Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkko

• Zachariassen, Jens Alexander 1878
• 13 äänikertaa, 2 sormiota ja jalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Tuupovaaran Zachariassen-urut rakennettiin alun perin Paimion aumakattoiseen, 1680-luvulla rakennettuun kivikirkkoon. Kun Paimion kirkko sai uudet urut vuonna 1951, Julius Ernvall osti vanhat ja lahjoitti ne Tuupovaaraan, jonka myöhäistä uusgotiikkaa edustavaan puukirkkoon urut siirrettiin vielä samana vuonna. Parven syvyysmitan pienuuden vuoksi alkuperäinen kolmen kuutiopalkeen ryhmä varastoitiin tornihuoneeseen, ja urkuihin tehtiin uusi vastalaskospalje.

Tuupovaaran urkujen dispositiota on muutettu jo Paimiossa vuonna 1920, ja urkuja on korjattu Tuupovaarassa ainakin vuosina 1970 ja 1987. Muuteltuinakin Tuupovaaran urut ovat muistomerkki Zachariassenin urkujenrakennustoiminnan ensimmäisestä vaiheesta, jota leimaa luja tekniikka ja kirkas, laulava sointi.

Ulkoasu

Urut on sijoitettu pääoven yläpuoliselle parvelle, ja ne asettuvat käytettävissä olevaan tilaan luontevasti. Julkisivu on viisikenttäinen. Keskimmäisessä, pyörökaarisessa ja päätykolmiolla korostetussa kentässä on yhdeksän suurta Principal-pilliä. Reunoilla on tasapäätteiset kentät. Väliin jää kaksi pientä, neljän pillin kenttää. Soittopöytä on urkujen vasemmassa sivuseinässä. Välittömästi fasadin takana on sormioitten yhteinen ilmalaatikko, ja sen takana jalkion ilmalaatikko. Välissä on huoltokäytävä.

Tuupovaaran urkujen fasadi on lähes samanlainen kuin Vähänkyrön fasadi samalta vuodelta ja Kullaan fasadi 1890-luvun puolivälistä. Eroa on pienissä yksityiskohdissa ja koristelussa.

Tekniikkaa

Ilmalaatikot ovat listelaatikoita, joiden rakenteita on korjauksissa jonkin verran muuteltu. Listeet ovat saaneet modernit tiivisteet, venttiilit topparin ja venttiililangat uudet läpivientitiivisteet. Soittokoneisto kulkee soittopöydästä kahden vaakasuoran vellaston kautta venttiileille. Hallinta toimii pitkillä vetoaisoilla ja vaakasuorilla velloilla ilmalaatikon puolikkaitten välissä oleviin vippoihin, ja niistä suoraan listeitten välissä oleviin liitoskappaleisiin. Suunnittelun selkeys ja yksinkertaisuus on mekaniikan luonteenomainen piirre.

Urkujen ilmansyöttöön kuuluu kaksi virityskäytävän alle sijoitettua tasaajaa, jotka ovat edelleen toiminnassa, vaikka palje onkin vaihtunut. Polkeminen ei ole enää mahdollista.

Musiikillisia ominaisuuksia

Koska soittopöytä on sivuseinässä ja sen yläpuolella oleva seinä umpinainen, urkuri kuulee soittonsa epäsuorasti, kirkosta heijastuneena. Kosketus on tukeva, mekaaniselle koneistolle luonteenomainen, ja rekisteritappien liike on pitkä.

Viimeisimmät korjaukset ovat tuoneet Tuupovaaran urkujen sointiin viime sotien jälkeisen urkuajattelun piirteitä. Uruista on poistettu Bordun 16’ ja Trompet 8’, ja toiselle sormiolle on lisätty kaksijalkainen äänikerta, jollaista siinä ei ole alun perin ollut. Muutokset ovat ohentaneet ja keventäneet sointia, vaikka zachariassenilainen perusta onkin vielä kuultavissa.

 Dispositio 1878

Dispositio 1987