in english

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Tampereen museot HM 1100:1

• Thulé, Anders 1856
• 7 äänikertaa, 1 sormio ja liitejalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Anders Thulé rakensi Kuoreveden urut Krimin sodan aikaan vuonna 1856. Bror Axel Thulé kertoo muistelmissaan, että Kuoreveden urkujen hinta oli halpa. Urkujen piirustukset on päivätty 25.11.1854 ja ajan käytännön mukaisesti keisari vahvisti ne 15.5.1855. Urut tarkasti 30.8.1856 urkuri G.A. Weckman Hämeenlinnasta.

Soitin oli käytössä Matti Åkerblomin vuonna 1779 rakentamassa Kuoreveden kirkossa vuoteen 1915, jolloin se siirrettiin pois uusien tieltä ja talletettiin Hämeen museoon. Museossa urkuja soitettiin muutamia kertoja konserteissa, mutta vuonna 1993 ne purettiin ja varastoitiin.

Kuoreveden urut ovat vanhimmat täysin muuttamattomina säilyneet kirkkourut maassamme. Edes puhallinta ei niihin ole lisätty. Ne odottavat uudelleen pystyttämistä ja ymmärtävän soittajan huolenpitoa.

Julkisivu ja rakenne

Urkujen julkisivussa on viisi tasapäätteistä pillikenttää, joista keskimmäinen on suurin, noin kahdeksan jalan korkuinen. Sen yläpuolella olevaan palkkiin on lisätty pieniä ruusukkeita, jotka esiintyvät usein myöhemmissä Thulé-fasadeissa. Saman kentän päällä on lyyrakoriste ja hieman ulompana maljakot. Suuaukkolinjojen kaarevat linjat elävöittävät muuten melko askeettista ulkoasua. Urkujen halpa hinta näkyy julkisivupilleissä, sillä ne on tehty puusta ja maalattu hopeapronssilla.

Kuoreveden yksisormioisten urkujen kaappi on tehty yksinkertaisena kehysrakenteena ilman kattoa. Väljän kaapin keskellä on ilmalaatikko, jonka joka puolelle jää runsaasti tilaa. Ilmalaatikon alla on kaksoispalje, jonka alempi, kiilan muotoinen osa toimii poljettavana syöttöpalkeena, ja ylempi – sekin kiilan muotoinen – varastona. Soittopöytä on urkujen vasemmassa sivuseinässä fasadin laitimmaisen pillikentän takana. Poljin varusteineen on kaapin oikeassa sivussa reunimmaisen pillikentän suojassa.

Tekniikkaa

Pontattu listelaatikko on suuri, tilava ja erinomaisen tarkasti tehty. Sen päällä ovat urkujen kaikki kuusi äänikertaa. Laatikon kanavat on erotettu toisistaan kaksinkertaisilla väliseinillä, joiden tarkoituksena on estää kanavavuodot. Soittokoneisto kulkee soittopöydästä vaakasuoran vellaston kautta laatikon venttiileihin. Kaikki koneiston osat on tehty tarkasti ja viimeistelty huolella.

Rekisterikoneisto on puolestaan lyhyt ja yksinkertainen, sillä listeitten päät tulevat lähelle nuottilautaa, jonka alapuolelle rekisteritapit on sijoitettu. Tapeissa on posliinikilvet ja niissä painetut äänikertanimet. Penkin istuin on verhoiltu nahalla ja sen reunaa kiertää koristeellisesti leikattu nauha.

Sormion ääniala on ajalle ja rakentajalle tavanomainen. Alakoskettimet on päällystetty ebenpuulla ja yläkoskettimet norsunluulla. Jalkio on nykyajan soittajan kannalta lyhyt, vain puolitoista oktaavia, mutta se oli Anders Thulén yleisin käytäntö 1860-luvulle saakka.

Urkujen metallipilleissä näkyy karkea kädenjälki. Levyn vahvuus vaihtelee ja juotossaumat ovat epätasaisia. Ehkä Anders Thulé on kouluttanut uutta pillintekijää, emme tiedä. Avoimet metallipillit viritetään kannella, jollaisia Anders Thulé käytti 1860-luvulle asti, mutta joita on säilynyt Kuoreveden lisäksi vain Sundin uruissa. Kansi on muotoiltu pillin rungon yläpäästä niin, että etupuoli on katkaistu vaakasuoraan hieman yli puolivälin, ja pitempi takapuoli on leikattu suorakulmaiseksi läpäksi. Tämä on taivutettu noin 45 asteen kulmaan pillin ylle. Partoja on vain tukituissa pilleissä. Käytetyn urkumetallin tinapitoisuus on noin 40 %. Neliömäiset puupillit on tehty huolellisesti ja täsmällisesti.

Musiikillisia ominaisuuksia

Uruissa on vähän äänikertoja, mutta niiden ominaisuudet riittävät monipuoliseen ja rikkaaseen rekisteröintiin, sillä kaikki tarpeelliset äänikerrat ovat edustettuina. Principalit (8’, 4’, 3’ ja 2’) muodostavat soinnin rungon, jota suuri huilu ja yksi viuluäänikerta täydentävät.

Pehmeän ja täyteläisen soinnin lähtökohta on korkea (1:3) suuaukko, joka antaa luonnostaan voimakkaan äänen. Tällöin pillien aktivointi (ilman puhalluksen määrä) voidaan pitää kohtuullisena, mikä puolestaan tuottaa perussävelvoittoisen soinnin. Tämä on tyypillistä Anders Thulén kirkkouruille, ja se näkyy jossain määrin vielä hänen poikansa, Bror Axel Thulén uruissa.

Anders Thulén soinnin kokonaisuutta karakterisoivat piirteet ovat kuultavissa Kuoreden uruissa selvästi: bassoa ja sopraanoa – ääriääniä – korostava balanssi, lämmin ja täyteläinen sointiväri sekä äänikertojen erinomainen sulautuminen. Voidaan päätellä Thulén ajatelleen moniäänistä koraalisatsia urkuja rakentaessaan. Tällaisessa tehtävässä urut ovatkin omimmillaan; ne tukevat seurakunnan laulua oivallisesti.

Dubbelflöjtillä ja Salicionalilla on yhteinen suuri oktaavi puupillein. 29.11.1854 päivätyssä tarjouksessa on Fugara, mutta rekisteritappiin on kirjoitettu Salicional. Äänikerran mensuuri viittaa Fugaraan.

Dispositio