Suomeksi | In English

Ylinousevat sekstisoinnut

Ylinousevat sekstisoinnut (augmented sixth chords) eli maantieteelliset muunnesoinnut sisältävät nimensä mukaisesti ylinousevan sekstin, joka on intervallina enharmonisesti sama kuin pieni septimi. Nuottikirjoituksessa on käytetty kuitenkin nimenomaan y6-intervallia kun äänenkuljetuksen kautta on dominanttisävelelle syntynyt sekä ylä- että alapuolinen johtosävel. Jo J. S. Bachilla sointua tavataan osana kromaattista äänenkuljetusta. Alla oleva katkelma on Die Kunst der Fugen contrapunctus 3:sta.

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

Klassis-romanttisella kaudella ylinousevat sekstisoinnut saivat itsenäisemmän aseman. Tyypillisesti niitä tapaa kadensseissa ennen dominanttisointua tai kadensaalista kvarttisekstisointua.

Terssipinoajattelussa soinnut ovat käännöksiä, jotka sisältävät kromaattisia muutoksia. Tämän takia niiden sointuastemerkintä on monimutkainen (ks. nuottiesimerkki alla) ja soinnuille onkin annettu omat nimet ja symbolit. Kummallinen piirre on se, että ei tiedetä kuka nimitykset on antanut. 'Italialainen', 'saksalainen' ja 'ranskalainen' ovat kuitenkin eri maissa käytössä maan omalla kielellä. Ainoastaan Suomessaon käytössä nimitys englantilainen sekstisointu. Vastaavastasoinnusta on Walter Piston (Harmony, 1987) käyttänyt nimitystä ”Swiss sixth”.

Nuottiesimerkin tahdissa 1 on tyypillinen diatoninen liike kohti dominanttiamollisävellajissa. Kun liikkeestä tulee kromaattinen (t. 2) muodostuu sävelten f ja dis välille ylinouseva seksti.

Tahtien 3 -6 yläpuolella olevissa astemerkinnöissä VI viittaa siihen, että maantieteellisten muunnesointujen yleisin alin sävel on dominantin yläjohtosävel (mollissa siis 6. aste, duurissa taas alennettu 6. aste). Ylinousevat sekstisoinnut voivat esiintyä myös alennetulla toisella asteella ja purkautua suoraan toonikaan, jolloin merkintä on esim IIG. Kyseinen sointu vastaa jazzteoriassa V7:n tritonuskorvausta (ks. Sointujen funktionaalisuus jazzissa). Merkinnästä jätetään usein astenumero pois ja kirjoitetaan VIG :n sijaan vain G6.

Pienen septimin sijasta käytetään intervallia y6, koska sillä saadaan äänenkuljetus näkyviin. Toisaalta musiikilliseen traditioon kuuluu se, että dominanttisäveltä ei alenneta (ks. Kromaattiset merkit). Kaikki ylinousevat sekstisoinnut vastaavat jazzteoriassa V7/V:n tritonuskorvausta.

Italialainen sekstisointu, It6 on wieniläisklassisimissa varsin yleinen kolmiääninen harmonia, joka purkautuu tyypillisesti dominanttisointuun.

Saksalainen sekstisointu, G6 purkautuu luontevimmin kadensaaliseen kvarttisekstisointuun ja on enharmonisesti tässä esimerkissä sama kuin nelisointu F7.

Ranskalainen sekstisointu F6 koostuu lomittaisista tritonuksista ja vastaa reaalisointua F7b5.

Englantilainen sekstistointu E6 esiintyy vain duurissa ennen kadensaalista kvarttisekstisointua. Johtosäveliä on siinä peräti kolme, ja niistä sävellajin terssille johtava muodostaa harvinaisen kaksinkertaisesti ylinousevan kvartin (2xy4) suhteessa bassoon. Enharmonisesti sointu on sama kuin saksalainen sekstisointu, ja säveltäjät (esim. Chopin) ovatkin usein kirjoittaneet sen helpommin luettavaan G6 -muotoon.

Ylinouseva sekstisointu sisältää kromaattisia merkkejä enemmän duurisävellajissa kuin mollisävellajissa, koska sävellajin 6. aste on alennettava. Alla olevassa nuottiesimerkissä on vertailtu maantieteellisiä muunnesointuja niitä soinnillisesti lähellä oleviin välidominanttisointuihin.

Korotettu 4. aste (#4) on muunnesävelenä kaikissa välidominanttisoinnuissa. Maantieteellisissä on mukana lisäksi b6.

Saksalainen sekstisointu purkautuu tahdissa 4 suoraan dominanttiin, mikä tässä sointuasettelussa aiheuttaa rinnakkaiskvinttiliikkeen. Nimitys "Mozart-kvintit" on harhaanjohtava, koska Mozart kirjoitti soinnun yleensä sellaiseen muotoon, että rinnakkaiskvintin sijasta oli äänenkuljetuksellisesti korrekti rinnakkaiskvartti.

Ylinousevat sekstisoinnut voivat esiintyä minä tahansa käännöksenä (y6 voi olla silloin v3), mutta sointusymboli on aina sama.