Kirkkomusiikin osastoVirtuaalikatedraali Sibelius-Akatemia

URKUJEN RAKENNE
 


URKUSANASTO
 


SUOMEN HISTORIALLISIA URKUJA

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Urkujen kuva

Alatornio (Lappi)

Kirkko

  • Gren & Stråhle 1761
  • 9 äänikertaa, 1 sormio, ei jalkiota
  • mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Tukholmalainen Gren & Stråhle rakensi Alatornion kirkkoon urut vuonna 1761. Kyseessä oli seurakunnan edellinen, jo 1400-luvulla rakennettu kivikirkko, joka muodostaa nykyisen kirkon (Jaakko Rijf 1797) itäisen siiven. Kirkon laajennuksen valmistuttua Henric Kahelin siirsi urut länsiparvelle vuonna 1798.

Urut edustavat ruotsalais-suomalaista, 1700-luvun yksisormioista urkutyyppiä, joka on kehitetty liturgiseen käyttöön, ja joka pienuudestaan ja näennäisestä vaatimattomuudestaan huolimatta pystyy johtamaan suuren seurakunnan veisuuta ja toimimaan myös urkumusiikin tulkkina. Albanus Jurwa korjasi urkuja vuonna 1899. Hän muutti dispositiota, ja rakensi uuden palkeen polkimineen sekä erillisen soittopöydän urkujen eteen. Nyt jo soittokunnottomia urkuja käytettiin 1970-luvulle saakka, jolloin ristikirkon pohjoissakaraan rakennettiin uudet urut.

Urkujen kokemat muutokset ovat olleet maltillisia, vaikka dispositiota tarkastelemalla voisi ajatella soinnillisten muutosten olevan varsin suuria. Ajalta ennen vuotta 1800 säilyneistä soittimista Alatornion urut ovat toiseksi suurimmat. Soittimen historiallinen arvo on huomattava.

Ulkoasu ja rakenne

Gren & Stråhle –urut on sijoitettu väljästi pääoven yläpuoliselle parvelle. Niiden julkisivu jakaantuu ajalleen luonteenomaisesti viiteen osaan: keskellä on suuri, puolipyöreä turelli, jossa on Principalin suurimpia pillejä. Laidoilla on pienemmät turellit, joihin on sijoitettu tenorialueen pillejä. Väliin jää kaksi tasokenttää, joissa on mykkiä pillejä. Myös fasadin suurin pilli on mykkä, koska tällä tavoin on fasadi saatu hieman suuremman näköiseksi. Välikenttien pillit ovat melko suurikokoisia, ja niiden suuaukkolinja on suora. Julkisivu ei ole suhteiltaan yhtä kaunis ja linjakas, kuin muutamat muut, vastaavalta ajalta säilyneet fasadit. Pillien yläpuoliset koristeet ovat yksinkertaisia pahvilevyjä, joihin koristekuviot on maalattu.

Ylhäältä alas tasaleveä urkukaappi koostuu neljästä kehikosta, jotka on liitetty nurkista yhteen. Kehikkojen aukkoja peittävät luukut on nekin tehty kehyksiin. Urkukaappi on samalla soittimen runko, jonka varaan kaikki elementit on asetettu. On ilmeistä, että urkujen alkuperäiset palkeet ovat sijainneet takana omassa erillisessä kaapissaan, sillä siellä on runsaasti tilaa. Uusi puhallinkoppi on sijoitettu sinne näkymättömiin.

Ilmalaatikon alapuolella on urkujen koneisto ja alinna suurehko yksilaskoksinen varastopalje, jonka pohjassa on syöttöpalje. Yksi poljin on urkujen vasemmassa takakulmassa.

Tekniikkaa

Ilmalaatikko on lamellirakenteinen listelaatikko, jonka päällä ovat kaikki pillit. Laatikon runko ja venttiilit ovat säilyneet muuttamattomina, mutta pillitukkeja ja pillien tuentaa on Jurwa joutunut muuttamaan disposition edellyttämällä tavalla. Nykyinen palje on yksilaskoksinen paralleelipalje, jonka paineominaisuuksia on pyritty parantelemaan puisella apujousella. Palje edustaa 1800-luvun lopun tekniikkaa, minkä vuoksi sitä on pidettävä Jurwan rakentamana, vaikka asiasta ei näytä säilyneen kirjallisia tietoja.

