Opiskelu

Opintoihin liittyviä käsitteitä

Opintojakso voi olla luentosarja kuulusteluineen, ryhmätyöskentelyjakso tai esim. musiikkiin liittyvien taitojen kehittämiseen tähtäävä kurssi. Siihen kuuluu yleensä tietty määrä opetusta ja omatoimista työskentelyä, esim. harjoituksia ja kirjallisuuden lukemista. Joitakin opintojaksoja voi suorittaa osallistumalla pelkkään kirjallisuuskuulusteluun.

Opintokokonaisuus muodostuu useammasta opintojaksosta, jotka on ryhmitelty jonkin tieteenalan, aihepiirin tai ongelma-alueen perusteella.

Opintoviikot (ov) ilmaisevat opintojakson ja opintokokonaisuuden laajuuden. Yhdellä opintoviikolla tarkoitetaan opiskelun vaatimaa työpanosta (opetukseen osallistuminen, itsenäinen työskentely), johon opiskelijalta kuluu keskimäärin 40 tuntia. Opintoviikkomääriä voi käyttää hyväksi henkilökohtaisessa opintojen suunnittelussa, vaikka käytännössä todellinen työmäärä saattaakin vaihdella sekä yli että alle 40 tunnin.

Opintopisteet (op) korvaavat opintoviikot korkeakouluopintojen mitoitusyksikkönä 1.8.2005 alkaen. Opintojen mitoitusjärjestelmä ECTS (European Credit Transfer System) määrittelee opiskelijan vuotuiseksi työmääräksi 1600 opiskelijatyötuntia eli 60 opintopistettä. Yksi opintopiste vastaa siis 26,7 opiskelijatyötuntia.

Opintoneuvonta

Opettajat antavat henkilökohtaista opintoneuvontaa oppituntien yhteydessä. Yleistä opintoneuvontaa saa Sibelius-Akatemian avoimen yliopiston henkilökunnalta. Avoimen yliopiston toimistossa vastataan yhdessä opetusta järjestävän yhteistyöoppilaitoksen kanssa myös opetuksen käytännön järjestelyjä koskeviin kysymyksiin.

Avointen yliopistojen sivustoilta www.avoinyliopisto.fi/fi-FI/Neuvonta/ löytyy opiskelua tukevia ohjeita (mm. opas opiskeluun, kirjastot ja tiedonhaku).

Aikuiskoulutustuesta, opintovapaasta ym. opintososiaalisista asioista saa ajankohtaista tietoa työvoimatoimistoista, Kansaneläkelaitoksesta ja Koulutusrahastosta.

Kaikki internetistä löytyvä koulutustarjonta on koottu sivustolle www.opintoluotsi.fi.

Opiskelijarekisteri ja todistukset

Opiskelija merkitään avoimen yliopiston opiskelijarekisteriin, kun hän on ilmoittautunut opetukseen ja saanut opiskelupaikan. Avoimen yliopisto-opetuksen kaikki opintosuoritukset kirjataan Sibelius-Akatemian suoritusrekisteriin.

Opiskelija- ja suoritusrekisterin tietojen pohjalta kirjoitetaan tarvittaessa todistuksia. Todistuksia voi pyytää myös puhelimitse. Todistusten toimitusaika on 1-2 viikkoa ja niitä pyydettäessä on opintomaksujen oltava maksettuina.

Opiskelijarekisterin tietoihin sovelletaan tietosuojalain ja -asetuksen säännöksiä. Nimenmuutos tai uusi osoite kannattaa ilmoittaa viipymättä Sibelius-Akatemian avoimeen yliopistoon, jotta yhteystiedot pysyvät ajan tasalla.

