Kirjastojen tarjoamat tiedonlähdeaineistot
Kirjastojen aineisto, olipa se sitten tekstiä, kuvaa tai ääntä, löytyy kirjastojen kokoelmaluetteloista, jotka nykyisin ovat yleensä elektronisessa muodossa. Usein puhutaan kirjastotietokannoista. Niistä voi etsiä ja paikantaa kirjoja, lehtiä, äänitteitä ja nuotteja sekä isompien kirjastojen tietokannoista myös arkistoaineistoa. Kirjaston oman aineiston sisältämien kokoelmaluetteloiden lisäksi kirjastoissa on usein käytössä myös muita tietokantoja. Niissä taas on paljon sellaista aineistoa, jota ei välttämättä löydy omasta kirjastosta. Aineistoa on joskus etsittävä useasta kirjastosta ulkomaita myöten. Aineiston paikantamisesta kerrotaan lisää luvussa Aineiston saatavuus.
Tietokannoissa tärkeät tiedot julkaisuista löytyvät viitteistä. Hakutuloksen viitetiedot kertovat tekijätietojen lisäksi myös julkaisun sisällöstä. Sisältöä kuvailevat tiedot helpottavat tiedonhakijaa julkaisun sopivuutta arvioitaessa sekä julkaisun jäljittämisessä ja paikantamisessa.
|