jälkeen käsittelen tulkintani välineitä: konserteissa käyttämiäni soittimia, erilaisia soittotekniikoita ja muita tulkintakeinoja. Lopuksi esittelen kaikki viisi jatkotutkintokonserttia ja summaan prosessin myötä syntyneet kokemukset.

Esittelen instrumentteja ja tulkintakeinoja jatkotutkintokonserteissa tallennettujen kappaleiden katkelmien sekä nuotinnosten avulla. Ääninäytteet löytyvät tekstin lomasta, ja niitä voi kuunnella painamalla soittimen play-nappulaa. Jos ääninäytteillä esiintyy lisäkseni avustajia, olen maininnut sen kappaleiden tietojen yhteydessä. Nuottiesimerkit avautuvat nuottikuvaketta klikkaamalla. Jokaisen jatkotutkintokonsertin esittelyn yhteydessä on kuunneltavissa ja katseltavissa kaksi konsertin kappaletta. Tekstin liitteenä on myös nuotteja ja nuotinnoksia, joiden pohjalta kappaleiden sovitukset ovat syntyneet.

Tekstissä esiintyy muutamia termejä, joiden merkitykset selviävät klikkaamalla Internet-sivustolle johtavia linkkejä. Sisällysluettelo avautuu otsikon alta löytyvää kuvaketta painamalla.



1.1 Musiikillinen tausta



Aloitin viulunsoiton 7-vuotiaana. Tätä ennen olin käynyt pianotunneilla muutaman vuoden ajan. Kotona harrastettiin musiikkia; isä soitti puhallinorkesterissa, lauloi kuorossa ja piti pianotunteja. Molemmat vanhempani ovat ammatiltaan opettajia ja olivat musiikin kanssa tekemisissä jo työnsä puolesta. He myös kannustivat meitä lapsia musiikin pariin.

Ensimmäinen viulunsoitonopettajani oli Timo Hannula, jonka johdolla aloitin opinnot Haapaveden kansalaisopistossa. Vuoden opiskelun jälkeen jatkoin opintoja Jokilaaksojen musiikkiopistossa. Timo Hannula oli innostunut klassisen musiikin lisäksi kansanmusiikista ja perusti ikäluokkani viulisteista kansanmusiikkiyhtyeen. Viulutuntien ja kansanmusiikkiyhtyeen lisäksi musiikkiopiston opintoihin kuuluivat pian myös jousiorkesteri sekä piano- ja teoriatunnit.

Klassisen musiikin ja kansanmusiikin soittaminen rinnakkain oli opettajani ansiosta luontevaa heti alusta lähtien. En varmaan aluksi edes osannut tehdä eroa eri musiikinlajien välille. Kävin vain harjoituksissa soittamassa viulua, oli se sitten kamarimusiikkia tai pelimannikappaleita. Haapaveden pikkupelimannit -nimen saanut ryhmämme esiintyi paljon erilaisissa tapahtumissa kotikunnassa ja kauempanakin.

Haapavedellä aloitettiin vuonna 1987 jokakesäisten folkleirien järjestäminen. Siellä yhtyeemme pääsi tutustumaan suomalaiseen ja muidenkin maiden kansanmusiikkiin alan ammattilaisten johdolla. Ensimmäisiä suomalaisen kansanmusiikin opettajia kursseilla olivat Arto ja Jouni Järvelä. Tässä vaiheessa musiikkiopiston soittotunneilla keskityttiin klassiseen musiikkiin, kansanmusiikkia soitettiin ryhmässä. Pikkupelimanneissa, kuten Timon ryhmää kutsuttiin, kappaleet opeteltiin nuoteista, keikoilla ne esitettiin yleensä ulkoa. Soittotyyliin ei vielä kiinnitetty erityisen paljon huomiota, mutta puntista (tahdin painottoman osan korostamisesta jousella soiton rytmisyyden lisäämiseksi) puhuttiin pelimannikappaleiden yhteydessä.

