Suomeksi | In English

Kromaattiset merkit

Säveljärjestelmämme pohjana on diatoninen asteikko: a, b, c,d, e, f, g. Sävelellä h oli kuitenkin jo ensimmäisen vuosituhannen lopulla kaksi eri muotoa: b rotundum (myös b molle eli pehmeä b) ja b quadratum (b durum eli kova b). Ensimmäisestä vakiintui 1500-luvun saksalaisten nuotinpainajien toimesta sävelnimi b ja jälkimmäisestä alettiin käyttää nimitystä h ehkä siitä syystä, että sen muoto muistutti h-kirjainta.

b-rotondum rotundum

b-quadratum quadratum

Näistä merkeistä ovat muodostuneet myös nykyiset kromaattiset merkkimme. Merkkien käyttö oli vaihtelevaa ja perustui satoja vuosia säveltäjän/nuotinpiirtäjän omaan käytäntöön. Esim. palautusmerkin muoto tavataan ensi kerran 1100-luvulla ja korotusmerkin näköinen symboli 1200-luvulla. Merkit on mitä ilmeisimmin johdettu quadratumista ja kumpikin saattoi ilmaista sekä sävelen korotusta että aiemmin alennetun sävelen palauttamista alkuperäiseen tasoonsa nuotinpiirtäjän käytännöstä riippuen. Vasta 1700-luvulla palautusmerkille vakiintui sen nykyinen merkitys. Samoihin aikoihin yleistyivät kaksoiskorotus- ja kaksoisalennusmerkit. Korotusmerkistä oli vielä 1700-luvulla yleisesti käytössä 'makaava' muoto b iacente, jota ei pidä sekoittaa kaksoiskorotukseen.

iacente b iacente

kaksoisalennusmerkki kaksoisalennus- (alentaa etumerkinnässä alennetuksi merkityn sävelen)
alennusmerkki alennus- (alentaa sävelen ns. kromaattisella puolisävelaskelella)
palautusmerkki palautus- (palauttaa alkuperäiseen säveltasoon)
ylennysmerkki korotus- eli ylennys- (korottaa sävelen kromaattisella puolisävelaskelella)
kaksoiskorotusmerkki kaksoiskorotus- eli kaksoisylennys- (korottaa etumerkinnässä korotetuksi merkityn sävelen)

Samankorkuinen sävel voidaan merkitä usein sekä alennus- että korotusmerkkiä käyttäen, esim. gis = as. Näiden enharmonisesti samojen sävelien kromaattinen merkki riippuu monista tekijöistä. Tonaalisessa musiikissa sävellajiin kuuluvat kromaattiset muunnokset ovat tietysti etusijalla: esim. As-duurissa ei kirjoiteta säveliä gis, cis, fis jne.

Ylöspäisissä melodiakuluissa etumerkinnnän mukaisia säveliä yleensä korotetaan ja alaspäisissä taas alennetaan. Käytäntöön on kuitenkin poikkeuksia (ks. kromaattinen asteikko). Joskus joudutaan tekemään kompromisseja silloin kun melodinen vaatimus on ristiriidassa sointurakenteen kanssa. Tyypillinen tällainen tilanne on soinnussa, jossa on sekä duuri-että molliterssi esim. G7#9. Reaalisoinnun merkintä (usein myös melodinen kulku) viittaa siihen, että olisi kirjoitettava sävel ais (korotettu nooni), mutta usein sävel kirjoitetaan b:nä, koska sointu hahmottuu sillä tavoin ('alennusmerkki10:nä') parhaiten.

Kromaattisesti muunnettujen sävelien notaatio

Duuri- ja mollisävellajeissa on vakiintunut tietynlainen tapa kirjoittaa kromaattisia asteikkokulkuja. Pääsääntö on, että ylöspäisissä kuluissa kantasävelet (duuri- tai molliasteikkoon kuuluvat sävelet) korotetaan ja alaspäisissä taas alennetaan. On kuitenkin poikkeuksia, jotka on syytä huomioida.

Duurisävellajissa on ylöspäisessä kulussa tavallisempaa alentaa 7. aste sen sijaan että korotettaisiin 6. aste. Alennettu 7. aste on tavallinen joissakin muunnesoinnuissa (esim. V7/IV).

Alaspäisissä kuluissa korotetaan aina 4. aste sen sijaan että alennettaisiin 5. Monet muunnesoinnut (V/V) sisältävät kyseisen asteen. Toisaalta kirjoitustavan voidaan katsoa johtuvan myös siitä, että näin 5. asteella on oma johtosävel. Asteita 1., 4. ja 5. ei koskaan alenneta asiallisesti kirjoitetussa notaatiossa, koska niillä kaikilla on omat alajohtosävelensä.

Mollisävellajissa ylöspäinen kulku etenee pääsäännön mukaan, mutta alaspäisissä kromaattisissa kuluissa kromaattiset muunnokset lainataan muunnosduurista. Se on luontevaakin, koska melodinen molliasteikko poikkeaa duuriasteikosta vain 3. asteen kohdalla.

Kromaattinen asteikko C-duurissa

Kromaattinen asteikko C-duurissa

Kromaattinen asteikko c-mollissa

Kromaattinen asteikko c-mollissa


Kromaattinen asteikko c-mollissa

Alla esimerkki Chopinin preludista e-molli, op. 28, jossa säveltäjä on alentanut sekä toonikan että dominantin (!). Tahdissa 2 voidaan hahmottaa dominanttisoinnun kvinttikäännös, jossa sävelen dis tilalla on kuitenkin es. Sama es on osa terssipinoa seuraavassa tahdissa, jossa on dominanttisoinnun tritonuskorvaus (F75). Sekä melodiassa että säestävissä soinnuissa voidaan havaita selkeä alaspäinen kromaattinen linja.

Chopinin preludi