Kirkkomusiikin osastoVirtuaalikatedraali Sibelius-Akatemia

URKUJEN RAKENNE
 


URKUSANASTO
 


SUOMEN HISTORIALLISIA URKUJA

Suomen urkuhistoria   Urkujenrakentajia
 

Urkujen kuva

Helsinki (Uusimaa)

Sibelius-Akatemia

  • Tuntematon 1750
  • 9 äänikertaa, 1 sormio ja liitejalkio
  • mekaaninen soittokoneisto ja mekaaninen hallinta

Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osasto sai syksyllä 2002 italialaiset harjoitus- ja opetusurut. Soitin tarjoaa mahdollisuuden opiskella italialaista soitto- ja esittämiskäytäntöä alkuperäisellä instrumentilla. Urut ovat peräisin 1700-luvulta, mutta tarkkaa rakennusaikaa enempää kuin rakentajaakaan ei tiedetä. Italialainen Francesco Zanin kunnosti soittimen ennen sen asentamista Sibelius-Akatemiaan. Urut ovat ainoat lajissaan Suomessa, ja niillä on suuri merkitys paljon soitetun italialaisen urkumusiikin ymmärtämisen edistäjänä.

Urkuihin 1800-luvulla tehdyt muutokset on palautettu. Uutta uruissa ovat paljelaitteet, koskettimistot sekä 16 metallipilliä (kaikkiaan 377). Kaapin alaosa on uusi, muilta osin kaappi on kunnostettu, ja sen maalaukset restauroitu alkuperäisen mukaisiksi.

Soittimen konstruktiot viestittävät, että samanlaisia urkuja on rakennettu kauan ja monen rakentajan toimesta. Kaikki yksityiskohdat asettuvat paikoilleen luontevasti, ja rakenteet ovat kiteytyneitä ja selväpiirteisiä. Myös huolto on helppoa, kun mikään toiminnallinen laite ei ole piilossa.

Ulkoasu

Urut sijoitettiin ensin Pohjoinen Rautatienkatu 9:n toimitalossa olevaan urkusaliin. Musiikkitalon valmistuttua ne siirrettiin Organo-salin ylälehterille. Urkujen kaapin alaosassa on kahdesta monilaskoksisesta palkeesta ja tarpeellisista kanavista koostuva ilmansyöttöjärjestelmä. Sen yläpuolella ovat koskettimisto ja koneisto, ja edelleen ilmalaatikko pilleineen. Fasadin pillitukki on ilmalaatikon korkeudella.

Julkisivu jakaantuu kolmeen pyörökaariseen kenttään, joista keskimmäinen on suurin. Suuret, kultakoristeiset pilasterit rajaavat kenttiä ja jäsentävät fasadia, joka voidaan suurilla ovilla peittää kokonaan. Kaappi on suoraviivainen ja muotoilultaan yksinkertainen.

Tekniikkaa

Urkujen ilmalaatikko on listelaatikko, jossa on likimain fasadin mukainen jako. Laatikko on mitoiltaan pieni, sillä jokaisen äänikerran suuressa oktaavissa on vain kahdeksan pilliä, ja kaksi äänikertaa soi vain diskantin alueella. Äänikertalisteet liikkuvat kevyesti pienten, soittajan oikealle puolelle sijoitettujen messinkinuppien avulla. Hallinnan erikoisuutena on mahdollisuus avata ja sulkea yhdellä tapilla kaikki ripienon äänikerrat. Näin saadaan vuoroteltua forten ja pianon (ripienon ja soolon) kesken nopeasti.

Palkeet ovat tyypilliseen italialaiseen tapaan monilaskoksisia kiilapalkeita, joita käytetään käsin urkujen oikeaan sivuseinään sijoitetuista nahkahihnoista (vrt. Nauvon positiivi). Kumpikin palje syöttää ilmaa suoraan pääkanavaan. Normaalikäyttöä varten on uruissa puhallin. Ilmanpaine on matala (45 mm vp).

Puksipuulla ja ebenpuulla päällystetty koskettimisto muistuttaa mitoiltaan ja tekotavoiltaan cembalon herkästi toimivaa ja kevyttä koskettimistoa. Takapäästään laakeroidun koskettimen keskikohdasta lähtee koneisto metallirakenteisine vellastoineen suoraan yläpuolella - siis ilmalaatikon etureunassa - olevia soittoventtiileitä kohti. Kahdeksansävelisen liitejalkion välitys tulee nyörien ja vippojen kautta vellastoon. Koska "soittopöydässä" ei ole säätömahdollisuuksia, eikä koppeleitakaan, on koneiston rakenne yksinkertainen ja pelkistetty.

Musiikillisia ominaisuuksia

Italialaiset urut pysyivät käytännössä samanlaisina 1400-luvun lopusta 1700-luvun loppuun saakka. Tälläkin soittimella voidaan siis soittaa autenttisesti käytännössä kaikkea italialaista urkukirjallisuutta. Cembalomainen kosketus suorastaan houkuttelee rikkaaseen ja monimuotoiseen artikulaatioon, ja myös korukuvioihin. Koska kaikki pillit ovat lähellä soittajaa, soittoa on helppo kontrolloida. Liitejalkio on tarkoitettu urkupisteitten ja loppusointujen bassoäänien soittamiseen. Koskettimistoissa on lyhyt basso-oktaavi ja urkujen temperatuuri on tavanomainen, 1/4-komman keskisävelinen.

Urkujen yhdeksästä äänikerrasta vain yksi on huilu, kaikki muut ovat principaleja, joiden sointi on pehmeän laulava. Äänikerrat on järjestetty oktaavi-kvinttisarjan mukaan ja nimetty diatonisen asteikon sävelten järjestyslukuina. Alla olevaan dispositioon on ymmärtämisen helpottamiseksi liitetty jalkaluvut, jotka siis puuttuvat rekisterikilvistä ja yleisestä käytännöstä. Korkeat äänikerrat tekevät oktaavikertauksen silloin, kun ne saavuttavat määrätyn sävelkorkeuden, neli- tai viisiviivaisen oktaavin vaiheilla. Tämä yhdessä pehmeän äänityksen kanssa estää sointia muuttumasta kirkuvaksi. Voce umana on tyypillinen italialaisvaruste, huojuvaksi viritetty, ja Principalin kanssa käytettävä, keski-c:stä alkava äänikerta.

 

   Dispositio 

Sormio C/E-c3

Principale (8

Ottava (4

Quinta Decima (2

Decima Nona (1 1/3

Vigesima Seconda (1

Vigesima Sesta (2/3

Vigesima Nona (1/2

Voce umana (8

Flauto in Ottava (4

Liitejalkio C/E-H

Lisätietoja:

Organo-salin esittely

http://www2.siba.fi/organo