Jokilaaksojen musiikkiopistoon rekrytoitiin 1980-luvun alussa opettajia Itä-Euroopan maista, erityisesti Puolasta. Käytyäni muutaman vuoden Timo Hannulan tunneilla siirryin Adam Nowakin opetukseen. Kun opettaja vaihtui, muuttui myös hyvin moni muu asia soittamisessa. Venäläisen viulukoulun edustajana Adamilla oli hyvin vakava suhtautuminen musiikkiin ja harjoitteluun. Se oli kovaa työtä. Opettaja oli auktoriteetti, jonka päätöksiä ei kyseenalaistettu. Onnekseni Adam Nowak oli myös loistava pedagogi ja osasi toimia hyvin lasten kanssa. Ainoat ongelmat tulivat hänen suhtautumisestaan kansanmusiikkiin. Opettajani piti kansanmusiikkia huonosti ja epäpuhtaasti soitettuna musiikkina, joka tuhoaisi klassisen viulunsoiton tekniikan. Esimerkiksi ennen kurssitutkintoja tuli tiukka ohje, jonka mukaan kansanmusiikkia ei saanut soittaa kuukautta ennen tutkintoa, sillä se pilaisi intonaation. Tätä ohjetta en kuitenkaan noudattanut, sillä en kokenut, että kansanmusiikin soitosta olisi ollut mitään haittaa viulunsoitolle. Päinvastoin, Pikkupelimannit oli ajoittain juuri se juttu, minkä vuoksi koko soittaminen jatkui. Ryhmämme oli hyvin tiivis, ja kaverit ja yhdessä tehdyt keikkareissut olivat vahvasti yhteen sitova tekijä.

Yläasteaikoina kansanmusiikki alkoi kiinnostaa minua yhä enemmän. Jokakesäistä folkviikkoa odotettiin innolla, sillä siellä oli aina uusia ja mielenkiintoisia opettajia. Ulkomaalaisia opettajia tuli muun muassa Ruotsista, Irlannista ja Yhdysvalloista. Heidän johdollaan kappaleet opeteltiin lähinnä korvakuulolta. Aluksi tämä tuntui vaikealta, mutta vähitellen korvat harjaantuivat metodiin. Perustimme yhdessä kavereiden kanssa Uppiniskan pelimannit -yhtyeen, joka soitti suomalaista ja ruotsalaista kansanmusiikkia. Oma bändi oli kova juttu, sen kanssa oli intoa harjoitella ja keikkailla. Lisäksi soitin irlantilaiseen kansanmusiikkiin erikoistuneessa The Stoup of Dublin -yhtyeessä. Ohjelmassa olivat edelleen myös viulu-, piano- ja teoriatunnit, Pikkupelimannit sekä kamariorkesteri.

Lukion kävin Kaustisen musiikkilukiossa. Lähinnä minua kiehtoi ajatus kotoa irtautumisesta, mutta Kaustinen mahdollisti myös syventymisen musiikin opintoihin. Lukion aikana hain ja pääsin Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston nuorisokoulutukseen pääaineenani viulu. Opinnot aloitettuani sain ensimmäistä kertaa yksityistunteja kansanmusiikkiviulistilta. Opettajina toimivat nuorisokoulutuksen kahtena vuotena Arto Järvelä, Ritva Talvitie ja Tellu Turkka (ent. Virkkala, os. Paulasto). Pääsin ensimmäistä kertaa perehtymään opettajan johdolla kansanomaisen viulunsoiton tyyleihin, opettelemaan muuntelua ja tekemään nuotinnoksia. Kansanmusiikkiviulutuntien lisäksi kävin musiikkilukion ohjelmaan kuuluvilla klassisen viulun tunneilla Mauno Järvelällä. Lukioaikoina aloitin myös alttoviulun soiton, ensin Haapaveden kamariorkesterin riveissä. Vähitellen laajensin soittimen käyttöä myös kansanmusiikin puolelle.

