Suomeksi | In English

Dominanttisuus

Termi dominanttisuus liitetään yleensä sekä tiettyyn "paikkaan" sävellajissa (asteikon 5. sävel) että sointuun, joka sille rakentuu (V aste). Käsitettä dominanttisuus voidaan kuitenkin tarkastella lähtien asteista ja niiden tendensseistä (ks. Tonaaliset asteet ja niiden tendenssit).

Asteikon 7. astetta kutsutaan nimellä johtosävel, koska sitä tonaalisessa musiikissa usein seuraa asteikon perussävel (1. aste). Liike 7-8, voitaisiin merkitä myös 7-1, mutta "7-8" kuvaa paremmin kyseistä liikettä - puolisävelaskel ylöspäin.

Asteikon 4. astetta kutsuttiin aiemmin myös johtosäveleksi, koska silläkin on (duurissa) samanlainen puolisävelaskelsuhde viereiseen säveleen, mutta vain eri suuntaan. Molemmat asteet ovat duurisävellajissa aktiivisia. Samaan aikaan esiintyessään ne muodostavat tritonuksen (y4 tai v5), joka itsessään on aktiivinen intervalli.

Dominanttisuus voidaan määritellä mainittujen aktiivisten asteiden " energiana", joka purkautuu saavutettaessa vakaat asteet (1. ja 3.).

Dissonoiva intervalli aktiivisten asteiden välillä on myös tärkeä dominanttisuutta muodostava tekijä.

Mollisävellajissa puolisävelaskel on vain liikkeessä 7-8 kun taas liike 4-3 on kokosävelaskel. Harmonisessa mollissa löytyy kuitenkin tritonus myös asteiden 2. ja 6. väliltä. Tämä dominanttinen intervalli vie rinnakkaisduurin toonikalle. Mollisävellajeissa modulaatio rinnakkaisduuriin onkin hyvin yleistä.

Dominanttiseptimisoinnuksi (dom7) kutsutaan yleensä vain asteikon 5. asteelle rakentuvaa nelisointua. Harmonian alin ääni (basso) liikkuu joko ylös puhtaan kvartin tai alas puhtaan kvintin. Tämä kvarttisuhde on ehdottomasti yleisin lopukkeissa.

Alla olevassa nuottiesimerkissä on muitakin dominanttisia sointuja. Ns. tritonuskorvaus (tritonussubstituutio) tarkoittaa sitä, että basso on tritonuksen päässä tyypilliseltä paikaltaan. Mainittu sointu on klassisessa musiikinteoriassa alennetulle toiselle asteelle rakentuva ylinouseva sekstisointu (intervalli des-h on y6). Sointu voidaan merkitä myös yksinkertaisesti Vs7, missä symboli "s" on lyhenne sanasta "substitution".

Vaikka kyse on nelisoinnuista niin harmonian kannalta soinnun kvintti on verraten epäolennainen, joten sitä ei ole kirjoitettu. Länsimaisessa musiikinteoriassa soinnut hahmotetaan edelleenkin terssipinoina eikä esim. asteiden kautta. Sekä V7 että Vs7 sisältävät samat aktiiviset asteet, joita pidetään myös soinnulle luonteenomaisina eli ns. "karakterisävelinä". Pohjamuotoisen dom7:n karakterisävelet ovat aina s3 ja p7 bassosta lukien.

V7:n ja Vs7:n lisäksi tavallisia dominanttisia funktioita edustavat myös VII:lle asteelle rakentuvat soinnut (ks. "vaihtoehtoiset dominantit" luvussa Sointujen funktionaalisuudesta jazzissa).

Aktiivisten sävelten kautta voidaan saada aikaan monia muita dominanttisiksi luokiteltavia harmonioita. Varhaisessa renessanssimusiikissa tavallinen lopuke sisälsi kaksi johtosäveltä (5. ja 1. asteelle) ja basso laskeutui teräsäveleltä toonikaan. Vähennetty nelisointu purkautuu usein duurisointuunkin sisältäen kolme puolisävelaskelsuhdetta. Seuraavan esimerkin viimeisessä tahdissa on peräti neljä puolisävelaskelsuhdetta, mikä tekee soinnusta varsin dominanttisen (aktiivisen).