Suomeksi | In English

Konsonanssi ja dissonanssi

Intervallit jaetaan perinteisesti konsonansseihin ja dissonansseihin. Konsonansseja eli konsonoivia (tasasointisia) intervalleja kuvataan miellyttäviksi ja yhteen sulautuviksi. Dissonoivia (riitasointisia) puolestaan pidetään yleensä purkausta (konsonanssiin) vaativina. Määrittelyt koskevat harmonisia intervalleja.

Musiikinteoriassa konsonanssit jaetaan perinteisesti kahteen ryhmään: avosävyisiin ja sointusävyisiin. Puhtaat intervallit (1, 4, 5, 8) ovat avosävyisiä ja niitä kutsuttiin keskiajan moniäänisessä musiikissa myös täydellisiksi konsonansseiksi. Sointusävyiset (3 ja 6) taas joko suuria tai pieniä (keskiajalla epätäydellisiä konsonansseja).

Dissonanssitkin voidaan jakaa teräviin ja pehmeisiin dissonansseihin. Jako koskee tosin lähinnä atonaalista musiikkia. Pieni sekunti ja suuri septimi kuuluvat teräviin dissonansseihin. Diatonisen asteikon ulkopuoliset intervallit (vähennetyt ja ylinousevat intervallit) ovat tonaalisuudessa yleisesti dissonansseja, mutta esim. jazzmusiikissa (ja yleisemminkin rytmimusiikissa) tritonus ei vaadi purkausta eli se on "neutraali".

Kaikki edellä mainitut jaot ovat sopimuksenvaraisia ja käsitys samanaikaisesti soivien sävelten yhteen sulautuvuudesta on vaihdellut historian aikana. Tässä esitetyt määrittelyt koskevat lähinnä yksittäisiä intervalleja nuottikirjoituksessa. Esim. ylinouseva sekunti ja pieni terssi ovat ääni-ilmiönä tasavireisyydessä identtiset, mutta nuottikirjoituksessa tarkasteltuna (länsimaisen musiikin tradition mukaan) ensimmäinen koetaan dissonanssina, toinen konsonanssina.

On huomattava, että käsitteet konsonanssi ja dissonanssi ovat hyvin kontekstisidonnaisia. Sonanssin (konsonanssin tai dissonanssin) musiikkipsykologiseen kokemiseen vaikuttavia asioita ovat mm. käytettävä viritysjärjestelmä (tasavireisyydestä poikkeaminen koetaan dissonanssina), musiikin genre (atonaalisessa musiikissa konsonansseja käytetään rajoitetusti), sointiväri, intervallin laajuus (esim. useita oktaaveja). intervallia edeltävät ja sen jälkeen tulevat harmoniset tilanteet jne.

Jopa oktaavi voi antaa dissoinoivan (paremminkin "purkausta vaativan") vaikutelman esim. seuraavassa appoggiaturista koostuvassa sekvenssissä:

Appoggiaturia nuottikuvassa