Kirkkomusiikin osastoVirtuaalikatedraali Sibelius-Akatemia

URKUJEN RAKENNE
 


URKUSANASTO
 


SUOMEN HISTORIALLISIA URKUJA

in english

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Urkujen kuva

Asikkala (Päijät-Häme)

Kirkko

  • Jurva, Juho Albanus 1903
  • 32 äänikertaa, 2 sormiota ja jalkio
  • pneumaattinen soittokoneisto ja pneumaattinen hallinta

Asikkalan uusgoottilainen tiilikirkko valmistui 1880 Georg Wileniuksen suunnitelmien pohjalta. Se on länsitornillinen pitkäkirkko, jossa on lyhyet poikittaissakarat ja monisärmäinen kuoriosa. Pilarit jakavat sisätilan kolmeen laivaan.

Albanus Jurwa rakensi kirkkoon suuret urut vuonna 1903. Ne korjattiin ja laajennettiin 1966, kunnes Sotkamon Urkurakentajat Oy palautti urut soinnillisesti alkuperäiseen muotoonsa vuonna 2000. Asikkalan suuret urut ovat arvokkaat myös sointinsa ja ulkonäkönsä vuoksi.

Ulkoasu

Urut sijaitsevat suuren kirkon länsiparvella. Niiden fasadi on kookas ja näyttävä, ja urkukaapissa on paljon tilaa. Osastot on sijoitettu epäsymmetrisesti siten, että kaapin vasemmassa reunassa on toisen sormion paisutuskaappi, sen takana huoltotila ja sitten jalkion pillistö. Oikeassa reunassa on ensimmäisen sormion suuri pillistö. Tämän laatikon takana on pieni, kolmiäänikertainen ilmalaatikko vuodelta 1966. Soittopöytä on urkujen edessä keskellä, ja urkuri istuu kasvot kirkkoon päin.

Julkisivu on viisijakoinen. Keskimmäinen ja reunimmaiset kentät ovat keskenään yhtä korkeita ja kolmiopäätteisiä, kun taas väliin jäävät kentät ovat hieman matalampia ja tasapäätteisiä. Fasadin uusgoottilaista yläosaa värittävät korkealle kohoavat fiaalit kullattuine ristikukkineen ja muine koristeineen. Alaosa on maalattu valkoisella ja sinisellä. Urkukaapin sivuseinien ylemmissä täytepeileissä on ohut ja tiheä teräsverkko, jonka tarkoituksena lienee äänen vapaampi eteneminen. Fasadipillien suuaukkolinjat ovat vaakasuorat.

Fasadin muotoilu on yksinkertaista ja aiheiltaan niukkaa. Mittasuhteitten suuruus vaikuttaa katsojaan voimakkaasti.

Fasadin muotoilu on yksinkertaista ja niukkaa. Mittasuhteitten suuruus vaikuttaa katsojaan voimakkaasti.

Tekniikkaa

Urkujen ilmalaatikot ovat pneumaattisia äänikertakanavalaatikoita, joiden venttiilit avautuvat eri kokoisilla venttiilipalkeilla. Jokainen äänikertakanava on peitetty altapäin lasiluukulla. Mahdollisen vian etsintä on sen vuoksi helppoa ja havainnollista. Koneisto oli alun perin pneumaattinen, mutta vuoden 2000 korjauksessa se muutettiin sähköiseksi. Sähköinen toiminto muutetaan pneumaattiseksi erillisissä vaihdinyksiköissä, jotka on sijoitettu ilmalaatikoitten läheisyyteen.

Urkujen alkuperäinen, suurikokoinen ja rikkaasti muotoiltu soittopöytä palautettiin käyttöön viimeisimmässä korjauksessa. Sen sisältä poistettu mekaaninen koppelikoneisto on museoitu parvelle yhdessä vuoden 1966 korjauksessa rakennetun kolmisormioisen pöydän kanssa. Käytössä olevan soittopöydän koskettimistot on päällystetty selluloidilla ja eebenpuulla. Rekisterikoskettimet muodostavat urkuihin eräänlaisen kolmannen sormion, jonka alakoskettimesta äänikerta painetaan päälle, ja yläkoskettimesta taas pois.

Uruissa on yksi suuri palje, joka on rakennettu ilmalaatikoitten alle, ja josta kanavat johtavat kuhunkin ilmalaatikkoon. Ilmantarve on suuri, onhan sormioillakin useita 16' äänikertoja. Näyttää siltä, että paljelaitteisto ja kanavat on alun alkaen mitoitettu niukoiksi, sillä huojahduksia syntyy helposti, ja suurilla yhdistelmillä pillien saama ilmamäärä tuntuu laskevan. Tämä on kuitenkin urkujen alkuperäinen ominaisuus, joka on hyväksyttävä sellaisenaan.

Musiikillisia ominaisuuksia

Sormiokoskettimien takapäässä on suurehko lyijypaino palauttamassa kosketinta lepoasentoonsa. Paino tekee kosketuksesta tukevan, hieman jopa mekaaniseen vivahtavan. Tämän vuoksi soittimen kosketus on aina poikennut tavanomaisesta pneumaattisen koneiston kosketuksesta. Uusi sähkökoneisto ei ole muuttanut kosketuksen luonnetta. Urut ovat suuret, ja niiden kuuleminen ja rekisteröintien arvioiminen urkurin paikalta vaatii tottumusta ja harjoittelua. Sointi on pehmeä, laulava ja yksittäisissä äänikerroissa värikäs.

Pöydän viereen on rakennettu erillinen konsoli sähköistä kombinaatiolaitteistoa varten. Urkujen alkuperäinen dispositio on käytettävissä soittopöydästä, mutta ne kolme äänikertaa, jotka sijaitsevat uudella ilmalaatikolla pääpillistön takana, saadaan käyttöön vain mainitun konsolin kautta. Näistä äänikerroista kaksi on peräisin vuoden 1966 korjauksesta ja yksi vuodelta 2000.

Saksalaisen romantiikan periaatteet näkyvät selvästi. Ensimmäinen sormio on suuri ja vahva, kun taas toinen on hiljaisempi ja lyyrisempi. Toinen sormio on paisutuskaapin avulla vielä hiljennettävissä. Urkujen dynaaminen asteikko on laaja, ja erilaisia soolovärejä on käytettävissä runsain määrin.

 

Urkujen nykyinen dispositio

I sormio C-f3

II sormio C-f3

Jalkio C-d1

Principal 16’

Lieblich gedackt 16’

Principal 16’

Bourdon 16’

Geigenprincipal 8’

Subbass 16’

Principal 8’

Lieblich gedackt 8’

Gedacktbass 16’

Bourdon 8’

Salicional 8’

Flötenbass 8’

Flauto major 8’

Aeoline 8’

Violon 8’

Concertflöte 8’

Voix celeste 8’

Violoncello 8’

Gemshorn 8’

Viola 4’

Oktave 4’

Gamba 8’

Flauto dolce 4’

Posaune 16’

Ouintatön 8’

Oboe 8’

Principal 4’

Oktave 4’

Rohrflöte 4’

Kvinta 2 2/3’ (1965)

Oktave 2'

Waldflöte 2' (1965)

Terz 1 3/5' (2000)

Mixtur 3x

Trompete 8'

II-I, I-P, II-P, I-4’

Piano, mezzoforte, forte, tutti

Toinen sormio paisutuskaapissa