Kirkkomusiikin osastoVirtuaalikatedraali Sibelius-Akatemia

URKUJEN RAKENNE
 


URKUSANASTO
 


SUOMEN HISTORIALLISIA URKUJA

in english

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Urkujen kuva

Mynämäki (Varsinais-Suomi)

Karjala Tl:n kirkko

  • Wikström, Karl Gustav 1894
  • 9 äänikertaa, 2 sormiota ja jalkio
  • mekaaninen soittokoneisto ja pneumaattinen hallinta

Turun läänin Karjalan länsitornillinen pitkäkirkko rakennettiin arkkitehti G. Th. Chiewitzin piirustusten mukaan, ja se valmistui vuonna 1869. Runkohuoneeseen liittyy kaksi matalampaa kylkiäistä kummallakin sivulla. Jäsentelyltään kirkko edustaa uusgotiikkaa.

Karl Gustav Wikströmin vuonna 1894 rakentamiin urkuihin suunniteltiin 12 äänikertaa, mutta soittimen valmistuttua siinä olikin vain yhdeksän. Kolmen äänikerran venttiilipalkeet ja pillitukit jätettiin odottamaan taloudellisesti parempaa tulevaisuutta. Soitinhuolto K.J. Hirvenoja teki vuonna 1966 urkuihin kohennuksen, jossa dispositio koki suurehkoja muutoksia. Myös puhallin lisättiin tuolloin urkuihin. Vuonna 1984 Jouko Pirkkanen palautti Hirvenojan muutokset niin lähelle alkuperäistä muotoa kuin se oli mahdollista. Hän käytti mm. Askaisten joitakin vuosia aikaisemmin purettujen Wikström-urkujen pillejä. Puuttuvia äänikertoja ei täydennetty, vaan urut jäivät 9-äänikertaisiksi.

Karjalan urut ovat ainoat soittokuntoisina säilyneistä Wikström-uruista. Jo sen vuoksi, mutta myös kauniin sointinsa ansiosta ne ovat arvokkaat.

Ulkoasu

Urkujen julkisivu hahmottuu kolmeksi pyörökaariseksi kentäksi, joista keskimmäinen, suurin, jakaantuu kolmeen suippokaariseen kenttään. Kaikki pillikentät ovat symmetrisiä. Fasadi päättyy ylhäällä voimakkaaseen, kaarevaan friisiin, joka kerää fasadin yhdeksi kokonaisuudeksi. Koristeissa on käytetty uusgotiikan aiheita.

Ensimmäisen sormion pillistö on välittömästi fasadin takana. Sen ja huoltotilan takana on toisen sormion paisutuskaappi, ja sen takana jalkion pillit. Soittopöytä on urkujen edessä, ja soittaja istuu kirkkoon päin kääntyneenä.

Tekniikkaa

Ilmalaatikot ovat pneumaattisesti toimivia äänikertakanavalaatikoita. Urkujen laskospalje on sormiolaatikoitten alla. Syöttöpaljetta käytetään käsivivulla, joka on sijoitettu urkujen oikeaan sivuseinään. Wikströmin erikoisuutena oli rakentaa kevyesti toimivia, käsikäyttöisiä ilmanantolaitteita.

Koskettimistot on päällystetty selluloidilla ja ebenpuulla, ja rekisterikoskettimet ovat toisen sormion yläpuolella yhdessä rivissä. Soittopöydässä olevat koppelit toimivat mekaanisesti, paitsi oktaavikoppeli, joka on pneumaattinen. Hallinnan välitys on pneumaattinen, mutta kiinteät yhdisteet ja tutti voidaan järjestellä halutulla tavalla mekaanisesti. Soittokoneisto on pöydästä lähtien mekaaninen, mutta muuttuu pneumaattiseksi fasadin alapuolella. Laatikoitten reunassa on siis pneumaattiset vekselit.

Musiikillisia ominaisuuksia

Alkuperäiset Wikström-pillit ovat luonnonvalua, jossa on yhtä paljon tinaa ja lyijyä. Niiden ulkopinta on tyypillisesti laikullinen. Suurempi lyijypitoisuus keskittyy laikkuihin, kun taas laikkujen väleihin jäävässä verkossa on enemmän tinaa. Avoimet pillit on viritetty ekspressioslitsillä.

Urkujen sointi on täyteläinen ja hienostunut. Pillien aktivointi on mieto, ja ne soivat rauhallisesti ja laulavasti.

 

Dispositio

I sormio, C-f3

II sormio, C-f3

Jalkio C-d1

Borduna 16’ (c0-)

Violin Principal 8’

Subbass 16’

Principal 8’

Gedackt 8’

Melodia 8’

Dulcet 4’

Oktava 4’

Trompete 8’

Koppelit: II-I, II-I 4’, I-Ped, II-Ped

piano, forte, tutti

Kombinaatiolaite

Valmistuneitten urkujen dispositio oli samanlainen nykyisen kanssa

Lisätietoja

Erkki Valanki, Urkujenrakentaja K. G. Wikström. Omakustanne. Kangasala 1979.

Jouko Pirkkanen, Karjala Tl. kirkon urut, Rakentanut K.G. Wikström vuonna 1894 – Niiden vaiheista ja rakentajasta. Raportti korjaustyöstä 1984.