Suomeksi | In English

Predominanttisuus

Predominanttisuudella tarkoitetaan musiikissa dominanttisuutta edeltävää ja valmistavaa funktiota. Hugo Riemannin teoksiin pohjautuvassa funktioteoriassa pääfunktiot ovat: 1) toonika (T), 2) dominantti (D), joka oli toonikasta kvintti ylöspäin ja 3) subdominantti (S), joka on toonikasta kvintti alaspäin. Riemannin mallin mukaan musiikissa seuraavat toisiaan funktiot T - S - D - T eli sointuastein merkittynä esim. I - IV - V - I.

Harmonista funktiota voidaan hahmottaa myös sävellajin asteiden kautta.
Dominanttifunktioon liittyvät sävellajin asteet ja riippumatta siitä onko kyseessä sointuaste VII, V7 tai V7:n tritonuskorvaus (Vs7). Nämä sävelet etenevät puolisävelaskeleella toonikaa edustaviin asteisiin (= ) ja .

Predominanttiset funktiot edeltävät dominanttisia funktioita. Tyypilliset sointuasteet ovat II7 ja IV, jotka molemmat sisältävät sävellajin asteet ja . Sävellajin perussävel on II7-soinnussa septimisuhteessa bassoon, mikä tekee siitä aktiivisen sävelen.

Predominanttisiksi voidaan laskea myös VI asteen sointu mollisävellajissa ja V:lle johtavat ylinousevat sekstisoinnut. Siirryttäessä dominanttisointuun toonika laskeutuu kaikissa soinnuissa johtosävelelle muodostaen tritonuksen.

Myös V/V ja modaalinen IV:n sointu voidaan lukea predominanttisiin sointuihin:

Perinteisessä sointuasteanalyysissä subdominanttiset II ja IV aste ovat symbolimerkinnöiltään ”kaukana” dominantin dominanteista, joita V/V ja It6 edustavat. Edellisten on katsottu ilmentävän yksinkertaisempia sointusuhteita, koska niissä on vain sävellajiin kuuluvia säveliä.

Alla olevassa nuottiesimerkissä on koottuna predominanttisia sointuja tyypillisine äänenkuljetuksineen. Ensimmäiseen tahtiin on merkitty selvyyden vuoksi vielä sävellajin asteista muodostuvat ”stemmat” (1-7-1 ja 4-4-3)