Haapaveden folkleirien myötä olin tutustunut moniin Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla opiskeleviin ja siellä jo opettaviin muusikoihin. Kursseilla opettivat muun muassa Arto Järvelä, Kristiina Ilmonen, Anna-Kaisa Liedes ja Kurt Lindblad. Myös irlantilaista musiikkia soittavan Korkkijalka-yhtyeen muusikot Kari Reiman, Petri Hakala, Harry Bent ja Kalle Jämsen sekä bluegrass-spesialisti Janne Viksten tulivat tutuiksi kurssien myötä. Suomen uuden kansanmusiikin huippuihin tutustuminen ja heidän kanssaan jamitteleminen antoi jonkinlaisen kuvan siitä, minkälaista olisi toimia kansanmusiikin ammattilaisena. Lisäksi jokakesäiset kurssit antoivat paljon energiaa ja inspiraatiota talvikausien puurtamiseen.

Kurt Lindblad oli eräs niistä henkilöistä, joiden ansiosta päädyin opiskelemaan kansanmusiikin osastolle. Hän opetti Uppiniskan pelimannit -yhtyettä monen vuoden ajan Haapaveden kursseilla ja opasti meitä muutenkin bändityöskentelyssä. Kurt myös valmensi minua kansanmusiikin osaston pääsykokeisiin, joissa kävin kahteen kertaan vuosina 1994 ja 1995. Vuonna 1994 en ollut hyväksyttyjen opiskelijoiden joukossa. Työskentelin tämän jälkeen yhden lukuvuoden ajan Haapaveden kansalaisopiston viulun- ja pianonsoiton opettajana. Kävin pääsykokeissa uudelleen seuraavana kevään ja sain opiskelupaikan.



1.2 Opinnot Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla



Aloitin opinnot Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla syksyllä 1995. Maisteriopintojen aikana kävin kansanmusiikkiviulutunneilla Arto Järvelällä ja Ritva Talvitiellä sekä improvisaatiotunneilla Timo Alakotilalla. Hardangerviulua soitin Tellu Turkan johdolla ja jouhikkoa Outi Pulkkisen kanssa. Erik Hokkanen toimi keväällä 1998 osaston vierailevana professorina, ja hänen johdollaan soitin bluegrass-musiikkia ja perehdyin jonkin verran improvisaatioon. Tämän lisäksi osastolla vieraili paljon opettajia eri maista, muun muassa Ruotsista ja Norjasta. Syyslukukauden 1998 vietin vaihto-oppilaana Tukholmassa Kuninkaallisen Musiikkikorkeakoulun kansanmusiikin osastolla. Perehdyin opettajani Ellika Frisellin johdolla Orsan alueen viuluperinteeseen.

Kansanmusiikkiopintojen rinnalla jatkoin vielä noin kahden vuoden ajan klassisia viulutunteja Henrik Botvayn johdolla. Tavoitteenani oli suorittaa C-kurssitutkinto, jonka ohjelmiston sainkin melkein valmisteltua. Tutkintopäivän lähestyessä totesin kuitenkin, että voimavarani eivät siinä vaiheessa riittäneet sekä kansanmusiikin opintojen suorittamiseen että klassiseen viulunsoittoon keskittymiseen. Peruin tutkinnon ja päätin keskittyä jatkossa kansanmusiikin opintoihin.

Henrik Botvayn tuntien jälkeen pidin pari vuotta taukoa klassisen viulun soitossa. Osallistuin kuitenkin edelleen kesäisin Haapaveden kamariorkesterin työskentelyyn. Vuonna 1999 aloitin viulupedagogiikan opinnot Henriette Rantalaihon johdolla. Henrietten luona kävin myös viulutunneilla. Soitin tunneilla valmistelemiani kansanmusiikkikappaleita, joiden teknisiä ongelmia ratkoimme erilaisten harjoitusten avulla.

Valmistellessani 2-tutkintokonserttiani päätin ottaa tunteja haitaristi Maria Kalaniemeltä. En kokenut niinkään tarvitsevani viulutunteja, vaan halusin keskittyä toimivan musiikillisen kokonaisuuden kasaamiseen. Keskityimme Marian kanssa erityisesti soiton hengittävyyteen ja musiikin tulkitsemiseen. Tutkintokonserttini Liekki muotoutui lopulta soolokonsertiksi, jossa paitsi soitin, myös tanssin ja lauloin. Mukana oli myös kaksi avustavaa tanssijaa. Työstin tutkinnon kappaleita myös Henriette Rantalaihon ja Antti Savilammen kanssa.