Arviointi

Useimmat opintojaksot arvioidaan asteikolla hyväksytty (a)/hylätty (i). Mikäli opintosuoritus arvioidaan numeroin, käytetään asteikkoa 0-5, jota vastaavat sanalliset arvosanat:

alle 1: hylätty
1: välttävä
2: tyydyttävä
3: hyvä
4: kiitettävä
5: erinomainen

Opetuksen sisällön arviointi

Jokaisen opintojakson päättyessä opiskelijoita pyydetään täyttämään palautelomake. Palautteita käytetään opetuksen ja opintojen sisällön kehittämiseen.

Opintojen liittäminen osaksi tutkintoa

Avoimen yliopiston opinnot on suunniteltu Sibelius-Akatemian tutkinto-opintoja vastaaviksi. Sibelius-Akatemian osastot hyväksyvät avoimen yliopisto-opetuksen tutkintovaatimukset ja aineryhmät hyväksyvät opettajat. Opiskelu avoimessa yliopistossa ei kuitenkaan johda tutkintoon, vaan yliopiston varsinaiseksi opiskelijaksi on pyrittävä pääsykokeen kautta. Opiskelija voi halutessaan yhdistää avoimen yliopiston opintosuoritukset osaksi tutkintoaan sen mukaan, miten vastaanottava aineryhmä päättää suoritusten vastaavuudesta.

Käyttäjätunnukset

Avoimen yliopiston opiskelijoille myönnetään käyttäjätunnukset, joilla he pääsevät käyttämään WebOodin (opiskelijan verkkopalvelu) ja Intron (Sibelius-Akatemian intranet) palveluita. WebOodissa opiskelija voi mm. päivittää yhteystietonsa, tulostaa opintosuoritusotteensa ja tilata virallisen otteen opintorekisteristä. Avoimen yliopiston opiskelija ei ilmoittaudu opetukseen WebOodissa vaan avoimen yliopiston oman ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Introsta opiskelija saa Sibelius-Akatemian opetukseen ja toimintaan liittyvää tietoa mm. avoimen yliopistojn ja perusopetuksen yhteisen opetuksen opetusajankohdista ja niiden muutoksista sekä linkeistä perusopetuksen oppimateriaaleihin.

Osallistuminen opetukseen

Luento-opetukseen kannattaa osallistua mahdollisimman paljon, koska kuulusteluissa edellytetään luennoilla esitettyjen tietojen hallintaa. Mikäli opiskelija osallistuu vähempään kuin 2/3 luennoista hänen tulee suorittaa lisätehtäviä, joista sovitaan erikseen kyseisen luennoitsijan kanssa.

Ryhmätyöskentelyjaksoilla tai musiikkiin liittyvien taitojen kehittämiseen tähtäävillä kursseilla vaaditaan jopa 90%:sta osallistumista.

Osallistumista koskevat kriteerit selvitetään opetuksen yhteydessä. Opiskelijan kannattaa ajoissa varmistaa nämä kriteerit. Joillakin opintojaksoilla saattaa olla mahdollista korvata pieni määrä poissaoloista lisätehtävillä, joista sovitaan opettajan kanssa.

Osallistumisen peruminen

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli opiskelija peruu osallistumisensa myöhemmin kuin kaksi viikkoa ennen opetuksen alkua, voidaan opiskelijalta periä 40 % opintomaksusta peruutusmaksuna. Opintomaksua ei palauteta, mikäli opiskelija jättää saapumatta opetukseen tai keskeyttää opinnot. Peruutus tulee tehdä kirjallisesti tai puhelimitse avoimeen yliopistoon, ei suoraan opettajalle. Kirjallinen peruutus lähetetään postitse osoitteeseen Sibelius-Akatemia, Avoin yliopisto, PL 86, 00251 Helsinki tai sähköpostilla avoinyo[at]siba.fi. Puhelimitse peruutus tehdään soittamalla numeroon 040 710 4348 tai 050 526 1964, mutta peruutusta ei voi tehdä puhelimen vastaajaan.

