Suomeksi | In English

Sointuhajotukset jazzissa

Soinnun sävelten asettelua kutsutaan jazzissa sointuhajotuksiksi (engl. voicings). Termillä on looginen alkuperä: yleensä lisäsäveliä sisältävät soinnut tulee hajottaa teoreettista terssipinoa laajemmalle, jotta saadaan aikaan korvaa tyydyttävä sointi. Laajempien terssipinojen sointia voisi kuvata tukkoiseksi ja kömpelöksi, vaikka joissain tapauksissa nekin ovat toimivia.

Kun lisäsäveliä sisältävää sointua hajotetaan viivastolle, seuraavilla nyrkkisäännöillä pääsee hyvin alkuun:

  1. Soinnun funktionaaliset sävelet terssi ja septimi(seksti) tulee sijoittaa välille e –e1, mielellään mahdollisimman alas sonoriteetin lisäämiseksi (basson sävel luonnollisesti näiden alapuolelle).
  2. Soinnun kvintti ja lisäsävelet sijoitetaan näiden yläpuolelle keskimäärin kvartin välein.
  3. Ylimpien kolmen sävelen tule muodostaa konsonoiva sointu.
  4. Säveliä ei mielellään kaksinneta (”tuplata”), jos on tarpeen, voidaan kaksintaa basson sävel tai ylin sävel.

Esimerkkejä laajojen sointujen hajotuksista: