Suomeksi | In English

Aika-arvot

Nuottiesimerkkiin on koottu muutamia nuottien ja taukojen aika-arvoja.

Nykyään harvinaiset pitkät aika-arvot longa ja brevis (lat. 'pitkä' ja 'lyhyt') olivat käytössä yleisesti 1200 -1400-lukujen musiikissa, jolloin ne edustivat musiikillisen iskun perusyksikköä eli tactusta. Tactus juontuu latinan verbistä tagere ('koskea') ja useissa kielissä se on käännetty iskuksi (engl. beat). Saksalaisen kielialueen vaikutuspiirissä tactuksesta on kuitenkin muodostunut käsite ’tahti’ (Takt). Paperi syrjäytti pergamentin kirjoitusmateriaalina 1400-1500-luvuilla ja nuottien kirjoitusasu muuttui vähitellen (longa ja brevis olivat aiemmin mustia neliömäisiä nuotteja. Samaan aikaan tapahtui tactuksen siirtyminen kohti nopeampia aika-arvoja.

Barokin aikana 1/4-nuotista oli tullut jo tyypillinen iskuyksikkö. Tahtiviivat otettiin käyttöön, samoin tahtiosoitusmerkintä. Vähitellen vakiintui myös yhtenäinen tapa esittää kestosuhteita. Tapa perustuu jakosuhteeseen 1:2 aina siirryttäessä pidempikestoisesta aika-arvosta lyhyempään. Muiden kestosuhteiden merkitsemiseen käytetään poikkeuksellisia jakoja eli ns. tupletteja.

Aika-arvot esitetään oppikirjoissa usein käyttäen hyväksi tätä jakosuhdetta: kokonuotti jakaantuu kahteen puolinuottiin, joka taas jakautuu kahteen neljäsosanuottiin jne. Lopuksi todetaan, että pisteellinen aika-arvo pidentää nuotin kestoa puolella sen pituudesta.

Alla olevassa taulukossa on esitelty käytetyimmät aika-arvot toisin. Vasemmassa reunassa oleva lukusarja kertoo kuinka monta ylimmän rivin aika-arvoa mahtuu kyseisen rivin aika-arvoon. Esim. kaksi 1/8-nuottia vastaa kestoltaan yhtä neljäsosanuottia, kolme 1/8-nuottia vastaa pisteellistä neljäsosanuottia jne. Kaksoispisteelliset aika-arvot sisältävät ts. seitsemän kappaletta ylimmän rivin aika-arvoja.

Taulukosta voidaan huomata mm., että ei ole ainakaan vielä yleisesti vakiintunutta tapaa merkitä "5 yksikköä" jotain tiettyä kestoa. Suomessa on kuitenkin säveltäjä Paavo Heininen käyttänyt tähän tarkoitukseen x-merkkiä aika-arvon perässä.

Jo aika-arvojen nimistä voidaan päätellä, että länsimaissa musiikillisia kestoja on ”jaettu” sen sijaan, että lyhyitä kestoja olisi laskettu yhteen. Aika-arvosuhteethan voitaisiin ainakin periaatteessa ymmärtää myös lyhyiden kestojen yhteenlaskuina. Monien kulttuurien ns. additiiviset rytmit voidaan hahmottaa tätä kautta.

Piste aika-arvon perässä on totuttu ajattelemaan vain keston lisäyksenä. Todellisuudessa pisteelliset aika-arvot ovat tietyissä tahtiosoituksissa (esim. 6/8, 9/8 ja 12/8) iskuyksikköjä, jotka luontevasti jakautuvat kolmeen osaan kahden sijasta.

Tietokoneiden sekvensseriohjelmissa (myös notaatio-ohjelmissa) käytetään ns. MIDI-arvoja myös kestoille. Niissä on valittu arvo "1" mahdollisimman lyhyelle kestolle. Kun otetaan huomioon se, että perusaika-arvot voivat jakautua mm. trioleiksi ja kvintoleiksi, on ollut käytännöllistä valita neljäsosanuotin midiarvoksi (= "kesto") esim. 240 tai jokin muu luku, joka on jaollinen mahdollisimman monella luvulla. Alla olevassa taulukossa on edellisen taulukon aika-arvot muutettu midiarvoiksi.

Taulukosta voidaan huomata, että haluttaessa esim. kestoksi ”345” on käytettävä useita aika-arvoja (240 + 60 + 30 + 15), jotka nuottikirjoituksessa on yhdistettävä toisiinsa kaarella. Muunnettaessa ns. miditiedostoina olevaa musiikkia notaatio-ohjelmien avulla nuottikirjoitukseksi on tulos usein vaikeasti luettava mm. juuri tämän takia. Aika-arvojen todelliset kestot voivat esityksen tulkinnan mukaan vaihdella huomattavastikin niiden merkityistä kestoista. Myös musiikin tyylilajilla on vaikutus todellisiin kestoihin. Kolmimuunteisuudessa ja ns. vanhan musiikin ”notes inegales”-käytännössä iskulla oleva kahdeksasosanuotti on aina pidempi kuin sen jälkeen oleva (kts. Kolmimuunteisuus).