1.3 Toiminta muusikkona



Olen työskennellyt muusikkona erilaisissa yhtyeissä ja orkestereissa sekä tanssin ja teatterin parissa 1990-luvun alusta saakka. Musiikkityylit ovat vaihdelleet perinteisestä kansanmusiikista vapaaseen improvisaatioon ja barokkimusiikista moderniin musiikkiin. Viulun lisäksi olen soittanut kokoonpanoissa alttoviulua, jouhikkoa, pienkanteleita sekä laulanut ja tanssinut. Seuraavassa esittelen lyhyesti erilaiset säännöllisesti toimineet kokoonpanot, joissa olen ollut mukana.

Yhtyeet ja orkesterit:

2007- Henriksson-Kleemola-Prauda. Trio yhdistelee musiikissaan kansanmusiikin ja barokkimusiikin sävyjä ja tulkintakeinoja. Yhtyeen ensilevy RindaNickola oli yksi vuoden 2009 EtnoEmma-ehdokkaista.

2006- Tango Update. Tangon kehittämisprojektin seurauksena syntynyt yhtye, joka soittaa populaarimusiikin klassikoita moderneina tangoversioina.

2005- Pauli Hanhiniemi & Hehkumo. Yhtye yhdistelee musiikissaan rikasta suomalaista perinnettä ja tätä päivää. Ensilevy Muistoja tulevaisuudesta julkaistiin vuonna 2006. Toinen pitkäsoitto Aukkoja tarinassa ilmestyi keväällä 2008 ja sai samana vuonna EtnoEmma-ehdokkuuden.

2003- Jouko Kyhälä & Saalas. Huuliharpputohtori Jouko Kyhälän sooloyhtye, joka soittaa suomalaista kansanmusiikkia ja Kyhälän sävellyksiä.

2002–2006 Kyläpelimannit-trio. Kyläpelimannit-projektin myötä perustettu trio keskittyi musiikissaan perinteiseen eteläpohjalaiseen kansanmusiikkiin. Yhtye julkaisi kaksi levyä, oli Yleisradion edustajana EbuFolk-festivaleilla Kroatiassa vuonna 2004 ja valittiin Kaustinen Folk Music Festivalin Juhlayhtyeeksi vuonna 2003.

2001–2003 European Youth Folk Orchestra. European Network of Traditional Music and Dance -organisaation kokoama 11 hengen projektiorkesteri, joka esiintyi ympäri Eurooppaa ja julkaisi yhden levyn.

2000- Hyperborea. Kaustinen Folk Music Festivalin Vuoden yhtye 2006. Yhtye on julkaissut kaksi levyä, Perinnearkku 2004 ja Semmosta 2006. Yleisradion edustajana EbuFolk-Festivaleilla Irlannissa 2007. Semmosta-albumille Etno-Emma-ehdokkuus vuonna 2006.

1996–2004 Tapani Varis Ensemble. Munniharpun ympärille muotoutunut trio konsertoi Suomen lisäksi muun muassa Sveitsissä ja Itävallassa ja julkaisi yhden levyn.

1996–1999 Asa. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla syntynyt yhtye, joka yhdisteli suomalaista kansanmusiikkia ja elektronisen musiikin elementtejä.

1996–2000 Liirum&Laarum. Suomalaiseen perinnemusiikkiin keskittynyt duo valittiin Kaustinen Folk Music Festivalin Juhlayhtyeeksi vuonna 1999.

1994–2002 Ruumen. Elektrokansanmusiikkia soittanut yhtye konsertoi mm. Viljandi Folk Music Festivaleilla. Julkaisi postuumisti Silo-levyn vuonna 2009.

