Patarummut

patarummut

Patarummut; timpani, kettle-drums (engl.), timpani (ital.), Pauken (saks.), timbales (ransk.)

Patarumpu on säveltasollinen, yksikalvoinen rumpu. Äänen korkeutta voidaan muuttaa virityskoneistolla, joka toimii pedaalin tai käsikammen välityksellä. Patarummun ääntä voi kuvata sanoilla matala, uhkaava, pyöreä, paukahtava, tumma, räjähtävä, pehmeä, ontto. Äänenväriin vaikuttavat käytettävät kapulat ja lyöntikohta kalvolla sekä lyönnin voimakkuus. Lyönnistä syntyvä äänen aluke on huomattavasti voimakkaampi kuin jälkisointi. Jälkisointi kestää vain muutaman sekunnin.

patarumpujen äänialat

Patarummut löytyvät kaikkien orkestereiden ja musiikkioppilaitosten soitinvalikoimista. Yleensä niitä on neljä tai viisi eri kokoista rumpua samassa sarjassa. Tällaisesta sarjasta käytetään ammattikielessä nimitystä patarumpusetti tai pelkästään patasetti. Isommissa ammattiorkestereissa patarumpuja on kaksi tai kolme erilaista settiä. Patarumpujen kuljettaminen tapahtuu kuljetuslaatikoissa, jotka on pidettävä kuljetuksen aikana pystyasennossa.

Patarumpuja on soittajalla 2 – 5 kappaletta. Niiden äänialat ovat seuraavat:

Patarumpujen äänialat.
Rummun koko Maksimi ääniala Paras ääniala
G-rumpu 32"- 31"
81 – 78 cm
C – Bb E – G#
A-rumpu
30"- 28"
76 – 72 cm
E – d F# – B
D-rumpu
27"- 25"
68 – 64 cm
Bb – f # c – e
E-rumpu
25"- 23"
64 – 58 cm
c# - a e – g
piccolo
23"- 20,5"
58 – 52 cm
f# - d¹ g – b

Taulukossa olevat koot ovat viitteellisiä ja vaihtelevat valmistajasta riippuen. Huomioitavaa on, että äänialat menevät osittain päällekkäin ja rummun paras ääniala on vain suuren terssin alueella. Äänialan ääripäät ovat soinnillisesti varsin kelvottomia. Patarumpujen kokoja voi tarkastella esimerkiksi erään valmistajan sivuilla: http://www.berlinclassic.com/timpani-options.htm

Rytmisesti selkeimpiä ovat äänialan yläpäässä olevat äänet. Kireä kalvo menee kuitenkin voimakkaammissa nyansseissa helposti tukkoon. Kun soitetaan äänialan alapäässä olevia ääniä, jolloin kalvo on löysällä, vaarana on rytminen puuroutuminen, joka ei korjaannu edes kovia kapuloita käyttämällä. Liian löysä kalvo ei soi ja ääni on epämääräinen.

Patarummuille sävelletään bassoklaaviin, soivaan äänialaan. Viritysten vaihtoja ei tarvitse merkitä, sen sijaan teoksessa tarvittavan äänialan ja mahdollisen rumpujen määrän voi ilmoittaa teoksen alussa.

Tremolot on syytä merkitä selkeästi, erityisesti tremoloiden lopetukset ja tahtiviivojen yli jatkuvat tremolot. Usein on epäselvää, halutaanko tremolon päättyvän lyöntiin vai jäävän ikään kuin ilmaan. Tremolon alun saa nostettua esiin laittamalla nuotille aksentin.

TÄHÄN_KUVAUSTEKSTI

Mikäli soittajan halutaan käyttävän kahta erilaista kapulaa samanaikaisesti, se on usein helpointa osoittaa nuottien varsien suunnalla. Silloin ylöspäin olevilla varsilla olevat nuotit soitetaan esimerkiksi oikealla kädellä ja alaspäin olevat vasemmalla tai päinvastoin.

