Suomeksi | In English

Asteikoista ja kattoasteikoista

Asteikolla tarkoitetaan tiettyyn muotoon (yleensä asteittain nousevaan) järjestettyjä säveltasoja. Sana liitetään usein myös sävellajikäsitteeseen ja tonaalisuuteen; tietyssä sävellajissa olevan melodian sävelistä voidaan muodostaa asteikko. Asteikon ulkopuolelle jäävät sävelet koetaan sävellajille vieraina.

Asteikkokäsitteen syntyyn on vaikuttanut mm. tarve jollakin tavoin jäsentää olemassaolevaa säveltasomateriaalia. Jos musiikissa käytetään toistuvasti vain tiettyä osaa kaikista mahdollisista säveltasoista, on käytännöllistä jajärkevää luoda siitä abstraktio (järjestää säveltasot) ja antaa sille nimi.

Antiikin Kreikassa ja erityisesti Platonin kirjoituksissa asteikoilla katsottiin olevan voimakas yhteys ihmisen tunne-elämään (eetosoppi). Edelleenkin asteikot ovat musiikissa enemmän kuin pelkkiä 'järjestettyjä säveltasoja'. Monille asteikoille on tyypillistä, että yksi sävelistä on muita asteikon säveliä tärkeämpi, se myös aloittaa ja nimeää asteikon (esim. C-duuriasteikko). Tätä säveltä nimitetään toonikaksi tai toisinaan tonaaliseksi keskiöksi. Muillakin asteikon sävelillä on hierarkkisia eroavaisuuksia, esim. johtosävelisyys (puolisävelaskelsuhde) tonaaliseen keskiöön. Fryygisessä moodissa johtosävel on asteikon toinen sävel, duuriasteikoissa taas 7. sävel.

Rinnakkaissävellajien asteikot erottuvat toisistaan lähtösävelen mukaan, esim. C-duuriasteikolla ja luonnollisella a-molliasteikolla on samat säveltasot, mutta eri lähtösävel. Sama sävelikkö on myös kirkkosävellajeilla d-doorinen, e-fryyginen, f-lyydinen jne.

Edellä mainittuja asteikkoja voidaankin pitää saman kattoasteikkoon kuuluvina. Esim. kirkkosävellajit (myös duuriasteikko ja luonnollinen molliasteikko) ovat osa diatonista asteikkoa, jota voidaan pitää länsimaisen musiikin tärkeimpänä kattoasteikkona.

Diatoniset asteikot:

Nuottikirjoitus perustuu diatoniseen asteikkoon. Sillä ei ole alkua eikä loppua, mutta koko- ja puolisävelaskelet seuraavat siinä toisiaan tietyssä järjestyksessä. Puolisävelaskelten (S) välissä on vuorotellen kaksi ja kolme kokosävelaskelta (T): ...TT S T T T S... (vrt. esim. pianon koskettimet).

f g a h c d e f g a h c d e
lyydinen T T T S T T S
jooninen (= duuriasteikko) T T S T T T S
miksolyydinen T T S T T S T
doorinen T S T T T S T
aiolinen (= molliasteikko) T S T T S T T
fryyginen S T T T S T T
lokrinen S T T S T T T

Kattoasteikon sävelten välillä on siis tietyt intervallisuhteet, mutta ei ole tonaalista keskiötä, jonka mukaan se nimettäisiin. Kattoasteikosta muodostetaan erilaisia asteikkoja nimeämällä tonaalinen keskiö. Nimeämisen perusteena on jonkun sävelen hahmottaminen toonikaksi eli jonkinlaiseksi 'kotisäveleksi', johon melodia voidaan esim. luontevasti päättää.

Diatoninen kattoasteikko (...TTSTTTS...)

Diatoninen kattoasteikko

Pentatoninen asteikko on myös kattoasteikko. Vaikka etuliite 'penta-' viittaakin mihin tahansa viisisäveliseen asteikkoon, on tyypillisin pentatoninen asteikko muotoa: ...T T p3 T p3 ..., jossa p3 tarkoittaa pientä terssiä (puolitoista sävelaskelta).

Yleisimmät pentatoniset asteikot ovat duuripentatoninen (T T p3 T p3), joka on kuin duuriasteikko, jossa puoliaskelet on korvattu pienellä terssillä sekä mollipentatoninen (p3 T T p3 T), joka voidaan nähdä paitsi molliasteikon myös ns. blues-asteikon perusrakenteena.

Pentatonisia asteikkoja pidetään yleisesti vanhimpina säveljärjestelmän perustana olevina asteikkorakenteina, joista monet useampisäveliset asteikot ovat vähitellen muodostuneet.

Pentatoninen asteikko (...T T p3 T p3...)

Pentatoninen asteikko

Kromaattinen asteikko koostuu pelkästään puolisävelaskelista (...S S S S S...). Kreikan sana "khrôma" merkitsee väriä ja alunperin kromaattinen asteikko on syntynytkin diatonisen asteikon "värityksistä". Esim. h- ja b-sävel edustivat keskiajan musiikissa samaa sävelpaikkaa, joka tulkittiin heksakordista riippuen joko korkeaksi, "b durum" (= kova) tai matalaksi, "b molle "(= pehmeä). Vähitellen kromatiikka yleistyi muissakin sävelpaikoissa.

