in english

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkko

• Thulé, Bror Axel 1888
• 14 äänikertaa, 2 sormiota ja jalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Yläneen Pyhän Olavin kirkon rakensi Mikael Piimänen 1782. Kirkko on ristikirkon ja pitkäkirkon välimuoto, sillä sen pitkillä sivuilla on kylkiäiset, joiden perään on rakennettu asehuone ja sakaristo. Länsipäädyssä on sipulihuippuinen torni.

Bror Axel Thulé rakensi kirkon parvelle urut vuonna 1888. Parven korkeus teki mahdolliseksi nostaa ilmalaatikot korkealle ja rakentaa soittopöytä niiden alle, syvyystilaa kun oli niukasti. Oy Kangasalan Urkutehdas Ab rakensi urkuihin uuden palkeen, muutti dispositiota ja lisäsi puhaltimen vuonna 1967. Urkujen runkorakenteita, koneistoa enempää kuin ilmalaatikoitakaan ei muuteltu. Yläneen urut ovat esimerkki ajalta, jolloin mekaanisiin urkuihin rakennettiin samoja apulaitteita, jotka olivat pneumatiikalle luonteenomaisia.

Ulkoasu

Julkisivu on kolmikenttäinen. Keskimmäinen, tasapäätteinen kenttä on suurin. Sen molemmin puolin on kolmiokoristeiset sivukentät, jotka on profiloitu hieman keskikenttää ulommaksi. Kaikki fasadipillit ovat mykkiä. Urkukaappi on valkoinen kullatuin koristein.

Kaikki ilmalaatikot on sijoitettu fasadin taakse rinnakkain. Keskellä on jalkion laatikot puolikkaisiin jaettuina, niiden molemmin puolin toisen sormion laatikot, ja ulommaisina ensimmäisen sormion laatikot. Näin päästään trumpetti virittämään urkujen sivuseinien kautta. Laatikot on käännetty niin, että äänikerrat ovat kirkon pituusakselin suuntaisia, diskanttipäät fasadin puolella. Laatikoitten takana ovat palkeet, ainoat säilyneet Bror Axel Thulén rakentamat kuutiopalkeet.

Tekniikkaa

Ilmalaatikot ovat Bror Axel Thulén patenttilaatikoita, joihin välitys soittopöydästä on kokonaan mekaaninen. Soittopöytä on omassa syvennyksessään fasadin alla. Pöydän norsunluu-ebenpuupäällysteisten koskettimistojen yläpuolella ovat nelikulmaiset rekisterikoskettimet, joista äänikerrat kytketään soimaan painamalla. Äänikerrat laukaistaan pois painamalla rekisterikilpeä kyseisen nappulan yläpuolelta. Uruissa on yksi lisäävä kombinaatio ja myös mekaanisesti toimiva yleispaisutin polkimella.

Soittokoneisto kulkee ilmalaatikoille soittopöydän alta, kääntyy sivuille ja edelleen ylös laatikoitten kylkeen. Kuutiopalkeet on yhdistetty pääkanavalla, joka sijaitsee ilmalaatikoitten bassopäässä. Hallintakoneisto tulee urkujen keskiviivalla kapeana listenippuna pääkanavaan, ja hajoaa edelleen äänikertaventtiileihin. Koneiston suunnittelija on ratkaissut koneistovetojen ongelman helpon näköisesti.

Vuoden 1967 korjauksessa kuutiopalkeet jätettiin paikalleen, mutta otettiin pois käytöstä. Niiden päälle asetettiin uusi vastalaskospalje, josta ilma siirtyy yhden kuution ilmakanavan kautta pääkanavaan.

Musiikillisia ominaisuuksia

Urkujen kosketus on äänikertakanavalaatikon vuoksi hitaan tuntuinen. Tämä johtuu siitä, että kukin soittoventtiili aukeaa eri aikaan, eikä kosketuksessa ole mekaaniselle koneistolle luonteenomaisena pidettyä kynnystä. Kosketus on kuitenkin kevyt myös koppeleiden kanssa.

Principal-pilleissä on tinaa noin 60 % ja huiluissa noin 30 %. Suuret puupillit ovat mäntyä, pienet taas lakattua koivua. Sointi on rauhallinen ja laulava, sillä pillejä on aktivoitu vain kohtuullisesti, onhan kirkko pieni ja akustisesti herkkä. Dispositiossa on kaksi ylipuhaltavaa äänikertaa, vaikka kyse on verraten pienestä soittimesta. Urkujen sointi on leveä, pehmeä ja rauhallinen.

  Nykyinen dispositio

Alkuperäinen dispositio

Lisätietoja

Pentti Pelto, Kaksi suomalaista urkuperinnettä. Sibelius-Akatemia. Vammala 1994.

Pekka Suikkanen, Yläneen kirkon urut, Organum 1/1997