Sormiokoskettimisto sijaitsi alun perin fasadin etuseinässä, ja rekisteritapit olivat sen yläpuolella olevan nuottilaudan molemmin puolin. Albanus Jurwa sahasi koskettimiston poikki ja jatkoi koneistoa tästä alaspäin uuteen, erilliseen soittopöytään, jonka ääressä urkuri istuu kasvot kirkkoon päin. Alkuperäinen soittokoneisto jäi siis kokonaan paikalleen. Suuri osa rekisterikoneistostakin on säilynyt, rekisteritapit vain on poistettu, ja niiden aukot on paikattu.

Urkujen musiikillisista ominaisuuksista

Urkujen pillistö on tehty varsin runsaasti lyijyä sisältävästä seoksesta lukuun ottamatta fasadipillejä, joissa on tinaa enemmän kuin lyijyä. Pillien tekotavat, mitat ja äänitys noudattavat ruotsalaista 1700-luvun perinnettä. Jurwan tekemät äänitysmuutokset näyttävät hyvin vähäisiltä. Jurwan lisäämät pillit ovat walckerilaista tuotantoa.

Se yksisormioinen urkutyyppi, jota Alatornion urut edustavat, oli 1700-luvulla yleinen Ruotsi-Suomessa, eikä sitä tavata muualla. Se mahtuu pieneen tilaan, mutta on soinniltaan muhkea. Se on oivallinen puukirkkojen akustiikassa ja näiden pienillä lehtereillä.

Fasadin principal on nelijalkainen. Perustasoa soivan Gedacktin kanssa se muodostaa urkujen soinnin ytimen. Kvintti 3’ yhdessä näiden kanssa synnyttää kombinaatioäänenä normaalikorkuisen principalin. Koska principalit jatkuvat Scharfiin saakka, syntyy suuri ja tukeva pleno. Trompet 8’ soi leveästi ja sulautuu huuliäänikertoihin olematta solistinen. Se levittää ja voimistaa sointia, ja sen voimakas basso korostaa neliäänisen satsin alinta ääntä. Tämä on edullista yhteisen laulun säestyksessä.

Hiljaista soittoa varten on käytettävissä kolme äänikertaa: Gedackt 8’ sekä kaksi 4’ huilua. Viimeksi mainittuja voidaan soittaa myös yhtä oktaavia alempaa. Hieman voimakkaampaa sointia ja uusia sointivärejä saadaan yhdistelemällä näitä kolmea äänikertaa. Spetsfleutin bassopuoliskolla voi säestää trumpetin diskanttipuoliskolla soitettua sopraanosooloa. Pienestä koostaan huolimatta tämä soitin on monipuolinen ja joustava. Dispositioon nähden suuri kaappi leventää sointia ja antaa sille luontenomaisen perussävyn.

 

  Urkujen nykyinen dispositio

Sormio C-c3

Jalkio C-d1

Principal 8

Subbass 16

Gedackt 8

Jalkiokoppeli

Flauto 8

Salicional 8

Spitzflöte 4

Qvinta 3

Octava 2

Trompet 8

Urkujen alkuperäinen dispositio

Sormio C-c3

Gedacht 8

Principal 4

Spetsfleut B/D 4

Fleut 4

Qvinta 3

Octava 2

Scharf 2 chor

Trompet B/D 8

Trompet Bas 4

Liitejalkio C-c

Lisätietoja

Hülphers, Abr.: Historisk Afhandling om Musik och Instrumenter särdeles om Orgwerks inrättning .. Wästerås 1773/Stockholm 1969.

Juhani Martikainen, Orglar i Finland från tiden 1600-1800. Sibelius-Akademin 1997.

Juhani Martikainen, Alatornion vanhat urut, Organum 1/1995.