Suomeksi | In English

Hajasävelet

Hajasäveliksi kutsutaan niitä säveliä, joita ei voida lukea sointuihin kuuluviksi. Yleensä ne purkautuvat sointusäveliin asteittaisella liikkeellä. Hajasävelet ovat usein melodiaa luoviaja koristelevia elementtejä ja niillä on musiikillisesti suurempi merkitys kuin mitä itse nimitys helposti antaa ymmärtää.

1. Sointujen välissä (iskuttomalla tahtiosalla) sijaitsevat hajasävelet

Useimmat hajasävelet ovat peräkkäisiä sointuja yhdistäviä ja sijaitsevat siksi ns. ”iskuttomalla tahtiosalla”, jonka määrittely tapahtuu sointurytmin kautta. Myöhemmin sivulla olevassa nuottiesimerkissä (hajasävelet 1) voidaan ajatella tahtiosoitukseksi esim. 2/2, jolloin tahdin 2. ja 4. tahtiosa ovat iskuttomia. Tyypillisessä sointusatsissa soinnut vaihtuvat joka neljäsosalla, jolloin iskuttomia ovat niiden väliin jäävät kahdeksasosat ja sitä pienemmät aika-arvot.

Hajasävelet ovat tonaalisessa musiikissa osa äänenkuljetusta eli ne liittyvät johonkin ”stemmaan”. Sointuun kuuluvaa säveltä, johon/josta hajasävel etenee, kutsutaan usein hajasävelen pääsäveleksi (main note).

Määrittelyjä:

Lomasävel

  • asteittaisessa ylös- tai alaspäisessä kulussa oleva hajasävel kahden soinnun välissä (tahti 1)
  • lomasävel voi olla sävellajin mukainen tai kromaattinen ja niitä voi olla useita samaan aikaan (tahti 2)
  • lomasävel merkitään usein symbolilla ls tai pelkkä l
  • englanniksi passing note tai passing tone (merkitään P-kirjaimella)
  • nimitystä korollinen lomasävel käytetään, jos asteittaisessa liikkessä on iskulla sointuun kuulumaton sävel (ks. appoggiatura)

Sivusävel

  • eroaa lomasävelestä siinä, että asteittainen kulku ei jatku, ts. sivusävel palaa lähtösäveleensä (tahti 3)
  • sivusävelet voivat olla kromaattisia ja niitä voi olla useampia yhtä aikaa (tahti 4)
  • merkitään lyhenteellä ss tai s
  • englanniksi joko auxiliary note tai neighbouring) note
  • nimityksestä neighbouring note (”naapurisävel”) on huomautettava, että usein erotetaan toisistaan yläpuolinen (upper; UN) ja alapuolinen (lower; LN) sivusävel. Ne ovat luonteeltaan johtosävelisiä sillon kun ne ovat puolisävelaskelsuhteessa pääsäveleen.

Vaihtosävel

  • sointusävelestä joko lähdetään (tahti 5) tai siihen tullaan (tahti 6) asteittaisella liikkeellä
  • englanninkielisistä nimityksistä tavallisia ovat incomplete neighbouring note (IN) ja free passing note (tahti 6)

Ennakkosävel eli antisipaatio (anticipation)

  • hajasävel, joka ”ennakoi” tulevaa sointua
  • hajasävelistä harvinaisin ja esiintyy tyypillisesti vain lopukkeissa - usein pisteellisen rytmin jälkeen

Hajasävelet 1

Hajasäveliä nuottikuvassa

2. Soinnun kohdalla (iskulla) sijaitsevat hajasävelet

Iskulla oleva hajasävel dissonoi muun soinnun kanssa ja vaatii siksi aina purkauksen.

Pidätys

Pidätykseen katsotaan kuuluvan kolme vaihetta (kts. seuraava nuottiesimerkki Hajasävelet 2):

  1. valmistus; edellisestä soinnusta sävel (tai useita) jää paikalleen
  2. (varsinainen) pidätys
  3. pidätyksen purkaus, joka tapahtuu asteittain alaspäin lukuun ottamatta johtosävelistä purkausta (7-8)

Usein pidätys on joko I tai V asteella. Toonikasoinnussa pidätyssävelet kuuluvat sävellajin aktiivisiin säveliin (2., 4., 6. ja 7. aste). Esityskäytännössä pidätys saakin usein musiikillisen korostuksen, eli vaikka valmistus- ja pidätyssävelten välillä olisikin kaari, niin jälkimmäinen esitetään voimakkaammin ja purkaussävel taas keveämmin. Pidätys- ja purkaussävelet on selkeintä ilmaista numeroina (kts. nuottiesimerkki).

Appoggiatura = 1. valmistamaton pidätys

Sanalla appoggiatura on kaksi merkitystä, jotka liittyvät tietyllä tavalla kuitenkin toisiinsa. Hajasävelten yhteydessä appoggiaturalla (app.) tarkoitetaan tilannetta, jossa pidätyksen 1. vaihe (valmistus) puuttuu (tahti 7). Nimitystä korollinen lomasävel (accented passing note) voidaan käyttää, jos appoggiatura on osa asteittaista liikettä.

Hajasävelet 2

Appoggiatura = 2. pitkä etuhele

Pikkunuotein on barokista alkaen merkitty tietyn tyyppisiä korusäveliä, joista appoggiatura on ehkä käytetyin. Se on varsi ylöspäin oleva pikkunuotti, jonka merkitty aika-arvo on useimmiten 1/8-nuotti tai puolet pääsävelensä aika-arvosta (kts. Mozart-esimerkki jäljempänä). Esityskäytännössä appoggiaturasävel saa painon kun taas pääsävel soitetaan keveämmin (appoggiare = nojata).

Pikkunuotilla merkittyä appoggiaturaa koskevat seuraavat huomiot:

  • se sidotaan aina pääsäveleensä vaikka kaarta ei olisi merkittykään
  • yleensä sen kesto on puolet pääsävelen kestosta, eli pääsävel lyhenee saman verran
  • kolmijakoisuudessa se voi olla myös pidempi kuin pääsävel
  • se alkaa iskulla, joten pääsävel siirtyy ajallisesti myöhemmäksi

Nuottiesimerkin aloittava kuvio soitetaan 1/16-nuotteina legato. Kuitenkin niin, että g-sävel saa pienen painotuksen. Huomaa appoggiaturat myös tahtien aluissa.

Mozart KV 315 I

Ei ole varmuutta siitä, miksi appoggiaturat kirjoitettiin 1700-1800-luvullausein pikkunuotein. Leopold Mozatin mukaan tämä johtui siitä,että näin vältettiin ”rönsyily”. eli ylimääräisten sävelten soittaminen musiikilliseen kuvioon.

Termiä acciaccatura käytetään usein merkityksessä lyhyt etuhele, vaikka sen alkuperäinen ja oikea merkitys liittyy soinnun soittamiseen nopeana arpeggiona niin, että mukaan tulee myös sointuun kuulumattomia säveliä. Lyhyt etuhele merkitään pikkunuottina, jossa on poikkiviiva.