Kuulustelut ja kuulustelujen tulokset

Kuulusteluihin ilmoittautuminen

Sibelius-Akatemian avoimen yliopiston kuulusteluihin saavat osallistua lukuvuoden opetukseen ilmoittautuneet ja opiskelupaikan saaneet opiskelijat. Luentosarjojen ja mahdollisesti myös muiden opetusryhmien päätteeksi järjestetään luentokuulustelu, jonka ajankohta ilmoitetaan joko opinto-oppaassa tai opetuksen aikana. Luentosarjan ensimmäiseen kuulusteluun ei tarvitse ilmoittautua.

Luentosarjojen uusintakuulusteluihin ja erillisiin kirjallisuuskuulusteluihin pitää sen sijaan ilmoittautua kirjallisesti avoimen yliopiston toimistoon viimeistään 10 päivää ennen kuulustelua. Uusintakuulusteluja pidetään yleensä kerran opintojaksoa kohti ja kirjallisuuskuulusteluja Sibelius-Akatemian kirjallisuuskuulustelupäivinä (yleensä kuukauden viimeinen lauantai). Kirjallisuuskuulusteluista peritään 10 euroa/opintopiste. Kuulustelujen ajankohdat ilmoitetaan joko opetuksen aikana tai ensimmäisen kuulustelun tulosten yhteydessä. Mikäli opintokokonaisuuden opetus järjestetään yhteistyössä jonkun aikuisoppilaitoksen kanssa, osallistuvat opiskelijat kyseisen oppilaitoksen yleisiin kirjallisuuskuulusteluihin. Tarkista uusinta- ja kirjallisuuskuulustelujen ilmoittautumismenettely hyvissä ajoin opinto-ohjelmasta tai opetuksen järjestäjiltä.

Kuulusteluihin osallistuminen

Tenttisaliin voi mennä sitten, kun kuulustelun valvoja antaa siihen luvan. Laukut, päällysvaatteet yms. jätetään salin ulkopuolelle tai valvojan osoittamaan paikkaan. Opiskelijalla on oltava mukana kirjoitusvälineet, mutta omia papereita tai muuta materiaalia ei saa pitää esillä. Vastauspaperia saa tenttipaikalta.

Tenttikysymykset saa lukea vasta, kun valvoja antaa luvan. Kuulusteluaika lasketaan alkavaksi siitä hetkestä, jolloin osallistujat näkevät kysymykset. Kysymysten otsikot ja mahdolliset vastausohjeet kannattaa lukea huolellisesti.

Kuulustelusalista saa poistua 20-30 minuutin kuluttua tilaisuuden alkamisesta. Myöhästyneitä opiskelijoita ei päästetä saliin, jos yksikin tenttijä on poistunut.

Kuulusteluun osallistujan pitää ehdottomasti kirjoittaa jokaiseen vastauspaperiinsa oma nimensä ja syntymäaikansa.

Kuulusteluissa tulee lisäksi olla mukana valokuvalla varustettu henkilöllisyystodistus, joka esitetään vastauspapereita palautettaessa.

Kuulustelujen tulokset

Kuulustelun tulosten valmistumisesta ilmoitetaan usein tentin yhteydessä. Yleensä tulokset valmistuvat noin 2-3 viikon kuluttua kuulustelusta, jolloin ne ovat nähtävillä Sibelius-Akatemian avoimen yliopiston opintopalvelusihteerillä. Tuloksia voi tiedustella myös puhelimitse yhteistyöoppilaitoksesta tai avoimen yliopiston opintopalvelusihteeriltä.

Opiskelijalla on oikeus saada tietoa kuulustelijalta arvosteluperusteiden soveltamisesta. Kirjalliseen opintosuoritukseensa tyytymätön opiskelija voi pyytää siihen oikaisua arvostelun suorittaneelta opettajalta 14 päivän kuluessa siitä, kun opiskelijalla on ollut mahdollisuus saada kuulustelun tulokset ja arvosteluperusteiden soveltaminen omalta kohdaltaan tietoonsa.

Kirjallisia opintosuorituksia säilytetään kuuden kuukauden ajan tulosten julkistamisesta.