TÄHÄN_KUVAUSTEKSTI

Soittaminen

Yleensä lyöntikohta kalvolla on noin 10 cm reunasta. Tuosta kohdasta kuulee eniten viritystä vastaavaa äänenkorkeutta ja vähiten virettä sotkevia hälyääniä tai muita ääniä. Siirryttäessä aivan kalvon reunaan ääni ohenee ja muuttuu yläsävelvoittoisemmaksi. Vastaavasti siirryttäessä keskemmälle kalvoa äänen viritys katoaa ja muuttuu ”mattamaiseksi”. Aivan keskelle lyötäessä (centre of head) ääni on ontto, rumpumainen, siinä ei ole virettä eikä jälkisointia.

Soittaja sammuttaa jälkisoinnin yleensä oman harkintansa mukaan selkeyttääkseen sointia. Joskus sammutus tapahtuu nuottien aika-arvojen perusteella tai kun nuottien päällä on pisteet. Mikäli halutaan täysin jälkisoinniton ääni, kirjoitetaan secco. Patarummuista saadaan enemmän tom-tomia muistuttava ääni, kun niiden kalvoille laitetaan pienet kangas- tai nahkalaput (coperto, damped). Niiden vaikutuksesta jälkisointi lyhenee ja äänenkorkeus muuttuu epämääräisemmäksi. Coperton asentaminen kestää noin kaksi sekuntia rumpua kohden, mutta pois ottaminen käy nopeammin. Coperton vaikutus suhteessa äänen muutokseen riippuu kalvolle laitettavan kangas- tai nahkapalan koosta sekä siitä, mihin kohtaan kalvolla pala asetetaan. Keskellä rumpua muutos ääneen on pienin ja lähemmäksi reunaa laitettuna suurin.

coperto

Glissando toteutetaan pedaalilla, joko ylös- tai alaspäin ja voidaan tehdä joko lyödyn äänen jälkisoinnin aikana tai soittamalla tremoloa glissandon aikana. Pelkän jälkisoinnin aikana tehtävistä glissandoista nouseva kuuluu paremmin kuin laskeva. Laskeva glissando kannattaakin kirjoittaa aina tremolon kanssa, jotta se kuuluisi. Glissandoissa on syytä muistaa rumpujen äänialat, sillä glissandoa on mahdotonta jatkaa saumattomasti rummulta toiselle.

Usein epäselvää on, soitetaanko se ääni johon glissando loppuu vai ei.

TÄHÄN_KUVAUSTEKSTI

Glissando voi jatkua myös alimpaan mahdolliseen ääneen, jolloin se merkitään näin:

TÄHÄN_KUVAUSTEKSTI

Kulhoa (bowl) voi soittaa sitä vahingoittamatta vain pehmeillä kapuloilla ja hiljaa (pp - p). Kulholle säveltäminen ei ole suositeltavaa.

Patarumpujen ilmaisua voidaan laajentaa asettamalla kalvolle esimerkiksi symbaali ylösalaisin, yksittäinen crotales tai japanilainen temppelikulho. Näitä soitetaan käsin, kapuloilla tai jousella sekä samanaikaisesti pedaalia poljetaan ylös ja alas. Myös sormipiano (mbira, kalimba) on mahdollista asettaa kalvolle, jolloin patarumpu toimii kaikukoppana.

TÄHÄN_KUVAUSTEKSTI

On huomattava, että nahkakalvoisissa patarummuissa kalvon vaurioitumisriski on suurempi kuin muovikalvoisissa. Kaikki patarumpalit eivät suostukaan asettamaan kalvoille muita soittimia.

 

Patarumpuja voi soittaa myös käsillä (colla mani) tai sormilla (con i diti), jolloin toteutuva äänenvoimakkuus on pp - mf. Tremolon tuottaminen näillä soittotavoilla on vaikeaa varsinkin kovemmissa nyansseissa.

