5-rivinen kromaattinen harmonikka suomalaisessa kansanmusiikissa

Tiedot koonnut Johanna Juhola

• Kalaniemi, Maria: Melodiabassoharmonikan käyttö kansanmusiikissa. Taiteellisen projektin kirjallinen osa. Sibelius-Akatemia, kansanmusiikin osasto. Helsinki 1990.

  Projektissaan Maria Kalaniemi selvittää melodiabasso- eli konserttiharmonikan käyttömahdollisuuksia kansanmusiikissa. Kirjallisessa osassa käydään läpi harmonikan yleisiä ominaisuuksia sekä melodiabasson käytön periaatteita, esim. palkeenkäyttö, kaaritukset, melodiasoitto, toinen ääni, borduna, unisono ja rekisterit. Nuottiesimerkkeinä on Kalaniemen soittamia ja sovittamia kappaleita. Kalaniemi kertoo myös ajatuksiaan melodiabasson käytön kehittämisestä, opetustyöstä, yhtyesoitosta ja melodiabasson tulevaisuudesta kansanmusiikissa. Kalaniemen musiikkia voi kuunnella mm. levyiltä Maria Kalaniemi (1992) ja Iho (1995).

• Ahvenainen, Veikko: Harmonikan käsikirja. Musiikki Fazer. Helsinki 1980.

  87-sivuiseen kirjaan on saatu mahtumaan paljon asiaa: harmonikan kehitys, historia ja tulo Suomeen, erimallisten harmonikkasoitinten esittelyä, tunnettujen hanuristien esittelyä, harmonikan rakenne, perussoittotekniikka, huolto- ja harjoitteluohjeita, harmonikansoiton opetus Suomessa, peruskurssitutkinnot ja musiikkisanastoa. Hyviä perusasioita suppeasti esitettynä. Osa tiedoista on kuitenkin jo vanhentunutta.

• Rantanen, Matti : Harmonikan aseman ja hanuristin roolin kartoitusta 1940-luvulta nykypäivään. Suomen harmonikkainstituutin vuosikirja 1/81 s. 95–100 . Ikaalinen 1981.

  Rantanen selvittää artikkelissaan muutosprosessia, joka on tapahtunut hanuristin roolissa ja harmonikan asemassa sotien jälkeisestä ajasta 80-luvun alkuun. Hän kuvailee mm. Viljo Vesterisen vaikutusta harmonikan soittoon ja muihin hanuristeihin, hanuristin arkipäivää, työtilannetta ja ohjelmistoa sekä opetustoiminnan alkamista Suomessa.

• Väyrynen, Mika: Harmonikansoiton tekniset periaatteet. Sibelius-Akatemiassa taiteellisella linjalla suoritettuun musiikin tohtorin tutkintoon liittyvä tutkielma. Helsinki 1997.

  Tutkielma käsittelee erilaisia konserttiharmonikan soitossa sovellettavia teknisiä periaatteita. Tarkasteltuja aiheita ovat soittotekniikan kehittymiseen vaikuttaneet taustatekijät, rentous soittotekniikan perustana, soittoasento, erilaiset rivijärjestelmät, vasemman ja oikean käden soittotekniikka sekä palkeenkäytön periaatteet. Tutkielman pohjana ovat kirjallisuuden lisäksi kirjoittajan omat kokemukset ja kaikki nuottiesimerkit on otettu hänen jatkotutkintokonserteissa esittämistään teoksista.

• Potinoja (nyk. Kossi), Riitta: The girl played like a heavenly bell - amerikansuomalainen harmonikkataiteilija Viola Turpeinen. Sibelius-Akatemiassa tehdyn taiteellisen projektin kirjallinen osa. 1994.

  Projektityössään Riitta Potinoja on perehtynyt amerikansuomalaiseen pianoharmonikkataiteilija-tanssimuusikko Viola Turpeiseen. Projektin taiteellisena osuutena Potinoja piti konsertin, jossa hän esitti Turpeisen ohjelmistoa. Kirjallisessa osassa tutustutaan Turpeisen elämään, musiikkiin, soittotyyliin ja ohjelmistoon. Mukana on Potinojan yhdessä Timo Alakotilan kanssa tekemät nuotinnokset 12 kappaleesta, jotka olivat projektikonsertin ohjelmana. Jokaisesta on kerrottu taustatietoja sekä analysoitu Turpeisen soittotyyliä. Liitteenä on Turpeisen levytysluettelot, muutama valokuva sekä Potinojan projektikonsertin ohjelma.

• Tamminen, Toivo: Sylvia Polsoa ja William Syrjälää tapaamassa. Uusi Kansanmusiikki 4/1991 s. 22–23. Kansanmusiikki-instituutti. Huhmari 1991.

  Toivo Tamminen kertoo tapaamisestaan Viola Turpeisen miehen William Syrjälän ja hanuristi Sylvia Polson kanssa Finnfest-juhlilla Lake Worthissa Floridassa. Mukana on tiivistelmä Sylvian elämästä ja muusikonurasta.

• Mattila, Kimmo: Kouvolasta 60 vuotta kurttuja. Uusi Kansanmusiikki 4/1992 s. 44–47. Kansanmusiikki-instituutti. Huhmari 1992.

  Artikkelissa kerrotaan Kouvolan harmonikkatehtaasta, harmonikan rakenteesta ja harmonikan valmistuksen eri vaiheista. Useita havainnollisia kuvia.

• Jalkanen, Pekka: Alaska, Bombay ja Billy Boy – Jazzkulttuurin murros Helsingissä 1920-luvulla. Suomen etnomusikologisen seuran julkaisuja 2. Helsinki 1989.

  Luku "Pelimannit ja iltamayhtyeet" (s. 69–72) kuvaa suppeasti 1920-luvun katusoittajia sekä iltama- ja kahvilayhtyeitä. Luvussa "Haitarijazzorkesterit" (s. 112–129) kerrotaan Dallapé-orkesterin synnystä ja vaiheista sekä sen kilpailijoista ja seuraajista.

• Siirtola, Leena: Vuoma-Pertin perintö. Uusi Kansanmusiikki 3/1992 s. 68–71. Kansanmusiikki-instituutti. Huhmari 1992.

  Tarinoita pelimanni Albert Vuomajärvestä eli Vuoma-Pertistä ja hänen pojastaan tanssimuusikko-säveltäjä Vilho Vuomajärvestä.

• Juvonen, Antti: Harmonikka, sen kehitys, rakenne ja sormittamisen periaatteet. Pro gradu-tutkimus. Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitos 1984.

  Luvussa 2 (s. 26–37) käydään läpi harmonikan kehitysvaiheet 1700-luvun lopulta 1900-luvulle. Luvussa 3 (s. 42–56) selvitetään konserttiharmonikan rakennetta, sormiojärjestelmiä ja äänikertoja. Hyviä havainnollisia kuvia.

• Kotirinta, Pirkko: Harmonikan kehityksestä ja roolista Suomen kansanmusiikissa. Suomen harmonikkainstituutin vuosikirja 1/81 s. 109–123. Ikaalinen 1981.

  Kotirinta tarkastelee erityisesti harmonikan kulttuurillista roolia kansansoittimena. Artikkelissa kerrotaan harmonikan kehityksestä aina kiinalaisista suu-uruista lähtien, harmonikan tulosta Suomeen, sen vastaanotosta ja leviämisestä, vaikutuksesta suomalaiseen kansanmusiikkiin ja harmonikan asemasta nykysuomessa (vuonna 1981).