1991–1994 Uppiniskan pelimannit. Uutta suomalaista kansanmusiikkia esittänyt yhtye valittiin Kaustinen Folk Music Festivalin Juhlayhtyeeksi vuonna 1993.

1990–2000 Haapaveden kamariorkesteri. Timo Hannulan johtaman orkesterin repertoaari on laaja: vanhasta musiikista tangoon ja Sibeliuksesta Olavi Virtaan. Orkesteri on esiintynyt Unkarissa, Virossa, Tanskassa ja Ruotsissa.

1988–1991 The Stoup of Dublin. Irlantilaiseen kansanmusiikkiin erikoistunut yhtye.

Teatteri- ja tanssiproduktiot:

2010- Tanssiteatteriteos Prinssi Sininen, ensi-ilta Seinäjoen nuorisokeskuksessa 14.2.2010. Säveltäjä, muusikko.

2010- Ninotska-musikaali Seinäjoen kaupunginteatterissa, ensi-ilta 30.1.2010. Muusikko.

2006–2007 Kohtaamisia. Musiikki- ja tanssiteos, joka oli samalla tohtorintutkinnon konserttisarjan toinen konsertti. Muusikko, tanssija, säveltäjä.

2005–2006 The Sound of Music -musikaali Seinäjoen kaupunginteatterissa. Ensi-ilta 1.9.2005. Muusikko.

2004-2006 Silmu. Tanssi- ja musiikkiteos Silmussa musiikki ja tanssi yhdistyivät uudella tavalla. Teoksessa kohtasivat kolme miestanssijaa ja kolme tanssivaa naisviulistia. Säveltäjä, muusikko, tanssija.

2004–2005 Viulunsoittaja katolla -musikaali Seinäjoen kaupunginteatterissa. Ensi-ilta 27.3.2004. Muusikko.

2003 Meno-Paluu, näyttelijä Petra Karjalaisen musiikkiteatteri-ilta Tampereen Työväen Teatterin Kellari-teatterissa. Ensi-ilta 13.3.2003. Muusikko.

Vuosina 2002–2005 työskentelin kyläpelimannina Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikön hallinnoimassa Etelä-Pohjanmaan kansanmusiikin osaajat -hankkeessa. Kyläpelimannin toimenkuvaan kuului esiintymistä, opettamista sekä kansanmusiikin alan kehittämis- ja tuotantotyötä. Projektin myötä syntynyt Kyläpelimannit-trio, jonka muut jäsenet olivat haitaristi Anne-Mari Kivimäki ja viulisti-kielisoittaja Mika Virkkala, soitti vuosina 2002–2005 noin 100 konserttia vuodessa. Kyläpelimannius oli oman muusikkouteni kehittymisen kannalta hyvin tärkeää aikaa. Projektin puitteissa pääsin keikkailemaan tiiviissä tahdissa, suunnittelemaan ja toteuttamaan suuria taiteellisia kokonaisuuksia sekä perehtymään eteläpohjalaiseen kansanmusiikkiin perinpohjaisesti.



1.4 Työskentelymetodi



Viiden jatkotutkintokonsertin toteuttamisen myötä tapani työskennellä musiikin parissa on vähitellen selkeytynyt. Tähän on vaikuttanut myös kaikki muu tekemäni muusikon työ ennen jatko-opintoja sekä niiden aikana. Prosessia voisi kuvailla päättymättömällä ketjulla: musisointi - äänitys - kuuntelu - analysointi - musisointi. Kirjoitan hyvin harvoin valmiita sovituksia nuoteille, osittain siksikin, että ne elävät joka esityskerta. Käytän nuotinnoksia lähinnä kappaleiden raakaversioiden muistiin merkitsemiseen sekä inspiraation lähteinä kanssamuusikoille. Tapani työskennellä liikkuu jossain tiedostetun ja tiedostamattoman välillä. En esimerkiksi koskaan mieti soittaessani, että: ”Nytpä käytän sul ponticello -tekniikkaa ja heitän joukkoon hiukan spiccatoa”. Kun kappale vaatii mielestäni näiden tekniikkojen käyttöä, teen sen, mutta valinnat tapahtuvat harjoitus- ja esitystilanteessa spontaanisti. Kappaleisiin muodostuu luonnollisestikin vähitellen tietynlaisia sovitusratkaisuja, jotka toistuvat esityskerrasta toiseen. Kappaleiden ja musiikin syntyprosessi on kuitenkin hyvin spontaani.