Joskus patarumpuja soitetaan pikkurumpukapuloilla. Erityisefekti on rim shot, jossa kapula osuu yhtä aikaa kulhon reunaan ja kalvoon. Syntyvä ääni on hyvin voimakas ja leikkaava. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollinen soittotapa, sillä kulhon reuna ei valitettavasti kestä lyömistä. Ainoa vaihtoehto on asettaa toinen kapula valmiiksi kalvolle siten, että kapula lepää yhtä aikaa kalvolla ja kulhon reunan päällä, minkä jälkeen kapulaa lyödään toisella kapulalla.

Patarummuilla voi soittaa myös huiluääniä, mutta niiden toteuttaminen on hankalaa ja äänenvoimakkuus pieni. Huiluäänet soitetaan siten, että yhdellä tai kahdella sormella painetaan kalvoa kalvon reunan ja keskustan välistä ja samalla soitetaan lähelle kalvon reunaa. Oktaavia korkeampi huiluääni syntyy juuri reunan ja keskustan puolivälistä. Huiluääniä kannattaa käyttää vain sooloteoksissa.

Patarummuissa käytetään eniten yksittäislyöntitremoloa. Hiljaisissa nyansseissa voi käyttää myös pehmeillä kapuloilla soitettua monilyöntitremoloa, jonka sointi verrattuna yksittäislyöntitremoloon ei kuitenkaan ole yhtä avoin ja kuulas. Pikkurummun kapuloilla soitetaan monilyöntitremoloa, jolloin toteutuvat nyanssit ovat vain pp – mf.

Kapuloiden vaihto kestää noin kaksi sekuntia. Patarumpali valitsee käyttämänsä kapulat soitettavan teoksen ja oman tyylitajunsa perusteella. Nuotteihin voi myös merkitä, mikäli edellytetään nimenomaan pehmeitä kapuloita (soft timpani sticks) tai kovia kapuloita (hard timpani sticks). Kovimmat patarumpukapulat ovat puisia (wooden timpani sticks).

Kapulan nupin koko ja kovuus vaikuttavat ääneen. Mitä suurempi ja pehmeämpi kapulan nuppi on, sitä tummempi ja matalampi on äänenväri. Vastaavasti pieni ja kova nuppi antaa kirkkaamman ja korkeamman äänenvärin. Erikoisia sävyjä voi aikaansaada soittamalla pikkurumpukapuloilla, vispilöillä tai ilman kapuloita, joko kämmenillä tai sormin. Kaikki käytettävät kapulat on selitettävä teoksen alussa.

Patarumpuja soitetaan yleensä istuen. Niitä voidaan soittaa myös seisten, mutta silloin on mahdollista käyttää vain yhtä pedaalia kerrallaan. Laitimmaiset rummut ovat niin kaukana toisistaan, että soittaja yltää vain vaivoin lyömään yhtä aikaa molempia rumpuja keskelle kalvoa (center of head). Soittaja valitsee rumpujen määrän ja niiden koot niin, että hän parhaiten saa soitettua tarvittavat sävelet.

Patarummut ovat puolikaaressa soittajan edessä. Kun suurin rumpu on soittajan vasemmalla puolella puhutaan amerikkalaisesta asettelusta ja vastaavasti suurimman rummun ollessa soittajan oikealla puolella saksalaisesta asettelusta. Suomessa patarumpalit käyttävät amerikkalaista asettelua. Patarumpujen viritysmekanismit valmistetaan halutun asettelun mukaisesti, eikä patarummun vaihtaminen asettelusta toiseen ole mahdollista.

Huomioitavaa

Virittäessään patarumpuja soittaja joutuu katsomaan pedaaleja ja viritysmittareita, jolloin katse irtaantuu nuoteista ja kapellimestarista. Konserttisalien lavakorokkeiden takia patarumpujen maksimimäärä on viisi. Kun patarumpalin soitettavaksi sävelletään muitakin lyömäsoittimia, on syytä muistaa soittimien sijoiteltavuus patarumpujen lähelle. Erityisesti patarumpujen pedaaleille on oltava esteetön pääsy.

Patarumpuja