Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Vanha kirkko

• Zachariassen, Jens Alexander 1883
• 18 äänikertaa, 2 sormiota ja jalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Simon Jylkkä-Silvén rakensi Iisalmen maaseurakuntaan erivartisen ristikirkon vuonna 1779. Kirkon keskustaa korostaa suippokattoinen lyhty, ja sisäkatteena on lautaholvit. Kirkko sai ensimmäiset, Jens Alexander Zachariassenin rakentamat, urkunsa vuonna 1883. Soitin on kokenut monia uudistuksia. Sen dispositio on muuttunut, koneistoa on korjailtu, kuutiopalkeet on poistettu ja koko soitinta siirretty puolitoista metriä taaksepäin. Puhallin on lisätty 1965. Viimeisimmässä korjauksessa vuonna 2001 Sotkamon Urkurakentajat Oy rakensivat uuden palkeen ja palauttivat disposition alkuperäiseen muotoon.

Iisalmen vanhan kirkon urut ovat muutoksista huolimatta edelleenkin yhdet parhaimmin soivista, säilyneistä Zachariassen-uruista.

Ulkoasu

Julkisivu muodostuu viidestä osasta. Keskellä on pyörökaarinen, tasapäätteinen suuri kenttä, jossa on yhdeksän pilliä. Reunoilla on suorakulmaiset, niin ikään yhdeksänpilliset turellit. Väliin jäävät tavanomaiset välikentät, joissa on 7 pilliä kummassakin. Fasadin pilleistä 24 on soivia, ja ne kuuluvat pääsormion ison Principalin sävelille C-h0. Fasadi ei ole kovin korkea ja koristeita on niukasti. On mielenkiintoista havaita, että saman rakentajan Hankasalmlle rakentamiin urkuihin tuli puolitoista vuosikymmentä myöhemmin täsmälleen samanlainen fasadi.

Välittömästi fasadin takana on sormioitten yhteinen ilmalaatikko, ja sen takana jalkion ilmalaatikko. Urkukaapin takaseinän takana oli alun perin neljä kuutiopaljetta, mutta nykyisin niiden paikalla on uusi, suuri laskospalje.

Tekniikkaa

Ilmalaatikot ovat ajalle ja rakentajalle tyypilliset listelaatikot, joiden runko on mäntyä, mutta fundamenttilauta mahonkia. Venttiilien vetolangat lähtevät laatikosta hieman vinoon. Tällä rakenteella lienee pyritty pienentämään langan liikekitkaa. Jalkion suurimmissa äänissä on kaksoisventtiilit ja -kanavat.

Soittopöytä on urkujen edessä, ja soittaja istuu kasvot kirkkoon päin. Sormiokoskettimistot ja hallintakoneiston nivelet on uusittu. Koppeli toiselta sormiolta jalkioon puuttui alun perin, mutta se lisättiin vuoden 1965 korjauksessa. Soittopöydän vakiovarusteisiin kuuluu kaksi Forte-poljinta, joista toinen avaa ja toinen sulkee tietyt voimakkaat äänikerrat. Tämä on yksinkertainen ja helposti käytettävä soittoapulaite.

Soittokoneisto menee soittopöydän alta taaksepäin, nousee ylös sormiolaatikon takareunan kohdalla, ja jakaantuu sitten kahtia. Kaksi kapeaa, vaakasuoraa vellastoa jakaa välitykset edelleen venttiileille. Hallintakoneisto kulkee soittopöydän alta sormiovälitysten molemmin puolin, mutta liittyy listeisiin ilmalaatikon puolikkaitten välissä keskellä. Koneiston suurehkon massan vuoksi nopea soittaminen tuntuu raskaalta. Hieman hitaampi soitto on luonteenomaisempaa.

Uusi palje syöttää ilmaa vanhojen ilmakanavien kautta urkuihin. Kanavissa on alusta alkaen ollut tasaajat pienentämässä sointutoistojen aiheuttamia paineen huojahduksia.

Musiikillisista ominaisuuksista

Urkujen erikoisuus on ainoa säilynyt melodiapillistö maassamme. Se on rakennettu sormiolaatikon alle, ja kytketään koppelin tapaisella poljinmekanismilla ensimmäisen sormion välitykseen. Pillistössä on Trompet 8’ c1-g2, ja se on rakennettu niin, että moniäänisesti soitettaessa vain yli ääni soi. Koraalisoitossa se korostaa ylintä ääntä ilman triosoiton hankaluuksia. Sitä voidaan pitää pneumaattisen melodiakoppelin edeltäjänä. Sama diskantin korostaminen leimaa myös ensimmäisen sormion yläoktaavikoppelia, joka toimii yksiviivaisesta c:stä ylöspäin.

Pillit ovat tyypillisiä Zachariassenin pillejä, jotka näyttävät tehdyn Uudenkaupungin verstaalla. Molemmat huulet ovat kuperia, ääniraot on kavennettu reunoiltaan juottamalla ja suurten pillien alahuulen sisäpinta on koverrettu. Hampaat ovat luonteenomaisesti erilaisia äänikertatyypistä riippuen. Ilmanpaine on matalahko (noin 65 mm/vp) ja pillien ääniraot suhteellisen suuria.

Urkujen sointi on pehmeä, lämmin ja täyteläinen. Siinä voi aistia myös ylväyttä ja itsetietoisuutta. Jalkion principal on tehty sinkistä, joka 1880-luvulla teki tuloaan urkujenrakennukseen. Kyse ei ollut säästämisestä, sillä sinkki ei ollut tuolloin halpaa, vaan syy oli soinnillinen.

Dispositio on perustaltaan tavanomainen 1800-luvun lopun dispositio. Erikoisuutena ovat ensimmäisen sormion kaksi kaksoishuulista äänikertaa: Flauto major ja Dubbelflöjt. Edellinen on avoin ja soinniltaan suuri, jälkimmäinen taas tukittu ja ääneltään pienempi. Kornett oli kuoroäänikertana mixturia yleisempi 1800-luvun lopun uruissa. Se antaa kiinteän ja intensiivisen soinnin, millä varmaan on yhtymäkohtia siihen, että ajan uruilla soitettiin paljon neliäänistä homofonista satsia.

Dispositio

Lisätietoja

Pentti Pelto, Kaksi suomalaista urkuperinnettä. Sibelius-Akatemia, Vammala 1994.