Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkon sakaristo

• Thulé, Bror Axel 1900
• 1 äänikerta, 1 sormio, ei jalkiota
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Ilomantsin vuonna 1796 valmistuneeseen ristikirkkoon rakensi Bror Axel Thulé pienet, tavalliset koulu-urut vuonna 1900. Niitä käytettiin vuoteen 1933 saakka, jolloin kirkko korjattiin, ja sinne hankittiin samalla uudet, isommat urut.

Vanha soitin vietiin kirkon asehuoneeseen, jossa se on säilynyt muuttamattomana.

Ulkoasu

Urut ovat koulu-uruiksi melko korkeat, mutta niiden etuseinän yläosassa ei silti ole pientä paisutusluukkua, vaan polvipaisutin avaa urkujen kantta. Kaappi on ruskeaksi värjättyä ja ohuesti lakattua koivua.

Tekniikkaa

Yhden äänikerran vuoksi ei hallintakoneistoa tarvita. Ilmalaatikko on yksinkertainen venttiilirivi, josta ilma viedään pilleihin konduktien kautta. Urkujen koneisto on mekaaninen. Ainoa äänikerta on kapeasti mensuroitu Principal 8', jonka alimmassa oktaavissa on puiset, tukitut pillit. Pienemmät pillit ovat urkumetallia. Varusteisiin kuuluvat ylä- ja alaoktaavikoppelit.

Musiikillisia ominaisuuksia

Oktaavikoppeleilla tehdyt rekisteröinnit viehättävät korvaa erikoisuudellaan. Niitä vastaavaa sointia ei saavuteta "tavanomaisin" urkukeinoin. Urkujen sointi on ollut Ilomantsin kirkossa pehmeä ja laulava, mutta ei varmaan kovin voimakas. Urut hoitivat tehtäväänsä kuitenkin yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Dispositio