Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Revonlahti, Seppo Taavetti

• Lybäck, Petter 1870
• 3 äänikertaa, 1 sormio, ei jalkiota
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Revonlahden kirkon lähettyvillä on Seppo Taavetin hallussa kolmiäänikertaiset kamariurut, jotka ovat Petter Lybäckin rakentamat ilmeisesti vuoden 1870 tienoolla. Urkujen ensimmäinen omistaja oli Raahen lukkari Albert Pekuri, joka osti ne rakentajalta vuonna 1888.

Pekuri kuitenkin möi soittimen Ylivieskan kirkkoon jo 1890, ja pari vuotta tämän jälkeen urut tulivat Revonlahden kirkkoon, jossa ne olivat käytössä aina 1920-luvun alkupuolelle saakka. Vielä 1950-luvulla urut olivat Revonlahden kirkossa, mutta joutuivat tuolloin erääseen revonlahtelaisen taloon, josta ne siirtyivät Seppo Taavetin haltuun. Urut ovat varastoituina kylmään vajaan, ja ne on osittain purettu. Lähes kaikki osat ovat säilyneet. Tämä soitin on ainoa ehjänä säilynyt rakentajaltaan.

Ulkoasu

Urkukaappi jakaantuu ylä- ja alosiin. Alaosa sisältää palkeet, ilmalaatikon, koneiston ja sormion, kun taas yläosa kätkee sisäänsä pillit. Tummaksi ootrattu kaappi on etukulmistaan pyöristetty, ja se on selkeästi jäsennelty profiloiduin listoin. Yläosa jakaantuu kolmeen kenttään, joista keskimmäinen on korkein. Kenttiä peittää punainen kangas. Kaapin koristelu on rikasta.

Ulkoasu on taitavan ammattimiehen tekemä, sillä työ on täsmällistä ja lujaa, ja muodot ovat täsmällisiä. Soitin olisi ollut edustava huonekalu omistajansa tiloissa, mutta rakentajan alkuperäisestä tarkoituksesta poiketen soitin on palvellut pääasiassa kirkkosoittimena.

Tekniikkaa

Sormiokoskettimiston takana on listelaatikko, jolla on kolme listettä ja pillitukkia. Pisimmät pillit ovat kaapin takapuolella omalla pillitukillaan, jota on levitetty niin, että kondukteja ei tarvita. Erinomaisen tarkasti tehtyjen, ja kromaattiseen järjestykseen aseteltujen soittoventtiilien niskassa on kevennysventtiili ylintä diskanttia lukuun ottamatta. Venttiililangoissa on ylimääräinen nivel ennenkuin vetolangat menevät ruuman alapohjan läpi. Soittovälitys toimii vipoilla samoin kuin liitejalkionkin välitys alhaalta. Rekisteritapit on järjestetty koskettimiston molemmin puolin kaareviin tauluihin. Mitään nimiä ei tapeissa ole. Kaikki yksityiskohdat todistavat hienostuneesta suunnittelusta ja suuresta tekemisen taidosta.

Tieto urkujen rakentajasta perustuu 25.2.1888 Ylivieskassa ilmestyneen Kaiku-nimisen sanomalehden artikkeliin, jossa nimimerkki H.P. kirjoittaa mm. ”Urut ovat kolmiäänikerrolliset, kaunisääniset, sekä ulkomuodoltaankin siistit ja somasti rakennetut. Urut on rakentanut herra Lybäck, Kruunupyyssä. .. minun ja monen muunkin mielessä on niissä kyllin ääntä säestyksellä kaunistamaan kirkko-veisua, joka vaan onkin urkujen tarkoitus. Eikähän Jumala sitä vaadi että Häntä ukkosen tavalla pitää kunnioittaa, eikä se ihmisen korvaankaan Jumaloa palvellessa kuulu somalta.”

Dispositio