in english

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Kirkon lattialla

• Telin, Anders 1768
• 8 äänikertaa, 1 sormio ja jalkio
• mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Uudenkaarlepyyn urkujen rakentaja, kokkolalainen Anders Telin, oli pätevä laivanrakennusmestari, joka oli opiskellut Ruotsissa ja rakensi suuren määrän laivoja kotikaupungissaan. On mahdollista, että laivanrakennuksen huono aika 1760-luvulla pakotti hänet urkujen rakentamiseen, mihin hän oli kaikesta päätellen tuntenut vetoa jo aikaisemmin.

Anders Telin näyttää aloittaneen urkujen rakentamisen ilman tilausta. Uudenkaarlepyyn seurakunta päätti ostaa valmiin soittimen, ja se sijoitettiin Elias Brennerin vuonna 1708 rakentaman kirkon pääoven yläpuolella olevalle parvelle. Urut vihittiin 26.5.1768, ja ne olivat käytössä aina vuoteen 1909 saakka, jolloin kirkkoon hankittiin uudet urut. Seminaarinlehtori Iivari Forsman-Koskimies siirsi Telin-urut ristikirkon pohjoissakaran perälle, jossa ne edelleenkin ovat. Koskimies piti soitinta soittokunnossa jopa konserttiesiintymisiin saakka, ja vielä 1950-60-lukujen taitteessa sitä saattoi hieman soittaa. Nykyisin urut ovat soittokunnottomat. Siitä huolimatta ne ovat merkittävä muistomerkki maamme urkuhistoriassa.

On mahdollista, että Anders Telin käytti näitä urkuja rakentaessaan vanhemman soittimen osia: ilmalaatikot, ehkä joitakin puupillejä. Tätä ei ole kuitenkaan voitu todistaa. Ilmalaatikoitten rakenne ja sävelala kuuluvat selvästi 1600-luvun puolelle, ja soittoventtiilien järjestelystä ja rakenteesta voi nähdä, että jalkiokoppeli on joskus toiminut toisen venttiilirivin avulla. Viimeksi mainittua ei Telin ole rakentamisessaan hyödyntänyt.

Fasadi

Uudenkaarlepyyn urkujen viisijakoinen fasadi koostuu kolmesta turellista sekä niiden väleihin jäävistä kaksikerroksisista kentistä. Turellien yläpäissä olevat puolipyöreät profiililistat on "taivutettu" myös ylöspäin. Turellit ovat kevyet ja sirot, sillä niissä on vain viisi pilliä kussakin. Välikentissä on pieniä pillejä taas huomattavan paljon, 15 pilliä kussakin. Fasadin puurakenteitten massiivisuus ja painoarvo fasadipilleihin nähden on suurempi kuin ajan fasadeissa yleensä. Ruotsalais-suomalainen 1700-luvun perinne leimaa fasadia, vaikka monissa yksityiskohdissa näkyy rakentajan persoonallinen ote.

Kirkkoon näkyvä urkukaappi sisältää sormiopillistön sekä koskettimistot ja koneiston. Sormio-osaston takana on toinen kaappi, jonne jalkion kahden äänikerran pillit on sijoitettu. Molempia kaappeja yhdistää matala alarakenne, johon palkeet, ilmakanavat sekä jalkion koneisto on sijoitettu. Alarakenne muistuttaa kaiteineen laivan reelinkiä. Urut on maalattu sinivihreällä värillä ja muutamat koristeet ovat kullanvärisiä.

Tekniikkaa

Ilmalaatikoitten runko on vierekkäisistä mäntylankuista liimattu massiivinen levy, jonka pituus on varsin suuri, ja syvyys jo rakenteellisista syistä pieni. Äänikanavat on sahattu ja taltattu runkolevyyn. Kanavien alapuoli on suljettu takareunaltaan soittoventtiilillä, ja etureunaltaan palikalla, joka muistuttaa toista venttiiliä mutta on kiinteästi paikallaan. Listeet ja ohuet, yksikerroksiset pillitukit ovat rakenteeltaan tavanomaisia.

Soittopöytä on fasadiseinän alaosassa keskellä. Siitä johtaa soittokoneisto ylös sormion ilmalaatikolle ja taakse jalkion ilmalaatikolle. Suoraan ilmalaatikoihin ilmaa syöttävät palkeet toimivat edelleen. Ne ovat kiilan muotoiset, ja niiden rakenne sekä käyttömekanismi takaseinällä vierekkäin olevista polkimista lähtien on erikoislaatuinen.

Sormiokoskettimisto on päällystetty ilmeisesti jollain kovalla suomalaisella lehtipuulla. Koskettimet on myöhemmin maalattu. Koneisto on toimiva, mutta sekin sisältää tavanomaisesta poikkeavia rakenteita. Suurten rekisteritappien liike liike on verraten pitkä.

Musiikillisia piirteitä

Ääniala on C/E- c3. Sormiossa ja jalkiossa on siis ollut ns. lyhyt suuri oktaavi, joka on kuitenkin myöhemmin viritetty kromaattiseksi. Jalkioon on rakennettu kaksi ääntä lisää (Cis ja Es), joten sen ääniala on lohkotun oktaavin mukainen: C, D, E-a0.

Urkujen soinnista ei voi nykyisellään saada kuvaa. Pillejä tarkastelemalla voi päätellä, että sointi on ollut pääpiirteissään aikansa mukainen, vaikka pillit onkin tehty karkeasti, vailla hienouksia, eikä rakentaja näytä äänityksessäkään olleen erityisen hienovarainen. Ilmeisesti urkujen äänivoima on tuntunut kirkossa pieneltä, sillä sormio-osaston katot on saranoitu, ja ne voidaan tukea auki-asentoon niistä riippuvien tukikeppien avulla.

Disposition erikoisuutena on jalkion itsenäisyys, mikä 1700-luvun lopulla oli erittäin harvinaista tämän kokoisissa uruissa.

 Urkujen alkuperäinen dispositio

Lisätietoa

Hülphers, Abr.: Historisk Afhandling om Musik och Instrumenter särdeles om Orgwerks inrättning .. Wästerås 1773/Stockholm 1969.

Martikainen, Juhani: Orglar i Finland från tiden 1600-1800. Diss. Sibelius-Akademin. Helsingfors 1997.

Hannikainen, Päivi-Liisa: Suomen urut Hülphers-käsikirjoituskokoelmassa teoksessa Hannikainen (toim.): Soikaa urut, laulakaa klaveerit. Sibelius-Akatemia 1998.

Österbacka, Svante: Kort historik för orgelveckan i Pedersörenejden 1979. Moniste