Kirkkomusiikin osastoVirtuaalikatedraali Sibelius-Akatemia

Hakusivulle
SHU
 
Virret
Psalmi
Tekstit
Evankeliumi
Erityistä
 
Kuoro
Soolo
Urut
 
Bachin kantaatit

Kirkkovuosi soi

Hiljaisen viikon tiistai

Erityistä

Hiljaisen viikon musiikkivalinnoissa on useita vaihtoehtoja. Vuosikertojen mukaisesti on mahdollista esittää osia eri passioista. Eri iltoina voidaan myös seurata yhden evankeliumin passiokertomus kokonaan. Toteutustavat voivat myös vaihdella käytettävissä olevien resurssien mukaan.

Jos seurataan käsikirjan antamia tekstirajauksia, voidaan osa evankeliumista toteuttaa passiona tai antaa koko tekstin soida osana valittua passiota. Suomenkielisiä passioteoksia on sävelletty Luukkaan (Jukka Kankainen, julk. Herättäjä-yhdistys, ja Seppo Pänkäläinen, julk. SKML) ja Johanneksen mukaan.

Ilmari Krohnin Johannes-passio valmistui talvisodan aikana ja esitettiin ensi kertaa Helsingin Johanneksen kirkossa vuonna 1940. Teosta ei ole julkaistu, mutta sitä on saatavana käsikirjoituskopiona Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksesta. Krohnin passio kuorolle, solisteille ja uruille on vajaan tunnin mittainen, ja siitä voidaan erottaa kunkin päivän mukaiset katkelmat hiljaisen viikon maanantaista keskiviikkoon ja pitkäperjantaihin.