Jatkotutkintokonserteissa olen halunnut tietoisesti keskittyä perinnesävelmiin ja niiden muokkaamiseen omaksi musiikikseni. Omia sävellyksiä on syntynyt tarpeen mukaan, jos konsertin ohjelma on niitä mielestäni vaatinut. Kolmas jatkotutkintokonsertti (Sattumia) oli kokonaan omaa tuotantoani konsertin luonteen (improvisointi ja muuntelu) vuoksi. Neljännessä konsertissa (Yxi Tarpeellinen Nuotti-Kiria) kaikki materiaali oli perinteistä kansanmusiikkia, tosin uudelleen sovitettuna. Säveltäjyys kuuluu omaan muusikkouteeni, mutta en koe sen olevan olennaisin osa. Parhaiten profiloidun mielestäni esittäjänä ja tulkitsijana. Pystyn ilmaisemaan itseäni parhaiten sovittamalla ja esittämällä arkistoista löytyviä hienoja sävelmiä.



1.5 Sointimaailman muotoutuminen



Taustani klassisen musiikin maailman ja kansanmusiikin välillä liikkuvana muusikkona on tullut esiin yhä enemmän jatkotutkinnon edetessä. Koska olen pystynyt keskittymään omaan muusikkouteeni intensiivisesti neljän ja puolen vuoden ajan, olen löytänyt mielestäni olennaisen. Kaiken lähtökohtana on viulun tarjoama hieno sointimaailma ja sen ilmaisuvoima. Käytettävissäni on lukuisia erilaisia teknisiä ja tulkinnallisia mahdollisuuksia, joiden avulla voin tehdä juuri sellaista musiikkia kuin itse haluan. Taustani ja lähtökohtani kuuluvat musiikistani, mutta haluan myös yllättää itseni ja kuulijani. Arvostan yhä enemmän taustaani ja saamaani koulutusta: En olisi tällainen viulisti, ellei minulla olisi vahvaa klassisen viulunsoiton pohjaa yhdistettynä eri maiden viuluperinteiden tuntemukseen. Sen ansiosta voin tehdä juuri sellaista musiikkia, kuin itse haluan.

Pyrin viulistina mahdollisimman kirkkaaseen ja selkeään sointiin. Tämä riippuu paljon käytössä olevasta soittimesta, mutta myös soittotekniikasta ja tavasta käyttää jousta. Huomaan opetustilanteissa, että painotan usein erityisesti kristallinkirkasta ääntä, josta erottuvat kaikki yksityiskohdat. Tämä tarkoittaa viulunsoitossa sitä, että vasemman ja oikean käden yhteispelin täytyy toimia saumattomasti. Kirkkaan soinnin muodostamisessa olennaisia asioita ovat muun muassa jousikäden täsmällisyys ja jousen hyvä kontakti kieleen, viulukäden sormien tarkka hallinta sekä korusävelten selkeys.

Halutun soinnin tuottaminen on helpottunut huomattavasti, kun sain käyttööni Suomen Kulttuurirahaston omistuksessa olevan Jaakko Mäkelän rakentaman viulun. Nyt soittimen oma äänenväri ja sen laatu ei ole esteenä tavoittelemieni sävyjen tuottamiselle. Tietynlainen soittamisen helppous ja vaivattomuus kuuluu myös sointi-ihanteeseeni. Kun soittimesta ei tarvitse kaivaa ääntä esiin, vaan se soi kuin itsestään, on soittaminen vaivatonta ja helppoa. Tällöin voi keskittyä tulkintaan ja musiikkiin itseensä, ei instrumenttiin ja sen ongelmiin.

TAKAISIN ALKUUN