Kromaattinen asteikko voidaan kirjoittaa enharmonisesti monin eri tavoin. Käsite kromaattinen puolisävelaskel (esim. c - cis) tulee erottaa käsitteestä diatoninen puolisävelaskel(esim. e - f). Edellisessä sävelet ovat nuottiviivastolla samalla korkeudella, jälkimmäisessä eri tasolla.

Asteikkojen muodostuksessa voidaan hiukan yleistäen määritellä historiallinen linja: pentatonisuus > diatonisuus > kromaattisuus. Asteikon sävelten väliset intervallit ovat siis koko ajan pienentyneet. 1900-luvun alussa tshekkiläinen Alois Hába kehitteli ideoita 24- ja jopa 36-sävelisestä asteikosta, jossa sävelten välit olisivat neljäsosa- tai kuudesosa-askelia. Muutkin säveltäjät ovat kokeilleet näiden ns. mikrointervallien käyttöä. Menetelmä ei kuitenkaan yleistynyt vaan kromaattinen, tasavireinen asteikko on vakiintunut käytännössä "12-paikkaiseksi sävelvarastoksi", josta valitsemalla voidaan muut asteikot muodostaa.

Monet 1900-luvun musiikissa käytetyt asteikot ovat rakenteeltaan symmetrisiä. Symmetrisyys voi tarkoittaa sitä, että asteikon sävelten väliset intervallit ovat samat alusta loppuun kuin lopusta alkuun (esim. doorinen asteikko; T S T T T S T). Symmetrisyydellä voidaan tarkoittaa myös, että jokin rakenne toistuu (ja menee "tasan" oktaaviin), kuten seuraavissa kahdessa asteikossa:

Kokosävelasteikko muodostuu pelkästään kokosävelaskelista (T T T T T T). Se jakaa oktaavin kuuteen samansuuruiseen osaan.

Kokosävelasteikko

Johtosävelsuhteiden puuttumisen vuoksi sillä ei ole tonaalista keskiötä. Niinpä C-, D-, E-, Fis-, Gis- ja B-kokosävelasteikot määritelläänkin yhdeksi ja samaksi kokosävelasteikoksi, jonka ns. komplementti muodostaa toisen kokosävelasteikon. Komplementti tarkoittaa tässä yhteydessä niitä säveltasoja, jotka jäävät asteikon ulkopuolelle. Asteikko on ts. rajoitetusti transponoituva, koska vain transponoimalla intervalleilla p2, p3, 4, 5, s6 ja s7 saadaan aikaan eri säveltasot.

Kokosävelasteikko voidaan kirjoittaa enharmonisesti eri tavoin, ts. kokoaskelen sijasta voidaan käyttää myös vähennettyä terssiä, esim. cis, dis, f. (tai cis, dis, eis.).

Oktatoniset asteikot sisältävät nimensä mukaisesti kahdeksan säveltä. Käytetyin näistä on sellainen, jossa koko-ja puolisävelaskelet vuorottelevat. Sitä kutsutaan nimillä dimiasteikko, "vähennetty asteikko". Nimitykset "koko-puoli-" ja "puoli-kokoasteikko" ovat käytössä kun halutaan nimetä lähtösävel. Puolisävelaskeleella alkava asteikko (S T S T S...) tunnetaan myös nimellä dominanttidimiasteikko, koska sen sävelistä suurin osa on dominanttisen soinnun karakterisäveliä (alennusmerkki9, #9, #11 ja 13). Sama asteikko käy alla olevan nuottiesimerkin C7-soinnun lisäksi myös sointuihin Ealennusmerkki7, F#7, Galennusmerkki7 ja A7. Symmetrisyyden takia niissä ovat samat väritykset: C7:n "#9" on F#7:n "13" ja päinvastoin. Kokosävelaskeleella alkava dimiasteikko (T S T S T S...) sopii nimensä mukaisesti dimisointujen kanssa käytettäväksi.

Oktatoninen asteikko

Oktatoninen asteikko jakaa oktaavin neljään osaan ja kunkin osan vielä kahteen eri kokoiseen sävelaskeleeseen. Se on "rajoitetusti transponoituva", mikä tarkoittaa, että transponointi esim. pienellä terssillä tai tritonuksella tuottaa saman sävelikön: C- Es, Fis- ja A-oktatoniset sisältävät siis samat säveltasot. Kaksi vähennettyä nelisointua muodostaa oktatonisen asteikon ja toisaaltaasteikon komplementti (eli ne sävelet, jotka eivät kuulu asteikkoon) muodostaa vähennetyn nelisoinnun. Nämä havainnot näkyvät selkeimmin sävelympyrällä (ks. sävelympyrä).

