in english

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkko

• Normann, Gustav 1877
• 14 äänikertaa, 2 sormiota ja jalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Tallinnalainen urkujenrakentaja Gustav Normann rakensi kaksisormioiset urut Leppävirran kirkkoon vuonna 1877. Kun Leppävirralle hankittiin isommat urut 1945, Normannin soitin siirrettiin Kontiolahden vuonna 1881 valmistuneeseen, puiseen pitkäkirkkoon. Siirron yhteydessä uruille tehtiin mekaanisia muutoksia, joiden vaikutus sointiin jäi kuitenkin vähäiseksi. Vuonna 1964 jalkion toinen 8’ äänikerta muutettiin oktaavia korkeammaksi. Sen jälkeenkin urkuihin on tehty pieniä muutostöitä.

Kontiolahden urkujen yksityiskohdat muistuttavat rakenteeltaan enemmän myöhäisbarokkia, kuin omaa rakennusaikaansa. Romantiikkaa niissä on oikeastaan vain tasavireisyys. Soitin on merkittävä paitsi historiallisesti, myös erityisen laulavan ja kauniin sointinsa ansiosta.

Ulkoasu

Urut sijaitsevat kirkon länsipäädyn parvella. Tila kaiteen ja takaseinän välissä on uruille niukka, minkä vuoksi mm. palkeet on jouduttu viemään tornikamariin. Fasadi ja urkukaapin pääosa muodostavat rakenteellisen kokonaisuuden, johon pääsormion ilmalaatikko liittyy. Pääurkuja hieman leveämmässä takaosassa ovat jalkion ja toisen sormion pillistöt päällekkäin. Kattoa ei urkukaapissa ole.

Julkisivu voidaan hahmottaa joko viisi- tai kolmiosaisena. Keskimmäinen, suurin kenttä hallitsee kokonaisuutta. Sen molemmin puolin on kaksikerroksiset kentät ja molemmilla reunoilla pienemmät, yksikerroksiset kentät. Fasadin yläosassa on voimakas koristeaihe, joka sitoo kolme kenttää keskeltä yhdeksi kokonaisuudeksi. Veistetyt lehtiaiheet antavat fasadille koristeellisen leiman.

Tekniikkaa

Ilmalaatikot ovat pontattuja listelaatikoita, joissa on vanhahtavaan tapaan terssijako. Venttiilipesät ovat pieniä. Jalkion ilmalaatikon rakenteessa kiinnittää huomiota se, että kolmannen äänikerran tukki on luultavasti lisätty siihen jälkeenpäin joko Normannin tai jonkun toisen toimesta. Juuri tämä äänikerta on siirretty yhtä oktaavia korkeammalta soivaksi.

Urkujen alkuperäisten palkeitten rakenteesta ei ole tietoa. Ne on korvattu yhtä kerrosta ylempänä tornikamarissa olevalla yksilaskoksisella varastopalkeella ja sitä syöttävällä puhaltimella. Palkeesta johtaa suurehko kanava urkuihin. Pääsormion ilmalaatikon pohjassa olevat modernit tasaajat ovat ilmeisen välttämättömiä. Koska kaikilla osastoilla on yhteinen paine, tasaajien vaikutus ulottuu koko urkuihin.

Soittopöytä on erillisenä urkujen edessä ja urkuri istuu kirkkoon päin. Pöydän ulkopuoli on tarkoituksellisen suoraviivainen ja yksinkertainen, mutta koskettimistot on päällystetty norsunluulla ja eebenpuulla, ja soittopöydän sisäpuoli on tehty kiillotetusta saarnesta. Rekisteritapit ovat suuria, niiden liikerata on lyhyt ja niissä on porsliinikilpiin painetut nimet.

Musiikillisia ominaisuuksia

Urkuja on suhteellisen helppo soittaa, sillä koneisto toimii kevyesti myös koppeleitten kanssa. Principaleissa on helähtävät alukkeet ja pehmeä, mutta kantava ja kirkon täyttävä sointi. Huiluilla soitetut soolot saavat luonteenomaisten alukkeitten kautta erityistä intensiteettiä. Kieliäänikerrat puuttuvat, minkä vuoksi urkujen kokonaissointi on hillitty, ja se jää vaille kielten antamaa loistoa.

  Dispositio

Lisätietoja

Pasi Karjalainen, Kontiolahden kirkon urut ja Gustav Normann, MuM tutkintoon kuuluva tutkielma, Sibelius-Akatemia, Kuopion osasto.

Pasi Karjalainen, Kontiolahden kirkon urut, Organum 2/1996.