Oppimateriaali

Avoimen yliopisto-opetuksen kehittämistyöhön on viime vuosina kuulunut myös oppimateriaalin tuottaminen lähinnä itseohjautuvaa opintopiirityöskentelyä tai itseopiskelua varten. Osa oppimateriaalista sopii myös luentojen oheislukemistoksi. Tietoa valmiista opintopaketeista sekä niiden lainaamiseen tai myymiseen liittyvistä periaatteista on saatavissa avoimen yliopiston opintopalvelusihteeriltä.

Sibelius-Akatemialla on omaa julkaisutoimintaa (äänilevyjä, oppikirjoja, erityistutkimuksia jne.). Näitä julkaisuja sekä nuotteja, nuottipaperia, musiikkikirjallisuutta, tyhjiä kasetteja yms. voi ostaa ylioppilaskunnan nuottikaupasta Ostinato Oy:stä (os. Tykistönkatu 7, puh. 09-443 116).

Kirjasto

Sibelius-Akatemian kirjastot:

Helsinki

Käyntiosoite: Musiikkitalo, Töölönlahdenkatu 16

Puh. 040 710 4224

sähköposti: sibakirjasto[at]siba.fi

Aukioloajat:
ma-to klo 9.30-19, pe klo 9.30-18, la klo 10-15

Kuopio

Osoite: Kuopionlahdenkatu 23 C, 70100 Kuopio

Puh. 017 182 488

sähköposti: kirjastosibk[at]siba.fi

Aukioloajat: ma klo 10-16, ti-to klo 10-18, pe klo 10-16

Kirjastoissa on äänitteitä, nuotteja, kirjoja ja musiikkilehtiä sekä lukusali ja kuunteluhuoneita. Kirjastosta saa lainaajakortin, joka on pidettävä mukana kirjastossa asioitaessa. Osoitteenmuutoksesta on ilmoitettava myös kirjastoon. Kirjastokorttia tilattaessa pitää esittää voimassa oleva kuvallinen henkilöllisyystodistus. Kirjastokortilla voi lainata materiaalia myös mm. Teatterikorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun kirjastoista.

Lainausaika on normaalisti yksi kuukausi. Kaikkien yhteisen edun mukaista on, että lainat palautetaan mahdollisimman pian, jotta nuotin/kirjan saa seuraava tarvitsija. Ellei lainaaja kehotuksista huolimatta palauta myöhässä olevia kirjoja ja nuotteja, hänet voidaan määrätä lainakieltoon. Kirjaston lainoja ei saa luovuttaa toiselle henkilölle.

AV-aineistoa ja lukusalissa olevaa materiaalia ei lainata kotiin, vaan niihin voi tutustua kirjastossa lukusalin aukioloaikana.

Ks. myös kirjaston sivut: lib.siba.fi.

Kopiointi

Yliopistopainolla ja Sibelius-Akatemian ylioppilaskunnalla on opiskelijoita varten kopiokoneita, jotka toimivat erityisillä kopiokorteilla. Kortteja voi hankkia esimerkiksi Sibelius-Akatemian infopisteistä tai ylioppilaskunnasta ja Ostinato -myymälästä (Tykistönkatu 7). Kaikista Sibelius-Akatemian toimitaloista löytyy yleiset kopiokoneet. Samat kopiokortit toimivat myös Helsingin yliopiston yleisissä kopiokoneissa. 

Ravintolat

Cafe da Capo T-talossa (Töölönkatu 28)

Kahvila-Ravintola R-talossa (Pohjoinen Rautatiekatu 9)

Kahvila-Ravintola M-talossa (Mannerheimintie 13 a A)

Sibelius-Akatemian käyntiosoitteet ja aukioloajat

Sibelius-Akatemian käyntiosoitteet ja aukioloajat löytyvät Sibelius-Akatemian verkkosivuilta www.siba.fi/fi/contact-details/visiting-addresses