Muita asteikkoja

Ylinouseva asteikko (augmented scale) koostuu kuudesta sävelestä kuten kokosävelasteikkokin. Siinä vuorottelevat puolisävelaskelten kanssa pienet terssit tai ylinousevat sekunnit kirjoitustavasta riippuen. Asteikko voidaan hahmottaa myös kahtena ylinousevana kolmisointuna, jotka ovat puolisävelaskelen päässä toisistaan.

Ylinouseva asteikko

Nouseva melodinen molliasteikko eli jazzmolliasteikko voidaan myös nimetä kattoasteikoksi, koska sama sävelaskeljärjestys (... T S T T T T S ...) toistuu myös mm. akustisessa asteikossa ja alt-asteikossa. Lähtösävel vain on niissä eri kohdassa (vrt. diatoniset asteikot).

Nouseva melodinen molliasteikko

Akustinen asteikko (overtone scale) on jazzmollin 4. moodi, eli asteikko, jonka perussävel sijaitsee molliasteikon neljännellä sävelellä. Nousevan melodisen g-molliasteikon sävelikkö on siis sama kuin C-akustisella (asteikon toonikasävel kirjoitetaan molliasteikkoja lukuun ottamatta yleensä isolla alkukirjaimella). Nimensä ("overtone") se on saanut siitä, että luonnonsävelsarjan seitsemän ensimmäistä eri nimistä säveltä vastaavat likimääräisesti kyseistä asteikkoa, jossa duuriasteikkoon verrattuna on korotettu 4. aste ja alennettu 7. aste.

Akustinen asteikko

Alt-asteikko on melodisen mollin 7. moodi. Nimitys tulee siitä, että se sisältää dominanttinoonisoinnun kvintin ja noonin kromaattiset muunnokset (engl. altered). Jazzmollillakin on siis seitsemän moodia (ks. luku "jazzmollin moodit"), joista alla olevassa kuviossa neljä ehkä yleisimmin käytettyä.

melodinen molli T S T T T T S
akustinen asteikko T T T S T S T
alt-asteikko S T S T T T T S
Miksolyydinen b6 T T S T S T T
E-alt-asteikko

In-sen-asteikko esiintyy aina silloin tällöin nimikkeenä erityisesti jazz-kirjallisuudessa. Sillä tarkoitetaan viisisävelistä asteikkoa, joka sisältää kaikki kvarttia pienemmät intervallit (p2,s3, s2 ja p3). Asteikko on sekä diatonisen asteikon että jazzmolliasteikon "osa-asteikko".
Esim. sävelet g, as, c, d ja f kuuluvat mm. Es-duuriasteikkoon (2., 3.,4., 6. ja 7. sävel) ja f-jazzmolliasteikkoon. Yhtä lailla sävelet kuuluvat myös f-dooriseen, g-fryygiseen jne.

In-sen-asteikko

Asteikko esitetään aina puoliaskelella alkavana, ja ehkä siksi sen yhteys mainittuihin asteikkoihin jää helposti huomaamatta. Asteikko voidaan hahmottaa myös sävelluokkajoukkona, joka muodostaa esim.soinnun ylärakenteen. Mainitut sävelet ovat mukana esim. soinnuissa Balennusmerkki13 ja E7#9#5, Dm7alennusmerkki5 ja Fm69.

Aikaisemmin oli jo puhetta asteikkojen "rajoitetusta transponoitavuudesta", joka on Olivier Messiaenin (1908 -1992) keksimä termi. Oleellista hänen keksimissään asteikoissa on segmenttisyys. Ne jakaantuvat kahteen, kolmeen tai neljään osaan, jossa kussakin on sama intervallirakenne. Messiaenin moodit voidaan muodostaa monella eri tavalla ja seuraavassa nuottiesimerkissä on esitetty niistä vain viidennen moodin yksi muoto.

moodi 1 T T T T T T (= kokosävelasteikko)
moodi 2 ST ST ST ST (= oktatoninen)
moodi 3 TSS TSS TSS (tai SST SST tai STS STS)
moodi 4 SSSp3 SSSp3 (myös esim. p3SS p3SS)
moodi 5 Ss3S Ss3S (myös esim. SSs3 SSs3)
moodi 6 SSTT SSTT
moodi 7 SSSST SSSST

Ns. kahdeksas symmetrinen moodi on aiemmin jo käsitelty ylinouseva asteikko (Sp3 Sp3 Sp3), jota Messiaen ei jostain syystä liittänyt luetteloon.

Asteikkojen avulla on mahdollista hahmottaa länsimaista säveljärjestelmää yleisemminkin, jos pidetään mielessä, että ne voidaan esittää myös muulla tavoin kuin asteittain järjestettynä. Pentatoninen asteikko voidaan nähdä sarjana peräkkäisiä kvinttejä (c - g - d - a - e). Myös kromaattinen asteikko voidaan esittää samalla tavoin (esim.fis - h-...- as - des, vrt. kvinttiympyrä ja sävelympyrä).

Soinnun hahmottaminen asteikkona:

Sointu asteikkona