Suomeksi | In English

Keskisävelviritys

Keskisäveltemperoinnilla pyritään välttämään pythagoralaisen tai puhtaan virityksen aiheuttamia ongelmia. Keskisävelvirityksiä on itse asiassa useita erilaisia, mutta yhdistävänä tekijänä on kvinttien supistaminen, jotta joistain ’tavallisimmista tersseistä’ tulisi puhtaita.

Nimitys Mean-Tone Temperament (=keskisävelviritys), johtuu siitä, että jokainen kokosävelaskel on samankokoinen (192 C) ja itse asiassa ’heikon’ (182 C eli 10/9) ja ’vahvan’ (204 C eli 9/8) kokosävelaskelen keskiarvo (engl. mean). Näin syntyy myös puhtaita duuriterssejä.

Kaksi puhdasta kvinttiä muodostaa suuren kokosävelaskelen: 702 + 702 = 204 (+1200). Kun kokosävelaskel supistetaan syntonisen komman puolikkaalla (keskiarvon saamiseksi), on jokaista kvinttiä supistettava tällöin komman neljäsosalla. Tästä nimitys ’one-quarter comma meantone tuning’. Ensimmäisen tällaisen keskisävelvirityksen teki tiettävästi Pietro Aron v.1523.

Keskisävelvirityksessä saadaan yhdeksän (B, F, C, G, D, A ja g, d, a) melko hyvin soivaa sävellajia, mutta temperoinnin tuloksena kvintit supistuvat 696,6 sentin suuruisiksi. Vajaakvintin epäpuhtaus häiritsee ainoastaan silloin kun se on avonaisena intervallina. Viimeisen temperoitavan kvintin erotus tasavireiseen on kuitenkin peräti 38 C (11 · 3,4C). Tämä ylisuuri susikvintti (738 C) sijoitetaan yleensä sävelten ’es’ ja ’gis’ (enharmonisesti kvartti) välille.

Gottfried Silbermann (1683-1753) supisti kvinttejä tiettävästi vain komman kuudesosalla, jolloin tersseistä ei tullut enää aivan puhtaita, mutta toisaalta susikvintti supistui jonkun verran ja muutkin kvintit olivat hiukan puhtaampia.

Silbermannin viritystä ja muitakin keskisävelvirityksiä on käytettiin joissakin uruissa vielä 1800-luvulle asti ja toisaalta nykyään on alettu virittää kosketinsoittimia jonkin keskisävelvirityksen mukaan. Keskisävelviritys on esimerkki ns. säännöllisestä temperoinnista, eli jokaista kvinttiä supistetaan yhtä paljon.

Epäsäännöllisissä temperoinneissa joitain kvinttejä supistetaan, toisia taas ei. Temperoinnissa, joka tunnetaan nimelllä Werckmeister III (virityksen keksijä Andreas Wercmeister eli vuosina 1645-1706) on puhtaita kvinttejä huomattava määrä, mutta pytagoralaisia terssejä vain neljä (fis-ais, des-f, e-gis ja as-c), muut ovat vähintään tasavireisiä. J.-P. Rameaun nimiin on pantu viritys, jossa suuret terssit c-e, f-a, g-h ja b-d ovat luonnonpuhtaita, silti temperoinnista löytyy myös puhtaita kvinttejä sävelistä h, fis ja cis.

Temperointien yhteydessä on syytä mainita vielä ns. enharmoninen komma, joka muodostuu kolmesta päällekkäisesttä duuriterssistä, esim. as-c-e-gis. Jos jokainen terssi olisi luonnonpuhdas (386 C), niin "oktaavi" as-gis olisi vajaa n. 41 senttiä (viidesosasävelaskelen!) vajaa. Toisin sanoen mainittua terssipinoa ei voida luoda niin, että kaikki olisivat puhtaita. "Duuriterssien tasaaminen" onkin ollut keskeinen ongelma yrityksissä luoda käyttökelpoisia temperointeja. Paljon käytetyssä Vallottin virityksessä on 5 parempaa, kaksi yhtäsuurta ja 5 huonompaa terssiä kuin tasavireisessä.